Ponssen tulos heikkeni – komponenttien saatavuudessa ongelmia

Julkaistu:

Laskutuksen viiveet yhdessä kulujen kasvun kanssa vaikuttivat alkuvuoden kannattavuuteen heikentävästi.
Vieremäläisen metsäkonevalmistaja Ponssen tulos heikkeni tilivuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevaihto lisääntyi hieman, kun koneiden kysyntä kasvoi.

– Kuluneella neljänneksellä metsäkoneiden kysyntä jatkui erittäin hyvällä tasolla ja yhtiön tilausvirta oli erinomainen. Tilauskantamme kasvoi entisestään ja euromääräinen tilauskantamme oli katsauskauden lopussa huikea 367,9 miljoonaa euroa, toimitusjohtaja Juho Nummela sanoo tiedotteessa.

Tulos ennen veroja ylsi tammi–maaliskuussa 13,2 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 15,4 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos laski 0,42 eurosta 0,36 euroon.

Ensimmäisellä neljänneksellä yhtiön liikevaihto oli 143,1 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 142,1 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 12,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 17,1 miljoonaa euroa.

– Huoltopalveluiden liikevaihto kasvoi jälleen erinomaisesti ja asiakkaidemme kiivas työtahti näkyi selvästi huoltoliiketoimintamme kasvussa. Myös vaihtokoneiden kysyntä oli erinomaista ja vaihtokoneiden liikevaihto oli samalla tasolla kuin vertailukautena, Nummela sanoo.

Laskutuksen viiveet yhdessä kulujen kasvun kanssa vaikuttivat alkuvuoden kannattavuuteen heikentävästi.

Osa uusien koneiden laskutuksesta on siirtynyt Ponssen mukaan huhti–kesäkuulle, mikä johtuu uusien tuotteiden tuotantoon saattamisesta ja siihen liittyvistä komponenttien saatavuuden haasteista.

Komponenttien saatavuuteen liittyy edelleen riskejä, mutta tilanne helpottunee yhtiön mukaan lähikuukausina. Ensimmäisen vuosipuoliskon ajan saatavuus on ”erittäin haastava”.

Ponsse arvioi euromääräisen liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna viime vuoden tasosta. Markkinatilanne on kuitenkin jatkunut suotuisana.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

  2. 2

    Uutuuskirja paljastaa: Näin teet tuottoisia sijoituksia vastuullisesti

  3. 3

    Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

  4. 4

    Facebook ennakoi voivansa saada miljardisakot

  5. 5

    Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

  6. 6

    Boeing: 737 Max -kriisi maksanut yhtiölle jo miljardin

  7. 7

    Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

  8. 8

    Oiva Toikan luovuudesta kumpusi kannattava bisnes – firma on takonut reipasta voittoa

  9. 9

    Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

  10. 10

    LähiTapiolan uudeksi pääjohtajaksi Juha Koponen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

  2. 2

    Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

  3. 3

    Stockmann: tulosvaroitus!

  4. 4

    Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

  5. 5

    Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

  6. 6

    Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

  7. 7

    Oiva Toikan luovuudesta kumpusi kannattava bisnes – firma on takonut reipasta voittoa

  8. 8

    Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

  9. 9

    Uutuuskirja paljastaa: Näin teet tuottoisia sijoituksia vastuullisesti

  10. 10

    Finnairin tulos painui tappiolle – Kallistunut polttoaine söi reiän kannattavuuteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

  2. 2

    Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

  3. 3

    Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

  4. 4

    Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

  5. 5

    Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

  6. 6

    Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

  7. 7

    Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

  8. 8

    Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

  9. 9

    Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

  10. 10

    Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

  11. Näytä lisää