Exel Composites varoitti: koronavirus iskee tuotantoon – osakekurssi putoaa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Exel Composites varoitti: koronavirus iskee tuotantoon – osakekurssi putoaa

Kuljettajia opastettiin autojen desinfiointiin Nanjingissa, Kiinassa viime viikolla.

Julkaistu: 18.2. 11:27

Exel Compositesin tehtaan ylösajo on pitkittynyt koronaviruksen takia.

Komposiittiputkivalmistaja Exel Composites varoitti tänään tulostiedotteessa koronavirusepidemian vaikuttavan yhtiön tuotantoon.

Yhtiö kertoi, että Kiinan Nanjingin tehtaan ylösajo on pitkittynyt koronaviruksen takia.

Yhtiö kertoi tällä olevan vaikutusta yhtiön tuotantomäärään vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Yhtiön arvion mukaan on vielä liian aikaista arvioida epidemian leviämisen vaikutuksia yhtiön liiketoimintaan ja taloudelliseen tulokseen.

Exelin osakekurssi oli yhdentoista jälkeen tiistaiaamupäivällä noin 8 prosentin laskussa.

Yhtiö kertoi, että loka–joulukuussa sen liikevaihto laski 0,5 prosenttia 26,6 miljoonaan euroon. Oikaistu liikevoitto kasvoi 0,8 miljoonasta eurosta 1,3 miljoonaan euroon.

Saadut tilaukset kasvoivat 8,7 prosenttia 31,7 miljoonaan euroon.

Evli Pankin aamukatsauksessa arvioitiin, että oikaistu liikevoitto alitti odotukset selvästi, noin miljoonalla eurolla. Syynä oli muiden liiketoiminnan kulujen kasvaminen. Liikevaihto alitti pankin odotukset hieman.

Exel arvioi tämän vuoden liikevaihdon ja oikaistun liikevoiton kasvavan viime vuodesta.