Sammon konsernijohtaja väläyttää: Asiakkaat voisivat maksaa talletuksistaan pankeille

Julkaistu:

Pankit ovat toistaiseksi karsastaneet miinuskorkojen maksattamista talletusasiakkailla. Sammon toimitusjohtajan Kari Stadighin mukaan se ei tuhoaisi pankkeja, vaan voisi tuoda vakautta alalle.
Negatiivisen korkotason syntymisestä asti pankit ovat välttäneet niiden maksattamista talletusasiakkailla.

Pohjoismaissa finanssiala onkin tehnyt lukuisia toimintamuutoksia selvitäkseen ilmiöstä. Pankit ovat esimerkiksi keskittäneet toimintaansa varainhoitoon ja muihin maksuja tuottaviin palveluihin perinteisten talletusten ja lainanannon sijaan.

Tämä saattaa tulevaisuudessa kuitenkin muuttua.

Tanskan finanssivalvonnan pääjohtajan Jesper Bergin mukaan pankit eivät ole siirtäneet negatiivisia korkoja talletusasiakkaidensa maksettaviksi ”poliittisista syistä”. Kun tai jos pankit taipuvat, asiakkaat joko hyväksyvät muutoksen tai ”äänestävät jaloillaan” ja siirtävät talletuksensa muualle, Berg arvioi.

Lukuisat pankit ovat vastustaneet ajatusta, koska ensimmäinen muutoksen toteuttava pankki voi menettää asiakkaita ja mikä tahansa koordinoitu muutos voisi altistaa pankit kartellisyytöksille.

Kaikki eivät kuitenkaan muutosta vastusta. Muun muassa Nordean suuromistajan Sammon mukaan asenteiden olisi nyt syytä muuttua. Sammon konsernijohtaja Kari Stadighin mukaan Euroopan keskuspankin (EKP) ei pitäisi jättää ongelmaa hoitamatta.

– Mielestäni muutos ei suinkaan tuhoaisi vähittäispankkitoimintaa. Ihmiset joutuisivat silloin maksamaan talletuksistaan, joka voisi itseasiassa tuoda vakautta pankkialalle, Stadigh sanoo uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.

Stadighin mukaan vasta silloin, kun finanssisektori tajuaa tämän, EKP:n taloudelliset elvytystoimet alkavat toimia.

– En usko, että EKP saavuttaa tavoitteensa rahapolitiikassa nykyisellä ajattelutavallaan, ellei se onnistu luomaan sellaista kehikkoa, jossa kaikilla pankeilla olisi negatiiviset talletuskorot.

– Teoria toimii vain, kun se otetaan kokonaan käyttöön. Määrällisen elvytyksen kokonaisvaltainen täyteenpano vaatii negatiivisia talletuskorkoja, jotta ihmiset alkavat kuluttaa ja investoida myös yksityisellä sektorilla, Stadigh sanoo.

Stadighin mukaan ”puuttuva asia” on se, että EKP ei pakota pankkeja siirtämään negatiivisia korkoja ”kokonaan yhteiskunnalle”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    2. 2

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    3. 3

      Yhden kaksion hinnalla jopa 8 kaksiota – näin hurjat ovat asuntojen hintojen erot eri alueilla

    4. 4

      Sähköyhtiö hyvittää aurinkopaneelien tuotannon sähkölaskussa – verottajan valitus yllätti: ”Välillä näinkin”

    5. 5

      Haminalaisen laivurin vuosien piina Venäjällä: rikosepäily vesittyi – alus ruostuu silti Viipurissa

    6. 6

      Yksi laite ylikuumenee herkimmin kesken lennon – Finnair: ”Muutamia raportoituja tapauksia”

    7. 7

      Telenor osti yli puolet DNA:n osakkeista – maksoi 1,5 miljardia euroa

    8. 8

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    9. 9

      Yliopistotutkinto ja palkka 2612 e/kk – 7 ammattia, joissa koulutus on pitkä ja palkka matala

    10. 10

      Kommentti: Finanssimarkkinoilla näkyy paniikin oireita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    2. 2

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    3. 3

      Sähköyhtiö hyvittää aurinkopaneelien tuotannon sähkölaskussa – verottajan valitus yllätti: ”Välillä näinkin”

    4. 4

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    5. 5

      Kommentti: Finanssimarkkinoilla näkyy paniikin oireita

    6. 6

      Yksi laite ylikuumenee herkimmin kesken lennon – Finnair: ”Muutamia raportoituja tapauksia”

    7. 7

      Telenor osti yli puolet DNA:n osakkeista – maksoi 1,5 miljardia euroa

    8. 8

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    9. 9

      100 000 avointa työpaikkaa hämmentää – ”Kertoo siitä, ettei tekijöitä enää löydy maan rajojen sisältä”

    10. 10

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    4. 4

      Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

    5. 5

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    6. 6

      Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

    7. 7

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    8. 8

      Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

    9. 9

      Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

    10. 10

      Vietnamista pakolaisena tullut Mr. Hau on työllistänyt kymmeniä: ”Suomi antoi meille kaiken”

    11. Näytä lisää