Martela varoittaa: Viime vuoden tulos jää odotettua heikommaksi - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Martela varoittaa: Viime vuoden tulos jää odotettua heikommaksi

Martelan toimistokalusteita asennetaan Turussa heinäkuussa 2019.

Martelan toimistokalusteita asennetaan Turussa heinäkuussa 2019.

Julkaistu: 15.1. 11:02

Toimistokalusteita valmistavan Martelan viime vuoden liiketulos jää yhtiön aiemmin arvioimaa heikommaksi. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että sen liiketulos ei odotuksista huolimatta noussut viime vuonna.

Alustavien tilintarkastamattomien tilinpäätöstietojen mukaan Martela-konsernin koko viime vuoden liikevaihto parani hieman edellisvuodesta ja liiketulos pysyi aiemman suuruisena. Liikevaihto oli noin 106 miljoonaa euroa, kun vuonna 2018 se oli 103,1 miljoonaa. Liiketulos jäi 2 miljoonaa euroa tappiolle. Vuotta aiemmin liiketappiota kertyi 2,1 miljoonaa euroa.

Martela odotti ohjeistuksessaan, että konsernin liikevaihto ja liiketulos paranevat hieman vuonna 2019.

Kausivaihteluiden vuoksi konsernin liiketulos on kertynyt perinteisesti toisella vuosipuoliskolla. Viime vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto ja liiketulos kasvoivat yhtiön mukaan selvästi vuotta aiemmasta. Loka-joulukuun liikevaihto kasvoi noin 30 miljoonan euroon 27,8 miljoonasta eurosta. Liiketulos kohosi noin 0,6 miljoonaan euroon 0,2 miljoonan euron liiketappiosta.

Noususta huolimatta viimeisen neljänneksen Suomen-liikevaihto ei yltänyt ennakoituun tasoon.

– Liikevaihdon ennakoitua pienempi kasvu ja katteiden lasku erityisesti julkishallinnossa vaikuttivat negatiivisesti viimeisen neljänneksen tulokseen, Martela kertoo tiedotteessaan.

Loppuvuoden tulosta painoi myös yhden jälleenmyyjän konkurssi. Siitä koitui noin 0,4 miljoonan euron luottotappio, jonka yhtiö kirjasi viimeisen neljänneksen tulokseensa.

Martela julkaisee viime vuotta koskevan tilinpäätöstiedotteensa 7. helmikuuta.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta