Pörssiuutiset

Altian tulos vajosi – ennakoi Koskenkorvassa tarvittavan ohran kallistumista

Julkaistu: , Päivitetty:

Volyymien kasvu oli viime vuonna vakaata pohjoismaisilla monopolimarkkinoilla Ruotsissa ja Norjassa, kun taas Suomessa markkinat laskivat uuden alkoholilain takia.
Alkoholivalmistaja Altian tulos vajosi loppuvuonna, mutta liikevaihto kasvoi. Raaka-aineiden kallistuminen ja valuuttakurssien vaikutus painoivat yhtiön mukaan koko vuoden tulosta.

Yhtiön hallitus esittää, että viime vuodelta maksetaan 0,38 euroa osinkoa osakkeelta. Edelliseltä vuodelta osinkoa ei maksettu.

Altia listautui Helsingin pörssiin maaliskuun loppupuolella. Ensimmäinen yhtiökokous listautumisen jälkeen on määrä pitää 15. toukokuuta.

Altian tulos ennen veroja laski loka–joulukuussa 10,3 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin vastaavaan aikaan oli 12,1 miljoonaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Taloudelliseen kehitykseemme vuonna 2018 vaikuttivat toimintaympäristöön liittyvät ulkoiset tekijät. Nousseet raaka-ainekustannukset ja valuuttojen negatiivinen vaikutus ovat laskeneet taloudellista tulostamme, sanoo Altian toimitusjohtaja Pekka Tennilä liiketoimintakatsauksessa.

Tennilä on kuitenkin tyytyväinen koko vuoden liikevaihdon kasvuun, joka oli ilman valuuttakurssien vaikutusta 1,4 prosenttia.

– Pohjoismaisten avainbrändiemme kuten Koskenkorva Vodkan ja Larsen Cognacin myynti jatkui hyvällä tasolla etenkin viennin kasvun ansiosta. Lisäksi päivittäistavarakaupan avaaminen Suomessa ja omien viinibrändiemme, Blossan ja Chill Outin, myynti kehittyivät hyvin.

Loppuvuonna Altian liikevaihto kasvoi 110,9 miljoonaan euroon vertailukauden 109,8 miljoonasta eurosta. Ilman valuuttakurssien vaikutusta liikevaihto kasvoi 2,8 prosenttia.

Altian liiketulos painui loppuvuonna 10,7 miljoonaan euroon, kun viime vuonna vastaavana ajankohtana se ylsi 12,7 miljoonaan euroon. Vertailukelpoisesti liiketulos vajosi 12,2 miljoonaan euroon 15,0 miljoonasta.

Osakekohtainen tulos kasvoi 0,24 euroon viime vuoden vastaavan ajan 0,22 eurosta. Vertailukelpoinen käyttökate heikkeni samaan aikaan 15,9 miljoonaan euroon 18,5 miljoonasta eurosta.

Alkoholilaki painoi Suomessa

Tennilä kertoo, että koko vuonna volyymien kasvu oli vakaata pohjoismaisilla monopolimarkkinoilla Ruotsissa ja Norjassa, kun taas Suomessa markkinat laskivat.

Suomen laskun taustalla on uusi alkoholilaki, joka tuli voimaan viime vuoden alussa.

Altia odottaa kuluvan vuoden näkymissään, että sen vertailukelpoinen käyttökate paranee viime vuoden tasolta, kun se vuonna 2018 oli 40,0 miljoonaa euroa.

Yhtiö odottaa, että Altian avainbrändien portfolion myönteinen kehitys jatkuu. Suomen markkinan kehityksen odotetaan tasaantuvan viime vuoteen verrattuna ja Ruotsin ja Norjan markkinoiden odotetaan kasvavan.

Altia ennustaa, että Koskenkorva-viinassa raaka-aineena käytettävän ohran kustannusten nousu nostaa raaka-ainekustannuksia etenkin kuluvan vuoden ensimmäisillä neljänneksillä verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

– Olemme jo ryhtyneet toimenpiteisiin parantaaksemme vertailukelpoista käyttökatettamme vuoden 2018 tasosta niin juomien hintoja korottamalla kuin kustannussäästöjen avulla, Tennilä sanoo.

Lisäksi Altia arvioi, että uuden IFRS 16 -standardin käyttöönotto parantaa kuluvan vuoden vertailukelpoista käyttökatetta 3–4 miljoonalla eurolla.

Tarkennus kello 14.29: Altian liikevaihto kasvoi ilman valuuttakurssien vaikutusta 1,4 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    2. 2

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    3. 3

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    4. 4

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    5. 5

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    6. 6

      Vesa Vihriälä siirtyy työelämäprofessoriksi

    7. 7

      Fiva: Osa Suomen Nordeaan kohdistuneista rahanpesuväitteistä voi olla vanhentuneita

    8. 8

      Kilpailu- ja kuluttajavirasto perää järeämpiä aseita pikavippifirmojen valvontaan: ”Keinot ovat 70-luvulta”

    9. 9

      Komissio hyväksyi Amer-kaupan

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Seuraavakin kriisi kaatuu EKP:n syliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    2. 2

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    3. 3

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    4. 4

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    5. 5

      Ruotsin televisio: Swedbankissa epäillään Danskeen kytkeytyvää miljardien rahanpesua

    6. 6

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    7. 7

      HS: Uusi pikavippiyhtiö markkinoi lainoja avoimesti luottotietonsa menettäneille

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Seuraavakin kriisi kaatuu EKP:n syliin

    9. 9

      Sähkönkulutus oli tammikuussa suurempi kuin koskaan

    10. 10

      Vesa Vihriälä siirtyy työelämäprofessoriksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    4. 4

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    5. 5

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    6. 6

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    7. 7

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    10. 10

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    11. Näytä lisää