Aktivistisijoittaja Christer Gardellin Cevian vähensi omistustaan teollisuuskonserni ABB:stä - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Aktivistisijoittaja Christer Gardellin Cevian vähensi omistustaan teollisuuskonserni ABB:stä

Cevianin omistusosuus ABB:stä on kaupan seurauksena laskenut 4,95 prosenttiin aiemmasta 5,92 prosentista.

Ruotsalainen Christer Gardell on pohjoismaiden tunnetuimpia sijoittajia. Vuonna 2019 Gardellin sijoitusyhtiö Cevian oli muun muassa Nordean kuudenneksi suurin omistaja 2,3 prosentin osuudella.­

5.8. 13:27

Ruotsalaisen aktivistisijoittajan Christer Gardellin sijoitusyhtiö Cevian Capital on vähentänyt omistustaan teollisuuskonserni ABB:stä.

Myynnin jälkeen Cevianilla on 107 miljoonaa ABB:n osaketta, mikä on 21 miljoonaa vähemmän kuin vuoden alussa. Cevianin omistusosuus ABB:stä on kaupan seurauksena laskenut 4,95 prosenttiin aiemmasta 5,92 prosentista.

– ABB:llä yksinkertaisesti oli liikaa painoa salkussamme. ABB ja Ericsson ovat edelleen tärkeimmät omistuksemme, Gardell sanoo uutistoimisto Direktille toimittamassaan lausunnossa.

Ruotsalaislehti Dagens Industrin haastattelussa Gardell kertoi aiemmin, että Cevian on päivittänyt osakeportfoliotaan ”kohtuullisen paljon”. Gardell odottaa ABB:n omien osakkeiden osto-ohjelman nostavan osakkeen kurssia ja sanoo, että hänen mielestään 35 Sveitsin frangia olisi sopiva hinta ABB:n osakkeelle.

Zürichin pörssissä ABB oli kello 12.40 Suomen aikaa noussut 0,4 prosenttia 23,56 frangiin. Tukholmassa ABB oli 224,80 kruunussa eli noin 23,54 frangissa

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?