Jan Hurrin kommentti: Politiikan vihertyminen voi olla hyväksi ympäristölle – mutta jyrkentää yhteiskunnan kahtiajakoa

Vihreiden puolueiden vaalimenestys voi koitua ympäristön eduksi, mutta ei ongelmitta. Yksi riski on vastakkainasettelun jyrkkeneminen, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

29.5.2019 8:10

Vihreät puolueet menestyivät Euroopan unionin EU:n viimeviikkoisissa parlamenttivaaleissa, ja ne ovat menestyneet useissa EU-maiden kansallisissa vaaleissa.

Yksi ”vihreän aallon” todennäköinen seuraus on politiikan entistä selvempi suunnan muutos entistä ilmasto- ja ympäristöystävällisempään suuntaan niin EU:ssa kuin useissa jäsenmaissakin.

Tällainen politiikan eri osa-alueiden asteittainen vihertyminen on ollut meneillään jo vuosien ajan, mutta nyt tämä käänne todennäköisesti voimistuu.

Tämä näkyy ja tuntuu paraikaakin Suomenkin hallitusneuvotteluissa, joissa viime kuun eduskuntavaaleissa mojovan vaalivoiton saavuttaneet vihreät voivat esittää omia politiikkatavoitteitaan ja ehtojaan aiempaa suuremmalla äänenpainolla.

Samoin viime viikon lopulla käydyt EU:n parlamenttivaalit antoivat vihreille huomattavia vaalivoittoja Saksassa, Ranskassa ja useissa pienemmissä maissa Suomea myöten.

Vihreiden suhteellista asemaa vahvisti lisää se, että parlamentin perinteiset valtapuolueet menettivät keskinäisen enemmistöasemansa ja joutuvat siksi kokoamaan entistä laajempia EU-myönteisten puolueiden yhteenliittymiä saadakseen haluamiaan politiikkahankkeita etenemään.

Tällaisissa uusissa kokoonpanoissa vihreät voivat helposti nousta yhdeksi ratkaisevaksi voimaksi, jonka on entistä helpompi saada omiakin tavoitteitaan toteen.

Useimmat EU-maiden vihreät puolueet samoin kuin EU-parlamentin vihreä ryhmä ovat ainakin periaatteessa EU-myönteisiä, mutta ympäristö merkinnee niille silti yleensä enemmän kuin EU – tai vaikkapa talous.

Tällainen politiikan suunnan muutos voi koitua hyväksi ympäristölle, mutta tuskin ilmaiseksi eikä takuulla ongelmitta.

Yksi suuri riski on, että ilmastoa ja ympäristöä ryhdytään pelastamaan yhtä kömpelöin keinoin ja yhtä onnettomin sivuvaikutuksin kuin aiemmin taloutta ”globalisoitiin” ja eurokriisiä ”ratkaistiin”.

Onko talouskasvu ratkaisu vai ongelma?

Vihreiden puolueiden ja ympäristöaatteiden voimistuminen entistä vahvemmaksi poliittiseksi voimaksi voi muuttaa politiikan perimmäisiä tavoitteita jopa enemmän kuin minkä tahansa tavanomaisemman poliittisen liikkeen vahvistumisesta koituisi.

Siksi tämän muutoksen suoria ja epäsuoria vaikutuksia esimerkiksi talouteen ja yhteiskuntaan on tavallista vaikeampi arvioida.

Perinteinen vasemmiston ja oikeiston välinen köydenveto koskee karkeasti pelkistäen talouden antimien jakamista eri kansanosien välillä. Mutta siitä vasemmisto ja oikeisto ovat yleensä yhtä mieltä, että talouden kasvu ja elintason koheneminen ovat tavoittelemisen arvoisia.

Vihreiden linssien läpi katsoen maailma voi näyttää tyystin toisenlaiselta.

Taas karkeasti pelkistäen:

Vihreässä maailmankuvassa vastakkain ovat talous ja ympäristö eivätkä eri kansanosat niin kuin vasemmiston ja oikeiston perinteisessä asetelmassa.

Vihreille talouskasvulla ja elintason kohenemisella ei ole itseisarvoa eivätkä ne ole tavoitteita, joita tulisi tavoitella hinnalla millä hyvänsä – etenkään ympäristön kustannuksella.

Tällaisessa tulkinnassa talouskasvu ja elintason kohoaminen ovat ennemmin osa ongelmaa kuin ratkaisuja, ja siksi niistä on jopa tingittävä, jos tämä on ympäristön pelastamiseksi välttämätöntä.

Nyttemmin suurin osa perinteisen vasemmiston ja vähitellen oikeistonkin kannattajista tunnustanee, että myös taloudelle ja elintasolle on pitkän päälle parasta olla liiemmin tärvelemättä ympäristöä.

Vastaavasti vähin erin kasvava osa vihreiden kannattajista tunnustanee, että ympäristöstä on helpompi pitää entistä parempaa huolta vahvan tai edes kohtalaisen talouskasvun antimilla kuin kitukasvuisen talouden niukoissa oloissa.

Ihanteellinen yhdistelmä tavoittelisi sellaista EU:n suunnan muutosta, jossa talous kasvaisi entistä puhtaammin – ja samalla kyllin voimakkaasti entistä mittavampien ympäristöponnistelujen mahdollistamiseksi ilman merkittäviä elintasouhrauksia.

Mikään viime vuosikymmenten näytöistä ei kuitenkaan puhu sen puolesta, että EU:n johtajilla olisi tälläkään kertaa kykyä ihanteellisiin suorituksiin. Siksi lienee syytä varautua uusiin vikatikkeihin ja uusiin riskeihin.

Hyödyt harvoille ja haitat useille

Ilmaston ja muun ympäristön suojeleminen on toki tyystin toisenlainen politiikkatavoite ja haaste kuin esimerkiksi talouden viime vuosikymmenten globalisaatioilmiö tai kymmenen viime vuoden euro- ja talouskriisit ovat olleet.

Niissä on kaikista eroista huolimatta myös yhteisiä piirteitä.

Niitä yhdistävät koko yhteiskunnan kaikkiin kansanryhmiin ulottuvat vaikutukset – ja ennen kaikkea se, että kaikista niistä niin kuin niiden ratkaisuistakin koituu joillekin hyötyjä ja joillekin muille haittoja.

Talouden globalisaatioilmiön samoin kuin euro- ja talouskriisien seuraukset ovat jakaneet eurokansoja melko jyrkin eroin suurimpien hyötyjen pieniin vähemmistöihin ja suurimpien haittojen paljon suurempiin joukkoihin.

Eniten näistä ilmiöistä ovat hyötyneet ennestään suurituloisin ja varakkain vähemmistö, jonka tulot ovat kasvaneet eniten ja joka omistaa suurimman osan dramaattisesti arvoaan kasvattaneesta finanssivarallisuudesta.

Samojen ilmiöiden haitat ovat enimmäkseen kohdistuneet esimerkiksi niille ennestään pieni- ja keskituloisille kansalaisille, joiden työpaikat ovat siirtyneet halvan työvoiman ulkomaihin, ja joiden toimeentuloa myös talouden vyönkiristykset ovat eniten koetelleet.

Seuraavaksi riski kasvaa, että myös yleisten politiikkatavoitteiden ja -painotusten vihertyminen synnyttää samanlaista katkeraa jakoa hyväosaisten hyötyihin ja näitä heikommassa asemassa sinnittelevien kustannuksiin.

Tällainen riski syntyy siitä yksinkertaisesta syystä, että talouden kääntäminen julkisten politiikkatoimien ja -linjausten sekä lakien ja muun sääntelyn voimin nykyistä ympäristöystävällisempään suuntaan tuottaa automaattisesti kaksi takuuvarmaa seurausta:

Ensin talouden ympäristökäänne on uuden kultakuumeen veroinen tilaisuus tuottoisiin liiketoimintamahdollisuuksiin – ja kukaties kuinka satumaisiin tuottoihin. Ja toiseksi se maksaa – ja joku sen maksaa.

Jos vanha kaava ja aiemmat virheet toistuvat, jakautuvat ”vihreän talouden” tuotot ja niistä koituvat kustannukset eri kansanosille ja vielä niin, että hyödyt kertyvät harvoille mutta kustannukset ja epäsuorat haitat paljon suuremmille joukoille.

Niinpä politiikan vihertyminenkin voi jyrkentää kansan kahtiajakoa ja vastakkainasettelua yhä harvempien voittajien ja yhä useampien häviäjien välillä.

Jos näin käy, voi keltaisten huomioliivien kysyntä – ja katumellakat – lisääntyä muuallakin kuin Ranskassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?