Boris Johnson pudottaa puntaa ja estää Britannian lainakorkoja laskemasta euroalueen tahtia

Julkaistu:

Boris Johnsonin nousu Britannian pääministeriksi on heikentänyt puntaa ja estänyt Britannian lainakorkoja laskemasta euroalueen korkojen tahdissa. Syynä on epävarmuus Johnsonin kyvystä tehdä politiikkaa. Suurin kysymysmerkki koskee Britannian EU-eroa, jonka Johnson on luvannut tapahtuvan vaikka ilman sopua eron ehdoista.
Pääministerin virka ei ole muuttanut Boris Johnsonin tapaa tehdä politiikkaa. Hän suoltaa lyhyitä, iskulauseen omaisia kannanottoja milloin mistäkin aiheesta.

Hän esimerkiksi kiersi Britanniaa heti virkaan astuttuaan ja vakuutti, että EU-ero toteutetaan joko aiemmin sovittua paremmin ehdoin tai ilman sopimusta ehdoista.

Pohjois-Irlannissa Johnson ilmoitti, että sen ja Irlannin tasavallan rajan avoimena pitävä ratkaisu on kuollut.

Toisaalla hallitus ilmoitti varaavansa runsaat kaksi miljardia puntaa sopimuksettoman eron valmisteluun muun muassa lisäämällä tullin ja rajavartiolaitoksen työntekijöitä.

Markkinoiden arvio Britannian näkymistä on ollut kohtalaisen yksiselitteinen. Punnan arvo on kuukaudessa laskenut 1,25 dollarin tuntumasta 1,2 dollarin ja 1,12 eurosta 1,08 euron tuntumaan. Samaan aikaan euro on pysynyt verraten vakaana 1,11 ja 1,12 dollarin välillä.

Aasiassa jeni on vahvistunut pääomien vetäytyessä turvaan Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan ja Euroopan tilanteen nostamalta epävarmuudelta. Kuukausi sitten runsaat 122 jeniä maksanut euro on laskenut 118 jeniin ja vajaat 109 jeniä maksanut dollari 106 jeniin. Epävarmuutta heijastelee myös Ruotsin kruunu, joka pienvaluuttojen tapaan kärsii epävarmuudesta. Kuukausi sitten 10.6 kruunua maksanut euro on kivunnut 10,8 kruunun tuntumaan.

Korkomarkkinat tylyinä Britannialle

Korkomarkkinat antavat vielä valuuttakauppaakin tylymmän tuomion Britannian näkymien epävarmuudelle.

Talousnäkymien hidastuminen sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ja odotukset keskuspankkien rahapolitiikan käänteestä elvyttävään suuntaan ovat painaneet viitelainatuottoja uusiin pohjalukemiin.

Kuukausi sitten noin -0,35 prosenttia tuottaneen Saksan kymmenvuotisen viitelainan tuotto on painunut jälkimarkkinoilla -0,6 prosentin tuntumaan. Ranskan vastaava tuotto on laskenut -0,1 prosentista -0,3 prosentin tuntumaan ja murheenkryyni Italian pysynyt 1,7 prosentin tuntumassa. Ruotsin lainatuotto on laskenut nollan tuntumasta vajaaseen -0,3 prosenttiin ja Suomen -0,1 prosentista alle -0,3 prosenttiin.

Britannian lainatuotto on sen sijaan selvästi nollan yläpuolella, ja kuukaudessa se on laskenut vajaasta 0,7 prosentista runsaaseen puoleen prosenttiin.



Yhdysvaltojen kymmenvuotinen lainatuotto laski keskuspankin koronlaskupäätöksen jälkeen runsaasta kahdesta 1,7 prosenttiin. Vertailun vuoksi, Venäjä maksaa kymmenen vuoden lainoistaan 7,3 prosentin korkoa.

Brexit-epävarmuuden lisäksi Britannian korkoja pitää verraten korkealla maan julkinen velka, joka oli viime vuoden maaliskuussa päättyneenä budjettivuonna 85,4 prosenttia maan kokonaistuotannosta.

Tämän vuoden maaliskuun vastaava luku oli 85,2 prosenttia eli hienoisesta laskusta huolimatta selvästi yli Maastrichtin sopimuksen määrittelemän 60 prosentin rajan. Sitä pidetään yleisesti eräänlaisena viitteellisenä tavoitteena myös euroon kuulumattomien valtioiden velkaantumiselle.

Britannian budjettitoimiston mukaan julkinen velanotto oli vuonna 2018 päättyneenä tilivuonna 2,1 prosenttia ja tänä vuonna päättyneellä tilikaudella 1,2 prosenttia kokonaistuotannosta. Se merkitsee julkisen velan kokonaiskasvua, vaikka talouden samanaikainen kasvu kokonaisvelkaa suhteessa kokonaistuotantoon leikkaakin.

Talouden kasvunäkymät ovat kuitenkin sekä kansainvälisen suhdannekehityksen että etenkin brexitin varjostamia. Mikäli sopimuksettomaan eroon päädytään, Britannian viennille on edessä pääsyvaikeuksia sen keskeisimmille vientimarkkinoille, kun uusista sopimuksista koetetaan neuvotella.

Parlamentti ei ole hyväksynyt EU:n kanssa neuvoteltua sopimusta, eikä EU ole halukas uusiin neuvotteluihin. Sopimuksetontakaan eroa parlamentti tuskin hyväksyy, koska sitä pidetään yleisesti Britannialle vahingollisena.

Eropäivää, lokakuun viimeistä, edeltävät ennenaikaiset parlamenttivaalit saattaisivat avata Gordionin solmun, jos valituksi tulisi parlamentti, joka hylkäisi eron.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    2. 2

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    3. 3

      Yhden kaksion hinnalla jopa 8 kaksiota – näin hurjat ovat asuntojen hintojen erot eri alueilla

    4. 4

      Haminalaisen laivurin vuosien piina Venäjällä: rikosepäily vesittyi – alus ruostuu silti Viipurissa

    5. 5

      Yksi laite ylikuumenee herkimmin kesken lennon – Finnair: ”Muutamia raportoituja tapauksia”

    6. 6

      Sähköyhtiö hyvittää aurinkopaneelien tuotannon sähkölaskussa – verottajan valitus yllätti: ”Välillä näinkin”

    7. 7

      Yliopistotutkinto ja palkka 2612 e/kk – 7 ammattia, joissa koulutus on pitkä ja palkka matala

    8. 8

      Telenor osti yli puolet DNA:n osakkeista – maksoi 1,5 miljardia euroa

    9. 9

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    10. 10

      Kommentti: Finanssimarkkinoilla näkyy paniikin oireita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    2. 2

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    3. 3

      Sähköyhtiö hyvittää aurinkopaneelien tuotannon sähkölaskussa – verottajan valitus yllätti: ”Välillä näinkin”

    4. 4

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    5. 5

      Kommentti: Finanssimarkkinoilla näkyy paniikin oireita

    6. 6

      Yksi laite ylikuumenee herkimmin kesken lennon – Finnair: ”Muutamia raportoituja tapauksia”

    7. 7

      Telenor osti yli puolet DNA:n osakkeista – maksoi 1,5 miljardia euroa

    8. 8

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    9. 9

      Yhden kaksion hinnalla jopa 8 kaksiota – näin hurjat ovat asuntojen hintojen erot eri alueilla

    10. 10

      100 000 avointa työpaikkaa hämmentää – ”Kertoo siitä, ettei tekijöitä enää löydy maan rajojen sisältä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    4. 4

      Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

    5. 5

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    6. 6

      Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

    7. 7

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    8. 8

      Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

    9. 9

      Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

    10. 10

      Vietnamista pakolaisena tullut Mr. Hau on työllistänyt kymmeniä: ”Suomi antoi meille kaiken”

    11. Näytä lisää