Kommentti: Finanssimarkkinoilla näkyy paniikin oireita – ahneus on vaihtunut pelkoon

Julkaistu:

Finanssimarkkinat hermoilevat kuin olisivat paniikin partaalla. Huolet ovat osin uusia mutta paniikin oireet vanhastaan tuttuja, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
Viime viikkojen hermoilu eri puolilla maailman finanssimarkkinoita on ollut pitkästä aikaa epätavallisen voimakasta. Kurssitempoilu on monin paikoin ilmentänyt perinteisiä paniikin oireita.

Yksi selkeä ja lisäksi kriisistä toiseen toistuva varma merkki hermojen kiristymisestä ja pelkojen korostumisesta on näkynyt sijoitusvirtojen käänteissä.

Sijoitusrahaa on elokuun alun jälkeen paennut pitkästä aikaa voimakkaimmalla virtauksella pois riskipitoisiksi mielletyiltä osakemarkkinoilta.

Rahan kaikkoaminen on näkynyt hetkittäin tavallista voimakkaampana kurssilaskuna maailman suurimpia Yhdysvaltain osakemarkkinoita myöten.

Samaan aikaan toisaalla juuri osakkeista ja muista riskisijoituksista pakenevaa rahaa on pakkautunut perinteisiin turvasatamasijoituksiin, kuten valtioiden velkakirjoihin ja kultaan.

Tavallista voimakkaampi kysyntä on pakottanut näiden turvasijoitusten hintoja paikoin jyrkkään nousuun. Samalla valtioiden ja nyttemmin myös yritysten velkakirjamarkkinat ovat painuneet entistä laajemmin negatiivisiin korkonoteerauksiin.

Sitä on ennalta vaikea mistään kenenkään päätellä, ovatko varojaan turvasijoituksiin siirtäneet sijoittajat toimineet viisaasti vai jääkö juuri heidän kouraansa tämän kierroksen mustapekka.

Mutta se on jokseenkin varma asia, että nyt finanssimarkkinoiden ohjaimissa on vaihteeksi ollut pelko eikä ahneus.

Kukaan tuskin vapaaehtoisesti kahmii salkkuunsa lisää miinuskorkoisia velkakirjoja toiveikkaana lähiaikojen talousnäkymistä. Miinuskorkosijoituksia voi innostaa vain alati voimistuva pelko talousnäkymien heikkenemisestä nykyistäkin heikommiksi.

Monta vanhaa ja pari uutta huolen aihetta

Markkinahermoilulle löytyy viime viikkojen ja kuukausien taloustilastoista ja -uutisista kosolti selityksiä siitä alkaen, että talouskasvu näyttää nyt heikkenevän samaan aikaan Yhdysvalloissa, euroalueella ja Kiinassa – ja sitä myöten koko maailmassa.

Samoin erillisiä lisähuolenaiheita on pitkä lista Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodasta ja sen laajenemisen uhasta lähtien aina Euroopan brexit- ja Italia-riskeihin.

Pitkän aikaa tiedossa olleet ja laajasti talouskatsauksissa jo puidut huolet ovat omiaan pitämään hermoja kireällä, mutta ne eivät silti ole ihka uusia huolia eivätkä näin ollen antane aihetta markkinoiden äkillisiin paniikkihäiriöihin.

Sekin on ollut jo kymmenen vuotta tiedossa, että euroalueen talous on vielä edellisten kriisien jäljiltä erittäin haavoittuvainen ja että alueen pankkijärjestelmä on rumasti sanottuna kuin hutera korttitalo. Tämäkin on vakava ongelma mutta silti ennestään tuttu eikä äkisti vasta tämän kuun alussa pintaan ponnahtanut huoli.

Toki osa talouden vanhoista ongelmista on vakavia ja niistä voi helposti koitua lisää uusia ongelmia. Silti ne todennäköisemmin pitävät hermoja kireällä ja salkunhoitajien liipaisinsormia herkkinä mutta eivät helposti itsessään aiheuta paniikkeja.

Finanssipaniikkien syttymiseen tarvitaan yleensä jokin suhteellisen äkillinen ja uusi vakavien huolien aihe, joka uhkaa kärjistyessään laukaista myös ennestään tiedossa olleita riskejä toteen.

Analyysiyhtiö Gavekal Researchin ehdotus yhdeksi tällaiseksi uudeksi ja potentiaalisesti tuhoisaksi huolen aiheeksi löytyy yhtiön kotikaupungista Hongkongista.

Yhtiön ekonomistit pitävät edelleen todennäköisimpänä vaihtoehtona Hongkongin mielenosoitusten rauhanomaista ratkeamista. Mutta jos mellakat kärjistyvät ja Kiinan hallinto ryhtyy tukahduttamaan niitä voimakeinoin, voi siitä alkaa ketjureaktio globalisaation loppuun.

Ei välttämättä ollut silkka yhteensattuma, että turvapaikkasijoitusten pitkästä aikaa jyrkin kurssinousu sattui jokseenkin samaan aikaan kuin kansainväliset uutistoimistot alkoivat julkaista pahaenteisiä uutiskuvia kiinalaisten panssari- ja miehistöajoneuvojen keskittämisestä aivan Hongkongin liepeille.

Hongkongin miehitys olisi globalisaation loppu

Gavekalin ekonomistien mukaan Hongkongin mielenosoitusten riskit kasvoivat tuntuvasti sen jälkeen, kun mielenosoittajat valloittivat kaupungin lentoaseman ja koko Kiinan taloudelle erittäin tärkeä lentokenttä halvautui.

Lentoaseman valtaamisen jälkeen riski kasvoi, että Kiinan hallinto ryhtyy taltuttamaan mielenosoituksia usuttamalla erityishallintoalueen rajalle kokoamiaan puolisotilaallisia poliisijoukkoja tai ”vapautusarmeijan” sotilaita panssareineen mielenosoittajien kimppuun.

Tällainen aseellinen ja ties kuinka väkivaltaiseksi kärjistyvä yhteenotto on yhtiön ekonomistien mielestä edelleen varsin epätodennäköinen käänne, jolla olisi kuitenkin ties kuinka tuhoisat ja kauaskantoiset vaikutukset.

Ekonomistit muistuttavat yhdestä tärkeästä erosta Hongkongin ja kolmen vuosikymmenen takaisen Tiananmenin aukion mielenosoituksissa: silloin mielenosoittajat olivat käytännössä kaikki Kiinan kansalaisia mutta nyt liikkeellä on suuri määrä muidenkin maiden kansalaisia.

Yksi todennäköinen seuraus aseellisesta väliintulosta olisi, että suuri joukko länsimaita alkaisi saman tien myöntää massoittain pikaviisumeja Hongkongista pois pyrkiville minkä tahansa maiden kansalaisille.

Ja mitä väkivaltaisemmiksi väliintulo kärjistyisi sitä varmemmin ja jyrkempiin talouspakotteisiin länsimaat ryhtyisivät Kiinan jopa täydelliseksi eristämiseksi muun maailmantalouden ulkopuolelle.

Pieni mutta viime viikkoina silti selvästi kasvanut riski on, että Yhdysvaltain ja Kiinan välillä jo kipunoiva kauppasota osoittautuu alkulämmittelyksi sen rinnalla, mitä Hongkongin mielenosoituksista ja niihin väkivalloin puuttumisesta voi pahimmillaan koitua.

Gavekalin arvion mukaan yksikin vikatikki Kiinan tai sen puoleen Hongkongin hallinnolta tai mielenosoittajilta voi jopa johtaa globalisaation loppuun.

Siinä lienee kylliksi syytä ainakin läheltä piti -paniikkiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    2. 2

      Lidlin Suomen-toimitusjohtaja vaihtui – Sipponen: ”Tämä on henkilökohtainen päätökseni”

    3. 3

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    4. 4

      Yrittäjä-Jari, 63, häviää budjettiesityksessä satasia – ei luovu tupakasta eikä dieselautosta: ”Eivät tällaiset korotukset mukavalta tunnu”

    5. 5

      Live Entertainment Finlandin saneeraukselle kielto – oikeus asetti konkurssiin

    6. 6

      Cargotecin MacGregorille yli 20 miljoonan tilaukset Euroopasta ja Aasiasta

    7. 7

      IS:n haltuunsa saama raportti paljastaa: Näin parafiininen diesel pelasti hallituksen umpi­kujasta

    8. 8

      Asiantuntijat hämmästyivät hallituksen halusta myydä omistuksia: ”Valtio menettää ikiajoiksi osakkeiden osinkotuotot”

    9. 9

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    10. 10

      Nyt tarkkana verokortin tulorajan suhteen! Satoja tuhansia suomalaisia uhkaa verotasaus loppuvuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    2. 2

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    3. 3

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    4. 4

      IS:n haltuunsa saama raportti paljastaa: Näin parafiininen diesel pelasti hallituksen umpi­kujasta

    5. 5

      Nyt tarkkana verokortin tulorajan suhteen! Satoja tuhansia suomalaisia uhkaa verotasaus loppuvuonna

    6. 6

      Asiantuntijat hämmästyivät hallituksen halusta myydä omistuksia: ”Valtio menettää ikiajoiksi osakkeiden osinkotuotot”

    7. 7

      Yrittäjä-Jari, 63, häviää budjettiesityksessä satasia – ei luovu tupakasta eikä dieselautosta: ”Eivät tällaiset korotukset mukavalta tunnu”

    8. 8

      Hallituksen päätös parafiinisesta dieselöljystä sai Yrittäjät ja SKAL:n takajaloilleen: ”Yllätysläpsäisy dieseliä käyttävien poskelle”

    9. 9

      Fiva huolestui asuntolainojen matalista marginaaleista – ”Yli 30 vuoden asuntolainoja on onneksi erittäin vähän”

    10. 10

      Wärtsilä: tulosvaroitus!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Posti palkkaa satoja uusia vuokra­työn­tekijöitä noin 8,90 euron tunti­palkalla – PAU: ”Ei tällaista ole ennen tehty näin massiivisessa mitta­kaavassa”

    8. 8

      Pekka jakaa postia yön selässä alle 10 eurolla tunti – yhteiskunta tukee yli 500 eurolla kuussa: ”Eihän näistä saisi oikein edes puhua”

    9. 9

      13 000 ”tunnolliselle” suomalaiselle yllätys: veroja räpsähti takaisin tilille – verottaja kertoo miksi

    10. 10

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    11. Näytä lisää