YIT myy teidenpäällystyksen Peabille – 1 700 työntekijää siirtyy, valtaosa Suomessa

Julkaistu:

Rakennusyhtiö jättää päällystystoiminnan kokonaan ja keskittyy kaupunkikehittämiseen.
Rakennusyritys YIT tiedottaa myyvänsä päällystys- ja kiviainesliiketoimintansa ruotsalaiselle Peabille 280 miljoonalla eurolla.



Siirtyviä työntekijöitä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on yhteensä noin 1 700, joista valtaosa työskentelee Suomessa. Kaupan arvioidaan toteutuvan ensi tammikuussa.

YIT arvioi kirjaavansa kaupasta noin 40 miljoonan euron myyntivoiton. Myytävien toimintojen liikevaihto vuonna 2018 oli 572 miljoonaa euroa.

Yritysjärjestelyn ulkopuolelle jää YIT:n toiminta teiden kunnossapidossa Suomessa ja päällystysliiketoiminta Venäjällä. Yritysjärjestelyn myötä YIT:n liiketoimintarakenne selkeytyy, tase vahvistuu ja yrityksen liikevoiton vuoden sisäinen kausiluonteisuus tasoittuu, yhtiön tiedotteessa kerrotaan. Kaupan myötä YIT on luopumassa kaikesta toiminnastaan teidenpäällystyksessä. Venäjän-toiminnan alasajosta vuoden loppuun mennessä kerrottiin jo aiemmin.

– Järjestelyn myötä kaikki YIT:n pääliiketoiminnat tukevat toisiaan yhtiön strategisen ytimen, kaupunkikehittämisen, kautta. YIT:n strategiset tavoitteet säilyvät ennallaan. Yrityskaupasta saatava kassavirta mahdollistaa velkaisuusasteen laskemisen strategiatavoitteiden mukaiselle tasolle etuajassa sekä tarpeelliset investoinnit suurten kaupunkikehityshankkeiden toteuttamiseen ja palveluliiketoimintojen kasvattamiseen, YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas toteaa tiedotteessa.

Kauppa vaatii vielä Euroopan kilpailuviranomaisen hyväksynnän.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

  2. 2

    Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

  3. 3

    G7-maat: Teknojäteille veroja, Facebookin librasta ”vakava huoli”

  4. 4

    Cargotecin tulos alitti odotukset – Vehviläinen: vuosineljännes oli kaksijakoinen

  5. 5

    Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

  6. 6

    WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

  7. 7

    Nordea perkaa osingonjaon periaatteensa: ”Tulokset eivät ole tyydyttävällä tasolla”

  8. 8

    Telian tulos putosi kolmanneksen Suomessa – odottaa EU:n lupaa Bonnier-kaupalle vuoden lopulla

  9. 9

    Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

  10. 10

    Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

  2. 2

    Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

  3. 3

    Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

  4. 4

    Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

  5. 5

    Finnairin kurssi sakkasi yllättäen – Analyytikko: Tässä ovat syyt lentoyhtiön karuun syöksyyn

  6. 6

    KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

  7. 7

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  8. 8

    Nordean liikevoitosta hupeni kolmannes

  9. 9

    WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

  10. 10

    Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

  2. 2

    Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

  3. 3

    36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

  4. 4

    Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

  5. 5

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  6. 6

    Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

  7. 7

    Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

  8. 8

    ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

  9. 9

    Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

  10. 10

    Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

  11. Näytä lisää