Uniperin tulos laski selvästi – päästöoikeuksien hinnat rasittivat kannattavuutta

Julkaistu:

Uniperin toimitusjohtaja kertoi tänään käyvänsä neuvotteluja Fortumin toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin kanssa. Fortum omistaa Uniperista noin puolet. Uniperissa Fortum-omistus on herättänyt närää.
Saksalaisen energiayhtiön Uniperin tulos oli vuoden alkupuoliskolla selvässä laskussa. Yhtiön voimaloiden kannattavuutta rasittivat kallistuneet päästöoikeuksien hinnat. Vuotta aiemmin tulosta tukivat myös kertaluontoiset erät.

Tukea alkuvuoden tulokseen saatiin Venäjän voimantuotannon kasvusta ja kohonneista hinnoista. Yhtiön mukaan tuloslasku oli ennakoitua.

– Luotamme siihen, että vuoden jälkipuoliskon suorituksemme on parempi ja että yllämme vuoden 2019 tavoitteisiimme, sanoo rahoitusjohtaja Sascha Bibert tiedotteessa.

Yhtiön oikaistu liiketulos ylsi tammi–kesäkuussa 308 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 601 miljoonaa euroa. Laskua oli 49 prosenttia.

Liikevaihtoa kertyi kaksi prosenttia vertailukautta enemmän. Se oli 36,7 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin liikevaihto oli 36,0 miljardia euroa.

Yhtiö odottaa edelleen, että koko tilivuoden oikaistu liiketulos yltää 550–880 miljoonaan euroon.

Fortum omistaa Uniperista 49,99 prosenttia. Uniperin työntekijöitä edustavat ammattiliitot pyysivät heinäkuussa Fortumin toimitusjohtajaa Pekka Lundmarkia tekemään sopimuksen, joka estäisi Fortumia valtaamasta yritystä kokonaan.

Uniperin toimitusjohtaja Andreas Schierenbeck ilmoitti tänään konferenssipuhelussa käyvänsä neuvotteluja Lundmarkin kanssa, mutta kertoi prosessin etenevän hitaasti. Lundmark kävi kertomassa näkemyksistään yhtiön hallintoneuvostolle kuukausi sitten.

– Tämän jälkeen minä ja hän olemme keskustelleet ja tavanneet useita kertoja. Onko tämä tuottanut merkittävää edistystä? Ei ehkä siinä määrin kuin olisimme kaikki halunneet. Mutta tärkeintä on, että puhumme yhä toisillemme, Schierenbeck muotoili.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

  2. 2

    EK tyrmää ajatuksen 6-tuntisesta työpäivästä: ”Tehty työaika on jo Euroopan toiseksi lyhyin”

  3. 3

    Näin elää eläkeläinen maalla ja kaupungissa – luvut paljastavat selvät erot

  4. 4

    Keskuspankki varoittaa: Saksa voi vajota taantumaan – hallitus valmistelee elvytyspakettia

  5. 5

    Sotkun munkki ja Renun erikoinen hämmentävät Oulussa – ”Oletuksena on, että tavaramerkin hakijalla on oikeudet”

  6. 6

    Telenor arvioi saavansa DNA-kaupan päätökseen tässä kuussa

  7. 7

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  8. 8

    Sampo osti osuuden Bank Norwegianin emoyhtiöstä

  9. 9

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  10. 10

    Nurminen Logisticsin johdossa tuulee – nyt lähtee liiketoimintajohtaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  2. 2

    Sotkun munkki ja Renun erikoinen hämmentävät Oulussa – ”Oletuksena on, että tavaramerkin hakijalla on oikeudet”

  3. 3

    1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

  4. 4

    Näin elää eläkeläinen maalla ja kaupungissa – luvut paljastavat selvät erot

  5. 5

    OP synkensi ennustettaan: Suomen talouskasvu hyytyy puoleen prosenttiin ensi vuonna

  6. 6

    EK tyrmää ajatuksen 6-tuntisesta työpäivästä: ”Tehty työaika on jo Euroopan toiseksi lyhyin”

  7. 7

    Eläkeläisten pienituloisuus on yleisempää maaseudulla kuin kaupungissa

  8. 8

    Apua, ositus jäi erotessa tekemättä – onko mitään enää tehtävissä?

  9. 9

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  10. 10

    Sampo osti osuuden Bank Norwegianin emoyhtiöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juhani ja Silja eivät halua antaa asuntoaan ”ilmaiseksi” – rajun muuttotappion kunnassa on kaupan yli 100 omakotitaloa

  2. 2

    Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

  3. 3

    Puoli vuotta siitä, kun Malin oli muuttanut uuteen kotiinsa, asuntojen hinnat syöksyivät alas – ”Omistusasunnon hankkiminen on asia, jota nyt katkerasti kadun”

  4. 4

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  5. 5

    Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

  6. 6

    Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

  7. 7

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  8. 8

    Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

  9. 9

    Katso, miten pitkään asuntoja saa kaupitella eri kaupungeissa – ”Kunto on entistä tärkeämpi ostajalle”

  10. 10

    Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

  11. Näytä lisää