ABB:n pääjohtaja lähtee – osake lähti hurjaan nousuun

Julkaistu:

Eronnut pääjohtaja vastusti sähkövoimaverkkojen myyntiä, jota ajoi yhtiöstä runsaat viisi prosenttia omistava aktivistisijoittaja Christer Gardell.
Sveitsiläis-ruotsalaisen teollisuusjätti ABB:n pääjohtaja Ulrich Spiesshofer jättää tehtävänsä. Yhtiön osake on ollut eroilmoituksen ja osavuosituloksen julkistamisen jälkeen jyrkässä nousussa.

Spiesshoferin eron taustalla on yhtiön lohkomissuunnitelma, jota hän vastusti. Yhtiön hallituksen tiedotteen mukaan pääjohtajan ero on tapahtunut yhteisymmärryksessä.

ABB ilmoitti loppuvuodesta myyvänsä sähkövoimaverkkoja valmistavan yksikkönsä japanilaiselle Hitachille yrityskaupalla, joka arvioidaan 6,4 miljardin dollarin arvoiseksi. Kauppaa oli ajanut ABB:sta yli viiden prosentin osuuden omistava Cevian ja sen taustalla oleva aktivistisijoittaja Christer Gardell.

Spiesshofer oli johtanut yhtiötä vuodesta 2013 lähtien. Hänen tilalleen nousee ABB:n hallituksen puheenjohtaja Peter Voser, joka johtaa yhtiötä uuden pääjohtajan etsimisen ajan.

Cevian ilmoitti tänään tukevansa ABB:n strategiaa ja kertoi ”luottavansa täysin” Voseriin.

ABB julkisti tänään myös ensimmäisen neljänneksen tuloksensa. Nettotulos heikkeni kuusi prosenttia 535 miljoonaan dollariin.

Tilaukset kasvoivat kolme prosenttia 7,6 miljardiin dollariin ja liikevaihto neljä prosenttia 6,85 miljardiin euroon.

ABB:n osake on ollut tuloksen julkistamisen jälkeen jyrkimmillään reilun viiden prosentin nousussa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

  2. 2

    Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

  3. 3

    Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

  4. 4

    Jan Hurri: Tuliko Notre Damen katedraalista vyönkiristysten uhri?

  5. 5

    Lasse Laine vannoi, ettei koskaan palaisi Saloon – Nokian romahdus ja putki­remontti aloittivat yllättävän menestys­tarinan

  6. 6

    Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

  7. 7

    Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

  8. 8

    Bisneksen aakkoset sököstä, ruplilla rahoiksi – kartanonherra Arto Hakala on poikkeuksellinen yrittäjä

  9. 9

    Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

  10. 10

    Lehti: ”Vähittäiskaupan apokalypsi” riehuu Yhdysvalloissa – jo lähes 6 000 kauppaa on sulkenut tänä vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

  2. 2

    Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

  3. 3

    Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

  4. 4

    Jan Hurri: Tuliko Notre Damen katedraalista vyönkiristysten uhri?

  5. 5

    Lasse Laine vannoi, ettei koskaan palaisi Saloon – Nokian romahdus ja putki­remontti aloittivat yllättävän menestys­tarinan

  6. 6

    Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

  7. 7

    Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

  8. 8

    Bisneksen aakkoset sököstä, ruplilla rahoiksi – kartanonherra Arto Hakala on poikkeuksellinen yrittäjä

  9. 9

    Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

  10. 10

    Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

  2. 2

    Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

  3. 3

    Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

  4. 4

    Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

  5. 5

    Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

  6. 6

    Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

  7. 7

    Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

  8. 8

    Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”