Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

Björn Wahlroos jättää keväällä tehtävänsä Nordeassa.

Julkaistu: 15.2.2019 16:05

Nordean hallituksen puheenjohtaja toivoisi, että Cevian ostaisi suuremman osan Nordeasta.

Nordea-pankin ja vakuutuskonserni Sammon hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos kertoo Talouselämä-lehdelle toivovansa, että ruotsalaisen aktivistisijoittaja Christer Gardellin sijoitusyhtiö Cevian Capital kasvattaisi omistustaan Nordeassa.

Cevian osti Nordeasta joulukuussa 2,3 prosentin osuuden. Tammikuussa Gardell nimitettiin Nordean nimitystoimikunnan jäseneksi.

– Olisimme tyytyväisempiä, jos Cevian ostaisi vielä vähän lisää Nordeaa, sanoo Wahlroos Talouselämälle.

Chris Gardellin Cevian osti joulukuussa palan Nordeaa tammikuussa.

Wahlroos kertoo lehdelle myös pyrkineensä Sammon konsernijohtaja Kari Stadighin kanssa edistämään Cevianin investointeja Nordeaan ja kannustaneensa Nordean johtoa keskustelemaan investoinneista Cevianin kanssa. Wahlroos ei halunnut ottaa kantaa siihen, miten Nordean pitäisi parantaa tuloskuntoaan.

Nordea julkisti viime viikolla loppuvuoden tuloksensa. Pankin liiketulos heikkeni loka-joulukuussa vuodentakaisesta mutta ylitti selvästi markkinaodotukset. Gardell on moittinut tulosta aivan liian huonoksi.

Nordeasta kerrottiin viime viikolla myös, että Wahlroos jättää keväällä tehtävänsä Nordean hallituksen puheenjohtajana. Hän jatkaa kuitenkin vielä Sammon hallituksen puheenjohtajana.

Wahlroosin seuraajaksi Nordean hallituksen puheenjohtajan tehtävään ehdotetaan Sammon uudeksi konsernijohtajaksi ensi vuoden alusta lähtien nimitettyä Ifin nykyistä toimitusjohtajaa Torbjörn Magnussonia. Sammon Stadigh jää puolestaan eläkkeelle tämän vuoden lopussa.

Sampo on Nordean suurin omistaja noin 21 prosentin omistusosuudellaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?