Arviot Koneen ja ThyssenKruppin kaupasta kiihtyivät: ”Kone on ensimmäinen hissivalmistaja, joka on tullut ulos”

Julkaistu:

Koneen kiinnostus saksalaisen ThyssenKruppin hisseihin on ollut pitkään tiedossa. Asia on noussut otsikoihin lukuisia kertoja viime vuosina.
Saksalaiskonserni on ollut viime aikoihin asti pidättyväinen. Elokuussa yhtiö kertoi ensimmäistä kertaa hissiensä myyntiaikeista, joista on aiemmin liikkunut vain huhuja. Toissa päivänä Thyssen vahvisti olevansa avoin tarjouksille.

Hissiyhtiön ostajaksi on julkisuudessa veikkailtu muun muassa suomalaista Konetta ja japanilaista Hitachia.

Kone on ollut tähän asti niukkasanainen, mutta eilen saksalaislehdille antamissaan haastatteluissa toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth arvioi Thyssenkruppin hissiliiketoiminnan sopivan hyvin Koneelle.

– Olemme arvioineet erilaisia skenaarioita ja uskomme, että yhdistyminen olisi mahdollinen kilpailusääntelyn näkökulmasta. Molemmat yhtiöt hyötyisivät, Ehrnrooth totesi Rheinische Postille.

Talouslehti Handelsblattille Ehrnrooth totesi, ettei usko rahan muodostuvan kaupan esteeksi. Analyytikkoarvioiden mukaan Thyssenin hissien hinnaksi voisi muodostua jopa 17 miljardia euroa.

Ehrnroothin mukaan liiketoiminnat tukisivat toisiaan, koska Thyssenkrupp on vahva Pohjois-Amerikassa ja Kone Aasiassa. Koneen mukaan yhdistyminen voisi läpäistä myös kilpailuviranomaisten seulan, jota on pidetty julkisuudessa yhtenä fuusion esteenä.


”Kyse on hinnasta”

OP:n analyytikon Kim Gorschelnikin mukaan Ehrnroothin ulostulo viittaa siihen, että tarjouskilpailu on edennyt vaiheeseen, jossa kaupan toteutumista pidetään mahdollisena, vaikka Thyssenkrupp on ilmoittanut edelleen listautumisen olevan mahdollinen.

– Myyjän puolelta asiasta on selkeästi viestitetty jo useamman kuukauden ajan. Nyt Kone on ensimmäinen hissivalmistaja, joka on tullut ulos ja kertoo selkeästi julkisuudessa fuusion tuomista eduista ja hyödyistä, Gorschelnik toteaa uutistoimisto Startelille.

Gorschelnik muistuttaa, että kannattavuusvaikeuksista kärsinyt ThyssenKrupp haluaa hisseistään parhaimman mahdollisen hinnan, irrottaudutaan niistä sitten kokonaan taikka osittain.

– Kysymys on loppujen lopuksi siitä, kuka pystyy tai haluaa maksaa eniten, oli kyseessä sitten pörssilistaus tai myynti teolliselle ostajalle tahi finanssisijoittajalle, kuten pääomasijoittajalle.

Jos ostaja on hissiyhtiö, nousee tämä alan markkinajohtajaksi, jolloin kilpailuasiat nousevat väistämättä esille. Kilpailuviranomaisten kantaa on vaikea ennakoida, mutta Ehrnrooth näyttää luottavan fuusion läpimenoon.

– Tämänkin takia Ehrnroothin kommentti on mielenkiintoinen. Kyseessä olisi iso pala Koneelle, vaikka he pystyisivät rahoittamaan kaupan annin ja velan yhdistelmällä, Gorschelnik tiivistää.

Koneen osake on ollut tänään selvässä nousussa Helsingin pörssissä. Kurssi oli kello 11.00 aikaan osake oli noussut 1,6 prosenttia 54,96 euroon.

ThyssenKruppin osake oli samaan aikaan noussut 1,0 prosenttia Frankfurtin pörssissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    2. 2

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    7. 7

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    8. 8

      Kostotoimien mahdollisuus Lähi-idässä nostaa jälleen öljyn hintaa

    9. 9

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    10. 10

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    2. 2

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    4. 4

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    5. 5

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    6. 6

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    7. 7

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    8. 8

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    9. 9

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    10. 10

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    3. 3

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    4. 4

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    5. 5

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    6. 6

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    7. 7

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    8. 8

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää