Nanso tavoittelee First North -listautumista: ”Visiomme on kaksinkertaistaa liikevaihtomme 2023 mennessä”

Julkaistu:

Tekstiilikonserni Nanso Group ilmoittaa uudistaneensa Nanso ja Vogue -brändinsä ja tavoittelevansa voimakasta kasvua seuraavina vuosina.
Yhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihto ja listautua First North markkinapaikalle vuoteen 2023 mennessä, tiedotteessa kerrotaan. Huhti-toukokuussa Nanso Group järjestää julkisen osakeannin, jossa tavoitteena on kerätä 2,5 miljoonaa euroa kasvun rahoittamiseksi.

– Uudistusten myötä Nanso-tuotteiden myynti omissa myymälöissämme on kasvanut jo kolme vuotta peräkkäin, +45% vuodesta 2015 vuoteen 2018. Rohkea visiomme onkin kaksinkertaistaa liikevaihtomme vuoteen 2023 mennessä, toimitusjohtaja Antti Rönkkö sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa yhtiön brändeillä on erinomaiset kasvumahdollisuudet niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, mutta kasvun toteuttamiseen tarvitaan tarvitsemme lisärahoitusta .

Julkinen osakeanti toteutetaan Invesdorin kanssa.

– Uskomme, että osakeantimme herättää laajaa kiinnostusta suomalaisten sijoittajien ja kuluttajien joukossa. Tavoittelemme satoja uusia omistajia ja tavoitteenamme on listautua First North -markkinapaikalle 2-5 vuoden sisällä, sanoo Rönkkö.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    2. 2

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    3. 3

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    4. 4

      Jan Hurri: Tuliko Notre Damen katedraalista vyönkiristysten uhri?

    5. 5

      Lasse Laine vannoi, ettei koskaan palaisi Saloon – Nokian romahdus ja putki­remontti aloittivat yllättävän menestys­tarinan

    6. 6

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    7. 7

      Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

    8. 8

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    9. 9

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

    10. 10

      Valmet Automotive haalii väkeä ympäri Suomea ja ulkomailta – parturista autonrakentaja jopa parissa viikossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    2. 2

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    3. 3

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    4. 4

      Jan Hurri: Tuliko Notre Damen katedraalista vyönkiristysten uhri?

    5. 5

      Lasse Laine vannoi, ettei koskaan palaisi Saloon – Nokian romahdus ja putki­remontti aloittivat yllättävän menestys­tarinan

    6. 6

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    7. 7

      Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

    8. 8

      Bisneksen aakkoset sököstä, ruplilla rahoiksi – kartanonherra Arto Hakala on poikkeuksellinen yrittäjä

    9. 9

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    10. 10

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    2. 2

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    3. 3

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    4. 4

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    5. 5

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    6. 6

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    7. 7

      Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”

    8. 8

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

    9. 9

      Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

    10. 10

      Saga Caren palvelu­talossa pyydetään yhden ikkunan pesusta 50 euroa – alan yritys: ”Meillä homma maksaisi 20 euroa”

    11. Näytä lisää