Tieto aloittaa laajat yt:t – vaikuttaa 210 työtehtävään Suomessa

Julkaistu:

Tietotekniikan palveluyhtiö Tieto on aloittanut yhteistoimintaneuvottelut Suomessa. Yhtiö kertoo aloittaneensa toiminnan yksinkertaistamiseen liittyvät toimet myös muissa toimintamaissa.
Tieto julkisti helmikuun alussa uuden strategian, jonka kerrottiin keskittyvän innovoinnin vauhdittamiseen ja asiakaskeskeisyyden parantamiseen. Osana strategian toteutusta Tieto purkaa matriisirakenteensa ja siirtyy yksinkertaistettuun, verkostopohjaiseen ja ketterämpään toimintamalliin.

Julkistaessaan uuden strategiansa Tieto arvioi toiminnan yksinkertaistamisen vaikuttavan noin 700 työtehtävään globaalisti ja saavan aikaan 30–35 miljoonan euron vuotuiset bruttosäästöt.

Tähän liittyen Tieto on tänään aloittanut yhteistoimintaneuvottelut Suomessa. Suunniteltujen toimenpiteiden odotetaan kohdistuvan Suomessa arviolta 210:een työtehtävään, tiedotteessa sanotaan.

Tieto aloittaa maakohtaiset prosessit myös Ruotsissa, jossa suunniteltujen toimenpiteiden arvioidaan johtavan 160:n työtehtävän vähennykseen ja Tsekin tasavallassa, jossa vähennystarve on arviolta 250 työtehtävää.

Vähennystarve muissa Tiedon toimintamaissa on yhtiön mukaan yhteensä joitakin kymmeniä työtehtäviä. Kaikissa maissa osa henkilöstövähennyksistä tapahtuu myös luontaisesti esimerkiksi eläköitymisten kautta.

Suomessa yt-neuvottelut koskevat konsernin tukitoimintoja ja kaikkia liiketoimintayksikköjä pois lukien Product Development Services- ja Industry Software -liiketoiminnat, ja ne kattavat Suomen kaikki toimipisteet. Suunnitellut vähennykset toteutetaan kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Tieto kertoo pyrkivänsä samalla vauhdittamaan design- ja dataosaamiseen perustuvaa innovointia sekä investoimaan uusiin teknologioihin ja kyvykkyyksiin. Strategiakauden aikana yhtiö aikoo rekrytoida uusia osaajia muun muassa data-analytiikan, tekoälyn, designin, asiakaskokemuksen, ohjelmistokehityksen ja pilviratkaisujen alueille.

Tieto työllistää tällä hetkellä maailmanlaajuisesti noin 15 000, joista noin 3 700 on Suomessa, noin 2 900 Ruotsissa ja noin 2 700 Tsekissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    2. 2

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    3. 3

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    4. 4

      Jan Hurri: Tuliko Notre Damen katedraalista vyönkiristysten uhri?

    5. 5

      Lasse Laine vannoi, ettei koskaan palaisi Saloon – Nokian romahdus ja putki­remontti aloittivat yllättävän menestys­tarinan

    6. 6

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    7. 7

      Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

    8. 8

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    9. 9

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

    10. 10

      Valmet Automotive haalii väkeä ympäri Suomea ja ulkomailta – parturista autonrakentaja jopa parissa viikossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    2. 2

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    3. 3

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    4. 4

      Jan Hurri: Tuliko Notre Damen katedraalista vyönkiristysten uhri?

    5. 5

      Lasse Laine vannoi, ettei koskaan palaisi Saloon – Nokian romahdus ja putki­remontti aloittivat yllättävän menestys­tarinan

    6. 6

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    7. 7

      Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

    8. 8

      Bisneksen aakkoset sököstä, ruplilla rahoiksi – kartanonherra Arto Hakala on poikkeuksellinen yrittäjä

    9. 9

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    10. 10

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    2. 2

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    3. 3

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    4. 4

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    5. 5

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    6. 6

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    7. 7

      Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”

    8. 8

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

    9. 9

      Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

    10. 10

      Saga Caren palvelu­talossa pyydetään yhden ikkunan pesusta 50 euroa – alan yritys: ”Meillä homma maksaisi 20 euroa”

    11. Näytä lisää