Oriola vajosi raskaasti tappiolle – aloittaa 20 miljoonan euron säästöohjelman

Julkaistu:

Oriolan tulos oli viime vuoden lopussa raskaasti tappiollinen.
Lääkejakelija Oriolan loppuvuoden tulos painui raskaasti tappiolle. Heikosti sujuneen vuoden jälkeen yhtiö aikoo kuitenkin pitää osinkonsa ennallaan.

Oriola käynnistää säästöohjelman, jolla se tavoittelee 20 miljoonan euron vuotuisia säästöjä viime vuoden kustannuksiin verrattuna. Yhtiön mukaan säästöt toteutuvat asteittain tämä vuoden jälkipuoliskosta alkaen ja vaikuttavat täysimääräisesti vuoden 2020 loppuun mennessä.

– Liikevoittoamme rasittivat koko vuoden puutteet toiminnan tehokkuudessa, korkeat operatiiviset kustannukset, investoinnit Hehkuun sekä Ruotsin heikko kruunu, Oriolan toimitusjohtaja Robert Andersson sanoo tulostiedotteessa.

Oriolan tulos ennen veroja painui loka–joulukuussa 8,6 miljoona euroa tappiolle oltuaan vuotta aiemmin vastaavaan aikaan 3,3 miljoonaa euroa voitollinen.

Liikevaihto pysyi ennallaan 395 miljoonassa eurossa. Liiketulos sen sijaan painui 8,0 miljoonaa euroa pakkaselle oltuaan vuotta aiemmin 3,9 miljoonaa euroa plussalla.

Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna liikevaihto kasvoi 3,8 prosenttia 410 miljoonaan euroon ja oikaistu liikevoitto oli 5,5 miljoonaa euroa.

Osaketta kohti tappiota kertyi 0,05 euroa, kun vuotta aiemmin osakekohtainen tulos oli 0,01 euroa.

Oriolan hallitus esittää osingon pysyvän ennallaan 0,09 eurossa osakkeelta.

Oriola arvioi, että alkaneen vuoden oikaistu liikevoitto vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna kasvaa viime vuoden 39,1 miljoonasta eurosta.

– Haasteellinen vuosi on auttanut meitä ottamaan ratkaisevia askelia eteenpäin. Olemme uudistaneet johtoa, vaihtaneet kumppania toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotossa, päättäneet lopettaa Hehkun ja rakentaneet uuden asiakaskeskeisemmän organisaation, joka kykenee palvelemaan asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti kasvavalla terveyden ja hyvinvoinnin markkinalla, Andersson sanoo.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

  2. 2

    Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

  3. 3

    Poikkeukset myöhästyttävät jatkuvasti työttömyys­päivärahoja: ”Perheeni saattaa joutua elämään nälässä monta viikkoa”

  4. 4

    Sähköpotkulaudat tulevat tänään kaikkien käyttöön Helsingissä – ja sen voi jättää melkein minne tahansa

  5. 5

    ”Lähdin Turkuun mukanani pahvilaatikko, jossa oli kaikki kotoa saamani omaisuus” – näin Sinikka Laisaari nousi köyhyydestä menestykseen

  6. 6

    Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

  7. 7

    Suomen julkinen talous sai Aktian huolestumaan – ennustaa talouskasvun hidastuvan

  8. 8

    Stora Enso ilmoitti suurista yt-neuvotteluista ja Oulun tehtaan täysremontista – Analyytikko: ”Varmasti järkevä investointi”

  9. 9

    Suomen maanteiden kunto puhutti huoltoasemalla – tiejohtajalta karuja terveisiä: ”Tänä vuonna rahaa ei enää ole”

  10. 10

    Tikkurilan talousjohtajaksi nimitetty Markus Melkko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

  2. 2

    Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

  3. 3

    Sähköpotkulaudat tulevat tänään kaikkien käyttöön Helsingissä – ja sen voi jättää melkein minne tahansa

  4. 4

    Poikkeukset myöhästyttävät jatkuvasti työttömyys­päivärahoja: ”Perheeni saattaa joutua elämään nälässä monta viikkoa”

  5. 5

    ”Lähdin Turkuun mukanani pahvilaatikko, jossa oli kaikki kotoa saamani omaisuus” – näin Sinikka Laisaari nousi köyhyydestä menestykseen

  6. 6

    Suomen maanteiden kunto puhutti huoltoasemalla – tiejohtajalta karuja terveisiä: ”Tänä vuonna rahaa ei enää ole”

  7. 7

    Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

  8. 8

    Urheiluketju XXL joutui kohun keskelle Ruotsissa – aamukokouksesta myöhästynyt työntekijä pakotettiin punnertamaan

  9. 9

    Stora Enso ilmoitti suurista yt-neuvotteluista ja Oulun tehtaan täysremontista – Analyytikko: ”Varmasti järkevä investointi”

  10. 10

    ”Paskalaki” voimaan tänään – katso koskeeko muutos sinua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

  2. 2

    Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

  3. 3

    HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

  4. 4

    Taksiyrittäjä Osmo pettyi uudistukseen ja pani pillit pussiin: ”Meillä oli maailman paras järjestelmä”

  5. 5

    ”Hullu nivalalainen” päätti toimittaa ovia keskellä yötä jopa 500 kilometrin taakse – miljoonavoitot seurasivat perässä

  6. 6

    Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

  7. 7

    Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

  8. 8

    Uusi ohjeistus: Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi tuo miljoonasäästöt – asiantuntijat kertovat, kuinka ongelmat väistetään

  9. 9

    Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

  10. 10

    Norwegian ja TUI keskeyttävät lennot Boeing 737 Max 8 -koneilla

  11. Näytä lisää