SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala jättää yhtiön – seuraajan haku käyntiin heti

Julkaistu:

Ojala toimi yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2015.
Rakennusyhtiö SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala jättää yhtiön, kertoo SRV tiedotteessaan.

Yhtiön hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin, ja Ojala jatkaa toimitusjohtajana, kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu.

Ojala on ollut yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2015 ja toiminut useissa johto- ja asiantuntijatehtävissä SRV:ssä vuodesta 1997 lähtien.

SRV:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila kertoo tiedotteessa, että yhtiö suunnittelee nyt vakauttavansa talouttaan uudella 45–60 miljoonan euron hybridilainalla, joka toteutuessaan mahdollistaisi yhtiölle uuden vaiheen aloittamisen. SRV kertoi lainasuunnitelmista huhtikuussa.

– REDI-kauppakeskuksen ennakoitua korkeammat rakennuskustannukset ja Venäjän geopoliittisen epävarmuuden jatkuminen ovat rasittaneet raskaasti SRV:tä, Kokkila sanoo tiedotteessa.

– SRV:n tavoitteena on strategiansa mukaisesti vapauttaa tulevina vuosina taseestaan suuret kauppakeskushankkeet ja samalla kasvattaa uutta liiketoimintaa perusosaamiseensa tukeutuen. Tätä vaihetta ja SRV:n osaavaa henkilöstöä johtamaan haemme nyt uutta toimitusjohtajaa, hän jatkaa.

Kokkilan mukaan SRV:n tilauskanta on hyvällä tasolla.

– Juha Pekka Ojala on ollut innostava ja hyvä johtaja, joka on laajentanut merkittävästi yhtiön toimintaa ja luonut yhtiöön hyvän ja innostuneen ilmapiirin. Haluan koko hallituksen puolesta kiittää Juha Pekkaa hänen yhtiön hyväksi tekemästään merkittävästä työstä, Kokkila sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomella on mahdollisuus päästä uuden miljardibisneksen kyytiin – mutta riittävätkö rahkeet?

    2. 2

      Suomalaista voittajaginiä ei saa mainostaa, koska laista puuttuu yksi sana – yrittäjät vaikenevat ”ettei tulisi sanomista”

    3. 3

      Kiinalaisyhtiö vaatii Boeingilta korvauksia Max 8 -tappioista – saattaa käynnistää lumipalloefektin

    4. 4

      Leväkukinnot aiheuttavat mittavaa tuhoa Norjan lohifarmeilla – lohen hinta jyrkässä nousussa

    5. 5

      Kauppiailta selkeä varoitus joka kodin remonttireiskoille: ”Jos aikataulujen kannalta on mahdollista, odottaisin”

    6. 6

      Jan Hurri: Joko taas – taloussääntöjen kompa teettää hölmöläisten talouspolitiikkaa

    7. 7

      IMF:n ex-johtaja syytettynä korruptiosta – alla jo entuudestaan vankeustuomio

    8. 8

      OP:n verkkopankissa oli häiriöitä – muut palvelut toimivat

    9. 9

      Eläkkeistä pois 140 euroa? EVA ärähti, SAK:n ekonomisti kaipaa ”virkanäkemystä” lähdeveroista

    10. 10

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kauppiailta selkeä varoitus joka kodin remonttireiskoille: ”Jos aikataulujen kannalta on mahdollista, odottaisin”

    2. 2

      Suomalaista voittajaginiä ei saa mainostaa, koska laista puuttuu yksi sana – yrittäjät vaikenevat ”ettei tulisi sanomista”

    3. 3

      Haminalaisen laivurin vuosien piina Venäjällä: rikosepäily vesittyi – alus ruostuu silti Viipurissa

    4. 4

      Kommentti: Jopa 7 300 e/kk – tämä naimisiin menneiden outo etuus pitäisi heittää romukoppaan

    5. 5

      Eläkkeistä pois 140 euroa? EVA ärähti, SAK:n ekonomisti kaipaa ”virkanäkemystä” lähdeveroista

    6. 6

      Jan Hurri: Joko taas – taloussääntöjen kompa teettää hölmöläisten talouspolitiikkaa

    7. 7

      Suomella on mahdollisuus päästä uuden miljardibisneksen kyytiin – mutta riittävätkö rahkeet?

    8. 8

      Kauppasodan sopu karkaa kauemmaksi – Kiinan presidentti Xi: Alkamassa on uusi ”pitkä marssi”

    9. 9

      Kiinalaisyhtiö vaatii Boeingilta korvauksia Max 8 -tappioista – saattaa käynnistää lumipalloefektin

    10. 10

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut kassa: Uusi lähimaksuraja laukaisi asiakkaissa omituisen piirteen – lisää riskejä ja hidastaa asiointia

    2. 2

      Kommentti: Jopa 7 300 e/kk – tämä naimisiin menneiden outo etuus pitäisi heittää romukoppaan

    3. 3

      Haluaisitko eläkkeelle etuajassa? Vaihtoehtoja on neljä – ja niillä jopa kymmenientuhansien eurojen erot

    4. 4

      Näin SAK:n ”verotsunami” osuisi suomalaisiin: ”Kostomentaliteetti tästä paistaa”

    5. 5

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    6. 6

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    7. 7

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    8. 8

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    9. 9

      Simo oli yli 40 vuotta työelämässä ja jäi osaeläkkeelle – määrättiin uudestaan työnhakijaksi: ”Tilanne on hiukka pöljä”

    10. 10

      Perheyrittäjältä täysmyllytys SAK:n verolinjauksille: ”Eivät ne voi olla noin tyhmiä!”

    11. Näytä lisää