Pörssiuutiset

Superlämmin kesä pilasi TUI:n loppuvuoden – tappio syveni

Julkaistu:

Matkailukonsernin tappiot syvenivät.
Maailman suurimman matkailukonsernin mukaan vuosineljännestä painoi poikkeuksellisen lämmin kesä, joka vähensi loppuvuoden matkojen kysyntää yhtiölle tärkeällä pohjoisella markkina-alueella eli Pohjoismaissa ja Britanniassa.

– Pohjoismaissa myynti laski 5,6 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan, kun monet asiakkaat olivat jo käyttäneet vuosilomansa kesällä nauttiakseen kuumasta säästä, kertoo yhtiö osavuositiedotteessaan.

Lisäksi asiakkaat ovat halunneet matkustaa aiempaa enemmän itäiselle Välimerelle läntisen Välimeren alueen sijaan, mikä on aiheuttanut ylikapasiteettia muun muassa Espanjassa, yhtiö kertoo.

Koko TUI-konsernin oikaistu liiketappio paisui loppuvuonna 83,6 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin vastaavaan aikaan tappiota kertyi 36,7 miljoonaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Liikevaihto kasvoi loka-joulukuussa 3,7 miljardiin euroon edellisvuoden vastaavan ajan 3,5 miljardista eurosta. Loka-joulukuu on TUI:n tilivuoden ensimmäinen neljännes.

Loppuvuoden kannattavuutta painoi myös punnan kurssin heikkeneminen Britannian brexit-epävarmuuden vuoksi.

Toimitusjohtaja Fritz Joussen uskoo kuitenkin, että maailmanlaajuisesti matkailutrendit jatkuvat ennallaan.

– Alamme nykyisen konsolidointivaiheen aikana on erityisen tärkeää laajentaa markkinoita, Joussen sanoo lehdistötiedotteessa.

TUI-konserniin kuuluu myös useita lentoyhtiöitä. Joussen sanoi mediapuhelussa, että Euroopan lentoliikenteessä vallitsee valtava ylikapasiteetti. Joussenin mukaan TUI on tällä hetkellä ”aktiivinen tarkkailija” lentoyhtiöiden yrityskauppamarkkinoilla.

Joussen sanoi kuitenkin, ettei yhtiö tällä hetkellä neuvottele lentoyhtiökonserni Thomas Cookin lentoyhtiöiden ostosta.

TUI kertoo aikovansa investoida muun muassa it:hen sekä risteilyaluksiin.

TUI:n osake oli iltapäivällä vajonnut 3,8 prosenttia Frankfurtin pörssissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    2. 2

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    3. 3

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    4. 4

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    5. 5

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    7. 7

      Häkävaroittimet testattiin ja tässä tulos: "Lopeta käyttö"

    8. 8

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    9. 9

      Professori Ylelle: Urkintalaki uhkaa perusoikeuksia

    10. 10

      Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    2. 2

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    3. 3

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    4. 4

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    6. 6

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    7. 7

      Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

    8. 8

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    9. 9

      Jethro Rostedtilta uusi aluevaltaus – avaa yökerhon Turkuun: ”Kun jengi tulee paikalle, ei siinä markkinointia tarvita”

    10. 10

      Sysmäläisen Reinon hermot menivät – koko vuonna vain muutama päivä ilman jatkuvia sähkökatkoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    2. 2

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    3. 3

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    4. 4

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    5. 5

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    6. 6

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    7. 7

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    10. 10

      Professori vertaa vanhusten­hoidon alihankinta­ketjutusta rakennus­alaan – näin mutkikas kuvio Pelimanni-hoivakodin takaa löytyy

    11. Näytä lisää