Nepalilainen miljardööri ostaa Telialta operaattori Moldcellin – hinta 29 miljoonaa euroa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Nepalilainen miljardööri ostaa Telialta operaattori Moldcellin – hinta 29 miljoonaa euroa

Kuvituskuva
Julkaistu: 14.2. 11:41

Teleoperaattori Telia on sopinut myyvänsä moldovalaisen Moldcellin nepalilaisen CG Corp Globalin omistamalle CG Cell Technologiesille.

Kauppasumma on 31,5 miljoonaa dollaria eli noin 29 miljoonaa euroa, Telia kertoo tiedotteessaan.

CG Corp Global on nepalilainen monialayhtiö, joka on talouslehti Forbesin mukaan Nepalin ainoan miljardöörin Binod Chaudharyn hallinnassa.

Telian vt. toimitusjohtaja Christian Luiga sanoo yhtiön tiedotteessa, että yrityskauppa päättää Telian ”matkan” Euraasian markkinoilta poistumisessa. Yhtiö aikoo nyt täysin keskittyä Pohjolan ja Baltian markkinoihin.

Moldcell on Moldovan toiseksi suurin teleoperaattori noin 900 000 asiakkaalla. Yhtiö vastaa noin 0,7 prosenttia Telian palveluliikevaihdosta ja 0,6 prosenttia käyttökatteesta.

Telia omistaa Moldcellin Fintur-yhtiön kautta. Telia odottaa, että kauppa saadaan päätökseen kuluvan neljänneksen aikana.

Tuoreimmat osastosta