Hollannin valtio osti yllättäen lähes 13 prosenttia Air France-KLM:stä – osake syöksyy

Julkaistu:

Hollanti aikoo korottaa omistuksensa 14 prosenttiin, jotta sen vaikutusvalta olisi yhtä suuri kuin Ranskan valtion.
Hollannin valtio on ostanut 12,7 prosenttia lentoyhtiö Air France-KLM:n osakkeista 680 miljoonalla eurolla.

Hollannin valtiovarainministerin Wopke Hoekstran mukaan Hollanti aikoo korottaa omistuksensa 14 prosenttiin, jotta sen vaikutusvalta olisi samanlainen kuin Ranskan valtion. Ranska omistaa 14,3 prosenttia kahden lentoyhtiön holdingyhtiöstä.

Hoekstra perusteli ostosta eilen myöhään illalla pidetyssä lehdistötilaisuudessa sillä, että KLM ja Amsterdamin Schiphol-lentoasema ovat tärkeitä Hollannin taloudelle ja työllisyydelle.

Hän sanoi hallituksen olevan huolissaan, että KLM:n strategisia päätöksiä tehdään useasti Pariisissa päämajaansa pitävän holdingyhtiön näkökulmasta. Hoekstran mukaan Hollannilla on liian pieni vaikutusvalta KLM:n strategiaan.

Ranskan valtiolle osakehankinta tuli yllätyksenä. Maan valtiovarainministeri Bruno Le Maire sanoi Les Echos -lehdelle, ettei Hollanti informoinut ostosta Ranskan hallitusta etukäteen.

Hollannin liike on ollut epämiellyttävä yllätys myös markkinoille. Air France-KLM:n osake on laskenut tänään lähes 12 prosenttia.

Sijoittajat pelkäävät, että valtioiden väliset kiistat hidastavat yhtiön aikeita tehostaa toimintaansa. Air France-KLM:n kanadalainen toimitusjohtaja Ben Smith on suunnitellut, että Air Francen ja KLM:n toimia enemmän yhtenäisenä yhtiönä. Hollantilaiset johtajat ja työntekijät ovat vastustaneet Smithin suunnitelmia.

Hollannin ja Ranskan kansalliset lentoyhtiöt KLM ja Air France yhdistyivät vuonna 2004. Sekä KLM ja Air-France toimivat puoli-itsenäisesti yhdistetyn yhtiön sisällä. Monimutkaisen omistusjärjestelyn on pitänyt turvata Hollannin vaikutusvalta ja taata työpaikkojen säilyminen Amsterdamissa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

  2. 2

    Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

  3. 3

    Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

  4. 4

    Kommentti: Tästä syystä Walt Disney on nyt suurin yksittäinen yhtiö salkussani

  5. 5

    Kalle osti Tjäreborgilta vaimolleen syntymäpäivälahjaksi unelmaloman, joka ei mennyt putkeen – ongelmia hotellissa, paluulento ei laskeudukaan Helsinkiin...

  6. 6

    Kysely: Äidit ovat isiä useammin esikuvia raha-asioissa

  7. 7

    Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

  8. 8

    Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

  9. 9

    Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

  10. 10

    Essin, 28, asunnon arvo laskee, mutta osakesalkku paisuu – ”Rahaa jää hyvin säästöön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

  2. 2

    Kalle osti Tjäreborgilta vaimolleen syntymäpäivälahjaksi unelmaloman, joka ei mennyt putkeen – ongelmia hotellissa, paluulento ei laskeudukaan Helsinkiin...

  3. 3

    Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

  4. 4

    Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

  5. 5

    IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

  6. 6

    Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

  7. 7

    Kommentti: Tästä syystä Walt Disney on nyt suurin yksittäinen yhtiö salkussani

  8. 8

    Kysely: Äidit ovat isiä useammin esikuvia raha-asioissa

  9. 9

    HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

  10. 10

    Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

  2. 2

    Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

  3. 3

    Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

  4. 4

    IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

  5. 5

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  6. 6

    Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

  7. 7

    Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

  8. 8

    Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

  9. 9

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  10. 10

    Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

  11. Näytä lisää