Sanoman mainosmyynti laski kesäkuussa – yhtiö ei julkista vielä näkymiään - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Sanoman mainosmyynti laski kesäkuussa – yhtiö ei julkista vielä näkymiään

Sanomatalo tämän vuoden huhtikuussa.

Julkaistu: 16.7. 17:30

Mediakonserni Sanoman mainosmyynti laski kesäkuussa, mutta vähemmän kuin alan myynti keskimäärin. Yhtiö ei vielä arvioi koko vuoden näkymiään, jotka se perui maaliskuussa.

Mainonnan määrä laski Suomessa laski kesäkuussa 27,7 prosenttia. Sanoma kertoo asiasta markkinatutkimusyritys Kantar TNS:n tietoihin perustuen. Sanoman mainosmyynti notkahti kesäkuussa 22,2 prosenttia.

Tammi-kesäkuussa Sanoman mainosmyynti supistui 18,2 prosenttia, kun markkinoiden lasku oli 24,2 prosenttia.

Notkahdus oli konsernin tiedotteen mukaan samaa kokoluokkaa sekä ilman huhtikuun lopussa ostettua alueellista sanomalehtiliiketoimintaa että sen kanssa.

Alkuvuonna Sanoma kasvatti markkinaosuuttaan TV- ja radiomainonnassa, kun taas sanomalehti-, aikakauslehti- ja verkkomainonnan kehitys vastasi suunnilleen markkinoiden muuta kehitystä.

Kantar TNS:n mukaan koko alalla radiomainonta notkahti kesäkuussa pahimmin ja kutistui melkein kolmanneksen. Seuraavaksi eniten kärsi aikakaus- ja sanomalehtien sekä television mainosmyynti. Verkkomedia ilman hakukoneita ja sosiaalista mediaa selvisi vähimmällä notkahduksella, mutta siinäkin mainostaminen putosi 15 prosenttia.

Lasku oli mittavinta matkailun ja liikenteen, kosmetiikan, elintarvikkeiden sekä rakennusalan mainonnassa. Pesuaineiden ja huonekalujen mainonta kasvoi.

Koko alkuvuonna sanomalehtien ja radion lovi oli suurin. Aikakauslehtien ja television mainosmyynti laski viidenneksen ja verkkomedian reilun kymmeneksen.

”Liian aikaista tehdä luotettavia ennusteita”

Sanoma arvioi yhä, että koronaviruspandemia vaikuttaa merkittävästi sen liiketoimintaan tänä vuonna.

– Jatkuvasti ja nopeasti kehittyvässä tilanteessa on liian aikaista tehdä luotettavia ja täsmällisiä ennusteita näkymiensä päivittämiseksi, se kertoo tiedotteessaan.

Yhtiö kertoo antavansa päivitetyt näkymät tälle vuodelle myöhemmin tänä vuonna. Pitkäaikaiset taloudelliset tavoitteensa se pitää ennallaan.

Sanoma julkaisee osavuosikatsauksensa ensi viikon perjantaina 24. heinäkuuta.

Ilta-Sanomat, Taloussanomat ja uutistoimisto Startel kuuluvat Sanoma-konserniin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?