Norwegianin hätähuuto: tarvitsee pikaisesti valtion tukea selvitäkseen hengissä - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Norwegianin hätähuuto: tarvitsee pikaisesti valtion tukea selvitäkseen hengissä

Lentoyhtiö Norwegian oli jo valmiiksi hankalassa tilanteessa ennen koronakriisiä.

Julkaistu: 13.3. 16:54

Lentoyhtiö Norwegian kertoo tarvitsevansa valtion tukea pysyäkseen pystyssä.

Lentoyhtiö Norwegian kertoo tiedotteessaan tarvitsevansa lisää tukea Norjan valtiolta, jotta yhtiö pysyy pystyssä. Yhtiö oli taloudellisissa vaikeuksissa jo ennen koronaviruspandemiaa, kun Boeingin 737 MAX -mallin lentokoneet asetettiin lentokieltoon.

Norwegianin toimitusjohtaja Jacob Schram kertoi tiedotustilaisuudessa, että yhtiö tarvitsee tukea ennemmin lähiviikkojen kuin lähikuukausien aikana.

– Olemme hyvin haastavassa tilanteessa ja tarvitsemme täsmällistä tukea, jotta voimme vahvistaa kassaamme.

Norja päätti jo poistaa verot lentoyhtiöiltä, mutta tämä toimenpide ei Schramin mukaan auta Norwegiania tarpeeksi.

Schram ei suostunut ottamaan kantaa, kuinka kauan lentoyhtiö voi jatkaa toimintaansa ilman valtion tukea.

Norwegianin tiedotteen mukaan pääomamarkkinoiden levottomuus on johtanut siihen, että lainaa ja luottoa ei ole enää mahdollista saada eikä toimintaa voi rahoittaa tavanomaisella tavalla.