Nokian Rajeev Suri jättää tehtävänsä: tilalle Fortumin Lundmark - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Nokian Rajeev Suri jättää tehtävänsä: tilalle Fortumin Lundmark

Suri jatkaa hallituksen neuvonantajana.

Rajeev Suri (vas.) ja Pekka Lundmark.

2.3.2020 8:20 | Päivitetty 2.3.2020 11:52

Verkkolaitevalmistaja Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Pekka Lundmark. Lundmark aloittaa hallituksen arvion mukaan tehtävässään syyskuun alusta.

Pekka Lundmark toimii nykyisin energiayhtiö Fortumin toimitusjohtajana.

Ennen Fortumia Pekka Lundmark toimi nosturiyhtiö Konecranesin toimitusjohtajan. Lundmarkilla on kokemusta myös Nokiasta, sillä hän toimi 1990-2000 erinäisissä johtotehtävissä Nokian palveluksessa, mukaan lukien strategia- ja liiketoiminnan kehitysjohtajana Nokia Networksillä.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa kertoi arvostavansa Lundmarkin vankkaa kokemusta omistaja-arvon luomisesta B2B-yrityksistä, teollisuuden digitalisaatiosta sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan markkinoista.

– Johtajana hänen painopisteenään ovat olleet strategian selkeyttäminen, operatiivisen toiminnan parantaminen sekä vahvan taloudellisen tuloksen luominen.

Nokia tiedottaa, että nykyinen toimitusjohtaja Rajeev Suri on antanut aiemmin ymmärtää, että hän harkitsee tehtävänsä jättämistä jossain vaiheessa edellyttäen, että selkeä suunnitelma seuraajan osalta on olemassa.

– Näiden 25 Nokia-vuoden jälkeen olen halunnut tehdä jotain uutta. Lähden yrityksestä uskoen vahvasti, että paluu parempaan tuloskehitykseen on näköpiirissä ja tuntien ylpeyttä siitä, mitä olemme saavuttaneet.

Nokian tuleva hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf pitää Lundmarkia oikeana henkilönä johtamaan Nokiaa tulevina vuosina.

Uutistoimisto Bloomberg kertoi viime viikolla Nokian pohtivan strategisia vaihtoehtoja, joista yksi voisi olla fuusio Ericssonin kanssa. Analyytikot kuitenkin tyrmäsivät vaihtoehdon.

Lundmark: Minulle tarjottu tilaisuus oli liian houkutteleva

Lundmark sanoo tiedotteessa, että päätös jättää Fortum ei ollut helppo.

– Minulle tarjottu tilaisuus oli kuitenkin liian houkutteleva ohitettavaksi, hän kuvailee.

Lundmark on ollut Fortumin toimitusjohtajana neljä ja puoli vuotta. Fortumin viestinnästä kerrotaan, ettei Lundmark kommentoi työpaikan vaihdosta tänään.

– Kiitän sydämellisesti Pekkaa hienosta työstä Fortumin muutoksen vauhdittamiseksi viimeisen neljän ja puolen vuoden aikana. Näinä vuosina Fortum on määrätietoisesti toteuttanut strategiaansa, jonka tavoitteena on mahdollistaa puhtaampi maailma, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Lievonen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?