Turkin markkinoilla myyntiaalto – syynä Yhdysvaltojen nostamat syytteet

Julkaistu:

Turkin markkinat ovat tänään kärsineet myyntiaallosta sen jälkeen, kun Yhdysvallat nosti rikossyytteitä turkkilaista Halkbankia kohtaan.
Yhdysvaltain arvioidaan suurpankkia kohtaan asetettujen syytteiden avulla yrittävän hillitä Turkin sotatoimia Syyriassa.

Istanbulin pörssin Borsa Istanbul 100 -yleisindeksi oli iltapäivällä 1,7 prosentin laskussa. Laskukärjessä olivat Turkiye Garanti Bankasin ja Akbankin osakkeet. Syytteiden kohteeksi joutunut valtio-omisteinen Halkbank oli halventunut eniten vuoteen.

Torjuakseen myyntiaaltoa Istanbulin pörssi kielsi väliaikaisesti seitsemän pankin osakkeen lyhyeksi myynnin.

Valuuttamarkkinoilla Turkin liira vastusti myyntiaaltoa, kun Turkin valtiopankkien kerrottiin myyvän dollareita tukeakseen liiraa. Liira liikkui iltapäivällä 5,8973 dollarissa eli 0,3 prosenttia vahvempana kuin eilen. Lokakuussa liira on heikentynyt yli neljä prosenttia suhteessa dollariin.

Sen sijaan korkomarkkinoilla Turkin valtion kahden vuoden joukkolainan korko oli hypännyt tänään 48 korkopistettä. Halkbankin dollarimääräisen kaksivuotisen joukkolainan korko oli pompannut puolestaan 400 korkopistettä.

New Yorkissa liittovaltion tuomioistuimeen tiistaina kirjatun tapauksen mukaan Halkbankia syytetään Yhdysvaltain Irania kohtaan asettamien talouspakotteiden laaja-alaisesta rikkomisesta.

Yhdysvallat asetti tiistaina myös pakotteita kolmea turkkilaista virkamiestä kohtaan ja nosti terästuotteiden tulleja. Toimet olivat odotettua loivemmat.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  2. 2

    Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

  3. 3

    Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

  4. 4

    Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolusti Ykkösaamussa ”paljon kirottua” kikyttelyä: ”Olennainen vaikutus kansantalouden ja työllisyyden kehitykseen”

  5. 5

    Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

  6. 6

    Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

  7. 7

    Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

  8. 8

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  9. 9

    Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

  10. 10

    Britannian punta jatkaa toipumistaan – usko Britannian hallittuun EU-eroon on vahvistunut

  11. Näytä lisää

    Kommentti: Jos hyvin käy, seuraava taantuma väistyy ennen kuin se ehtii alkaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

  2. 2

    Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

  3. 3

    Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

  4. 4

    Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

  5. 5

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  6. 6

    Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

  7. 7

    Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

  8. 8

    PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

  9. 9

    Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

  10. 10

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  11. Näytä lisää