Cargotec: TTS-kaupan hyväksyntä jumiutui Kiinassa – toteutumassa kevään aikana

Julkaistu:

Lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec kertoo, että sen aikoma TTS Groupin marine- ja offshore-toimintojen oston toteutuminen lykkääntyy toiselle vuosineljännekselle.
Lykkääntymisen syynä on, että kaupan viranomaiskäsittely Kiinassa on kestänyt odotettua kauemmin, Cargotec kertoo tiedotteessaan. Yhtiö oli odottanut saavansa tarvittavat hyväksynnät ja siten kaupan päätökseen ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä.

Osto edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää Saksassa, Etelä-Koreassa ja Kiinassa. Saksasta hyväksyntä tuli marraskuussa ja Etelä-Koreasta joulukuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin Sipilän hallitus hävitti huomattavan osan Nesteestä valtion salkusta – liki tuntematon säätiö sai 50 miljoonan potin

    2. 2

      Ilmalämpöpumput revitään käsistä – ”Paniikinomainen kysyntä alkoi jo ennen joulua”

    3. 3

      Kesko ostaa Volkswagen-, Audi- ja Seat -liiketoiminnot Laakkoselta

    4. 4

      Sipilä sanoi panevansa ”taseen töihin” kansallisomaisuudella – Neste ja Patria myyntiin, vertailussa potti jäi pieneksi

    5. 5

      Yllätystappiosta kertoneen Nokian osake syöksylaskussa

    6. 6

      Lääkeyhtiö Orionin tulos heikkeni selvästi – uusi syöpälääke odottaa myyntilupaa

    7. 7

      Ensto aloittaa yt-neuvottelut – vaikutuksia enintään 70 henkilöön

    8. 8

      Nokian Suri ei yllättynyt heikosta tuloksesta – syyttää 5g-tekniikan alkuvaiheen ongelmia

    9. 9

      Viking Linen vuosi alkoi tappiolla – Toimitusjohtaja Hanses: ”Odotan luottavaisesti huippusesonkia”

    10. 10

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipilä sanoi panevansa ”taseen töihin” kansallisomaisuudella – Neste ja Patria myyntiin, vertailussa potti jäi pieneksi

    2. 2

      Näin Sipilän hallitus hävitti huomattavan osan Nesteestä valtion salkusta – liki tuntematon säätiö sai 50 miljoonan potin

    3. 3

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    4. 4

      Ilmalämpöpumput revitään käsistä – ”Paniikinomainen kysyntä alkoi jo ennen joulua”

    5. 5

      Yllätys: Nokian tulos romahti selvästi tappiolle

    6. 6

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    7. 7

      Uutuuskirja paljastaa: Näin teet tuottoisia sijoituksia vastuullisesti

    8. 8

      Boeing: 737 Max -kriisi maksanut yhtiölle jo miljardin

    9. 9

      Kesko ostaa Volkswagen-, Audi- ja Seat -liiketoiminnot Laakkoselta

    10. 10

      Facebook ennakoi voivansa saada miljardisakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    3. 3

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    4. 4

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    5. 5

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    6. 6

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    7. 7

      Sipilä sanoi panevansa ”taseen töihin” kansallisomaisuudella – Neste ja Patria myyntiin, vertailussa potti jäi pieneksi

    8. 8

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    9. 9

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    10. 10

      Näin Sipilän hallitus hävitti huomattavan osan Nesteestä valtion salkusta – liki tuntematon säätiö sai 50 miljoonan potin

    11. Näytä lisää