Rovion liikevaihto polki paikallaan ja tulos heikkeni

Julkaistu:

Liikevoiton lasku vertailukauteen nähden johtui pääosin Hatch Entertainmentin laajentumisista uusille markkinoille, Rovion toimitusjohtaja Kati Levoranta sanoo.
Mobiilipeliyhtiö Rovion liikevaihdon kasvu oli pysähdyksissä huhti–kesäkuussa samalla, kun yhtiön neljännestulos heikkeni.

– Kokonaisuudessaan katsauskauden käyttäjähankintainvestoinnit olivat 21,3 miljoonaa euroa, mikä oli hieman vähemmän kuin vertailukaudella, toimitusjohtaja Kati Levoranta kommentoi tulostiedotteessa.

– Alhaisempi käyttäjähankinta vaikutti erityisesti Angry Birds 2:n liikevaihdon kehitykseen. Odotamme elokuussa julkaistavan Angry Birds -elokuvan jatko-osan tuoman medianäkyvyyden mahdollistavan käyttäjähankinnan lisäämisen kärkipeleillemme vuoden toisella vuosipuoliskolla.

Yhtiön tulos ennen veroja laski viime vuoden 6,8 miljoonasta eurosta 4,8 miljoonaan euroon.

Myös liiketulos painui tämän vuoden neljänneksellä ja oli 5,3 miljoonaa euroa. Edellisvuonna Rovio teki voittoa 6,0 miljoonaa euroa.

Osakekohtaista tulosta kertyi 0,04 euroa, joka tarkoittaa 45 prosentin laskua viime vuoden 0,07 eurosta

– Liikevoiton lasku vertailukauteen nähden johtui pääosin Hatch Entertainmentin laajentumisista uusille markkinoille 5G-verkkojen levittäytymisen vanavedessä, Levoranta perustelee.

Liikevaihto pysyi viime vuoden huhti–kesäkuun tasolla ja oli 71,8 miljoonaa euroa.

Rovio pitää koko vuoden näkymänsä ennallaan.

Yhtiö odottaa sen liikevaihdon kasvavan 300–330 miljoonaan euroon ja vertailukelpoisen liikevoiton olevan 9–11 prosenttia liikevaihdosta.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

  2. 2

    EK tyrmää ajatuksen 6-tuntisesta työpäivästä: ”Tehty työaika on jo Euroopan toiseksi lyhyin”

  3. 3

    Näin elää eläkeläinen maalla ja kaupungissa – luvut paljastavat selvät erot

  4. 4

    Keskuspankki varoittaa: Saksa voi vajota taantumaan – hallitus valmistelee elvytyspakettia

  5. 5

    Sotkun munkki ja Renun erikoinen hämmentävät Oulussa – ”Oletuksena on, että tavaramerkin hakijalla on oikeudet”

  6. 6

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  7. 7

    Telenor arvioi saavansa DNA-kaupan päätökseen tässä kuussa

  8. 8

    Sampo osti osuuden Bank Norwegianin emoyhtiöstä

  9. 9

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  10. 10

    OP synkensi ennustettaan: Suomen talouskasvu hyytyy puoleen prosenttiin ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  2. 2

    Sotkun munkki ja Renun erikoinen hämmentävät Oulussa – ”Oletuksena on, että tavaramerkin hakijalla on oikeudet”

  3. 3

    1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

  4. 4

    Näin elää eläkeläinen maalla ja kaupungissa – luvut paljastavat selvät erot

  5. 5

    OP synkensi ennustettaan: Suomen talouskasvu hyytyy puoleen prosenttiin ensi vuonna

  6. 6

    EK tyrmää ajatuksen 6-tuntisesta työpäivästä: ”Tehty työaika on jo Euroopan toiseksi lyhyin”

  7. 7

    Eläkeläisten pienituloisuus on yleisempää maaseudulla kuin kaupungissa

  8. 8

    Apua, ositus jäi erotessa tekemättä – onko mitään enää tehtävissä?

  9. 9

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  10. 10

    Sampo osti osuuden Bank Norwegianin emoyhtiöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juhani ja Silja eivät halua antaa asuntoaan ”ilmaiseksi” – rajun muuttotappion kunnassa on kaupan yli 100 omakotitaloa

  2. 2

    Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

  3. 3

    Puoli vuotta siitä, kun Malin oli muuttanut uuteen kotiinsa, asuntojen hinnat syöksyivät alas – ”Omistusasunnon hankkiminen on asia, jota nyt katkerasti kadun”

  4. 4

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  5. 5

    Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

  6. 6

    Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

  7. 7

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  8. 8

    Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

  9. 9

    Katso, miten pitkään asuntoja saa kaupitella eri kaupungeissa – ”Kunto on entistä tärkeämpi ostajalle”

  10. 10

    Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

  11. Näytä lisää