Pörssiviikko alkoi huterasti – kärjessä Nokia ja Kone - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Pörssiviikko alkoi huterasti – kärjessä Nokia ja Kone

Helsingin pörssin viikko on käynnistynyt ailahtelevasti. Kone ja Nokia nousivat muuten enimmäkseen laskevaa vaihtokärkeä vasten.

Kuvituskuva.­

3.8. 11:39

Muualla Euroopassa tunnelma oli latteampi. Laaja eurooppalainen Stoxx 600 -indeksi oli aamulla vetäytynyt 0,1 prosenttia.

Kotimaassa yleisindeksi OMXH oli kello 11.10 noussut 0,6 prosenttia 9522,18 pisteeseen. Vaihdetuimpia yrityksiä seuraava OMXH25 oli puolestaan heikentynyt 0,1 prosenttia.

Vaihtoa pörssiin oli kertynyt 77 miljoonaa euroa, josta vaihdetuinta eli verkkolaitevalmistaja Nokian osaketta oli 21 miljoonaa.

Tulosjulkistuksensa myötä roiman nousun perjantaina tehneen Nokian osake oli aamulla edennyt edelleen 1,8 prosenttia 4,13 euroon. New Yorkissa Nokian päätöskurssi jäi 4,78 dollariin eli 4,06 euroon.

Hissi- ja liukuporrasvalmistaja Koneen osake oli edennyt 2,0 prosenttia.

Vaihtokärjen tuntumassa vakuutuskonserni Sammon A-osake oli noin perjantaisessa päätösarvossaan. Yhtiö julkistaa tuloksensa keskiviikkona.

Nordea-pankin osake puolestaan oli edennyt 0,3 prosenttia.

Perjantaina voimakkaasti laskenut koulutusyhtiö Soprano jatkoi laskuaan pienellä vaihdolla. Yhtiö peruutti tulosohjauksensa, kun eräs merkittävä tilaus Aasiassa peruuntui. Sopranon osake oli vetäytynyt 4,6 prosenttia.

Metsäyhtiöistä UPM:n osake oli noussut 0,3 prosenttia ja Stora Enson R-osake 0,7 prosenttia.

Nordea laski lääkeyhtiö Orionin osakkeen tavoitehinnan 32 euroon aiemmasta 36 eurosta. Yhtiön B-osake oli noussut 0,5 prosenttia 37,20 euroon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?