Analyytikko yllättyi Nordean uuden johtajan löytymisestä talon sisältä

Julkaistu:

Pankin uusista toimista voidaan odottaa tietoa kolmannen vuosineljänneksen tulosjulkistuksessa.
Pankkikonserni Nordea päätti uudesta konsernijohtajasta ennakoitua nopeammin. OP-ryhmän pääanalyytikko Antti Saari kertoo STT:lle yllättyneensä myös siitä, että uusi johtaja löytyi konsernin sisältä.

Konsernijohtajana tänään aloittanut Frank Vang-Jensen on aiemmin toiminut Nordeassa Tanskan maajohtajana ja viimeksi koko konsernin henkilöasiakkaista vastaavana johtajana.

– Kun liiketoiminnassa on pidemmän aikaa ollut ongelmia, ulkoinen rekrytointi on usein asia, jolla organisaatiota pyritään ravistelemaan. Toisaalta nimenomaan hyvää on se, että asia ratkesi nopeasti, Saari sanoo. Saaren edustama OP-ryhmä on Nordean kilpailija.

Uusi konsernijohtaja nosti tänään tiedotustilaisuudessa esille muun muassa uuden liiketoimintasuunnitelman ja kulujen karsimisen merkityksen. Saaren mukaan Nordean hallitus on selvästi ilmaissut, että pankista tulee löytyä lisää tehoja.

Keskeisintä olisi kuitenkin saada pankin laskevat tuotot nousuun, Saari toteaa.

– Millään kulukurilla ei pysty sitä kompensoimaan, jos ylärivi tulee jatkuvasti alaspäin.

Uusista toimista voidaan odottaa tietoa erityisesti kolmannen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä. Pankki on muun muassa luvannut tuolloin päivittää taloudelliset tavoitteensa ja osinkopolitiikan.

Handelsbankenin lopputili ei kerro heikosta suorituksesta

Vang-Jensen sai vuonna 2016 potkut Handelsbankenin konsernijohtajan paikalta vain noin puolentoista vuoden työrupeaman jälkeen. Saaren mukaan vika ei ollut pankin taloudellisessa kehityksessä. Lukemat olivat Vang-Jensenin kaudella hyviä.

– Hallituksen silloin käyttämän retoriikan perusteella näyttää siltä, että oli näkemyseroja siitä, miten toimintaa pitäisi johtaa ja pyörittää. Toisaalta ei kannata hirveän paljon spekuloida asialla, kun emme tiedä tarkemmin.

Siirtyminen suuren pankin johdosta toiseen potkujen kautta on yleisesti ottaen harvinaista.

– Tässä se varmaankin kertoo silloin juuri siitä, että vikaa ei ollut näytöissä vaan ehkä enemmänkin siinä, että kemiat eivät kohdanneet, Saari toteaa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

  2. 2

    Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

  3. 3

    Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

  4. 4

    Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

  5. 5

    Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

  6. 6

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  7. 7

    Kostotoimien mahdollisuus Lähi-idässä nostaa jälleen öljyn hintaa

  8. 8

    Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

  9. 9

    Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

  10. 10

    Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

  2. 2

    Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

  3. 3

    Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

  4. 4

    Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

  5. 5

    Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

  6. 6

    Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

  7. 7

    USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

  8. 8

    Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

  9. 9

    Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

  10. 10

    Google kouluttaa SAK:n kanssa digitaitoja työntekijöille – ”Tämä ei ole mikään perinteinen ATK-koulutus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

  2. 2

    Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

  3. 3

    Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

  4. 4

    Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

  5. 5

    Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

  6. 6

    Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

  7. 7

    Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

  8. 8

    Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

  9. 9

    Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

  10. 10

    Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

  11. Näytä lisää