Pihlajalinnan tulos laski – Mehiläiseltä yllätysostotarjous

Julkaistu:

Terveydenhoitoyhtiö Pihlajalinnan tulos ennen veroja heikkeni selvästi kolmannella neljänneksellä, kun yhtiön säästöohjelmasta syntyneet kulut painoivat tulosta.
Oikaistu liiketulos parani liikevaihdon kasvaessa. Kilpailija Mehiläinen teki tänään tarjouksen Pihlajalinnan ostamiseksi 362 miljoonalla eurolla.

Pihlajalinnan tulos ennen veroja laski heinä–syyskuussa 0,4 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin vastaavaan aikaan se oli 5,2 miljoonaa euroa. Analyytikot olivat odottaneet 2,2 miljoonaan euron tappiota ennustepalvelu Infront Datan kokoamassa ennusteessa (mediaani).

Oikaistu liiketulos kasvoi 9,3 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 6,0 miljoonasta eurosta. Yritysjärjestelyjen kulut ja -poistot rasittivat liikevoittoa 1,1 miljoonaa euroa. Yhtiö myös kirjasi kesäkuussa aloitetusta säästöohjelmasta ja elokuussa päättyneistä yt-neuvotteluista 7,9 miljoonaan euron kertakustannuksen.

– Tehostamisohjelman vaikutukset näkyvät parantuneena kannattavuutena kolmannella vuosineljänneksellä. Kannattavuuden parantumista tukee myös liikevaihdon kasvu, sanoo toimitusjohtaja Joni Aaltonen tiedotteessa.

Osakekohtainen tulos painui 0,06 euroa tappiolle vuotta aiemmasta 0,10 eurosta. Odotus oli 0,07 euron osakekohtainen tappio.

Pihlajalinnan liikevaihto kasvoi 122,7 miljoonaa euroon 116,3 miljoonasta eurosta, kun analyytikot odottivat 120 miljoonaa euroa. Kasvua oli 5,5 prosenttia ja orgaanisesti 3,7 prosenttia. Yritysjärjestelyt kasvattivat liikevaihtoa 2,0 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi erityisesti työterveyspalveluissa, joiden piirissä olevien henkilöiden määrä kasvoi yli 30 prosenttia noin 200 000:een.

– Jatkossa odotamme työterveyspalveluissa kasvua erityisesti yhdistysmuotoisten ja julkisten toimijoiden itse ylläpitämien työterveyspalveluiden siirtymisestä yksityisille palveluntuottajille, Aaltonen sanoo.

Kesäkuussa käynnistetyn säästöohjelman pitäisi alentaa kustannuksia noin 17 miljoonaa euroa vuodessa ja noin viisi miljoonaa euroa syys-joulukuussa.

Pihlajalinna säilyttää näkymänsä ennallaan ja odottaa kuluvan vuoden liikevaihdon kasvavan viime vuodesta. Oikaistun liikevoiton yhtiö arvioi paranevan selvästi viime vuodesta. Viime vuoden liikevaihto oli 487,8 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto 14,4 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    2. 2

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    3. 3

      Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

    4. 4

      Saudi-Arabian öljyjätti Aramco paljasti, kuinka suurella voimalla se aikoo pörssiin – listautumisesta voi tulla maailman suurin

    5. 5

      Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

    6. 6

      Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

    7. 7

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    8. 8

      Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

    9. 9

      Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

    10. 10

      Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    2. 2

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    3. 3

      Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

    4. 4

      Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

    5. 5

      Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

    6. 6

      Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

    7. 7

      Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

    8. 8

      Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

    9. 9

      Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolusti Ykkösaamussa ”paljon kirottua” kikyttelyä: ”Olennainen vaikutus kansantalouden ja työllisyyden kehitykseen”

    10. 10

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    2. 2

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    3. 3

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    6. 6

      Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

    7. 7

      Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

    8. 8

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    9. 9

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    10. 10

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    11. Näytä lisää