Teollisuusliiton Riku Aalto hylkää Kojamon – puheenjohtajaksi ehdolla VR:n ex-toimitusjohtaja Mikael Aro

Julkaistu:

Asuntosijoitusyhtiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi esitetään VR:n entistä toimitusjohtaja Mikael Aroa.
Asuntosijoitusyhtiö Kojamon nimitystoimikunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittaisiin VR Groupin entinen toimitusjohtaja Mikael Aro. Aron lisäksi Kojamon hallitukseen ehdotetaan uutena jäsenenä Heli Puuraa.

Uudelleen hallitukseen valittaisiin Mikko Mursula, Matti Harjuniemi, Anne Leskelä, Minna Metsälä ja Reima Rytsölä.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja JHL:n talousjohtaja Jan-Erik Saarinen jäävät pois Kojamon hallituksesta.

Aalto toimi hallituksen jäsenenä 16 vuotta, joista hän toimi hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2007 lähtien. Saarinen puolestaan toimi hallituksen jäsenenä vuodesta 2013

Mikael Aro on pääomasijoitusyhtiö Tritonin osakas. Vuosina 2009-2016 hän toimi VR Groupin toimitusjohtajana. Heli Puura on puolestaan teollisuusliiton toinen varapuheenjohtaja.

Nimitystoimikunta ehdottaa lisäksi, että hallituksen palkkiot pysyvät ennallaan, mutta uutena palkkiokäytäntönä vuosipalkkiot maksettaisiin yhtiön osakkeina ja rahana. Vuosipalkkiosta noin 40 prosenttia maksettaisiin Kojamon osakkeina ja loppuosa maksetaan rahana.

Kojamon nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimii Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    2. 2

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    3. 3

      Sähköpotkulaudat tulevat tänään kaikkien käyttöön Helsingissä – ja sen voi jättää melkein minne tahansa

    4. 4

      Poikkeukset myöhästyttävät jatkuvasti työttömyys­päivärahoja: ”Perheeni saattaa joutua elämään nälässä monta viikkoa”

    5. 5

      Stora Enso ilmoitti suurista yt-neuvotteluista ja Oulun tehtaan täysremontista – Analyytikko: ”Varmasti järkevä investointi”

    6. 6

      ”Lähdin Turkuun mukanani pahvilaatikko, jossa oli kaikki kotoa saamani omaisuus” – näin Sinikka Laisaari nousi köyhyydestä menestykseen

    7. 7

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    8. 8

      Tikkurilan talousjohtajaksi nimitetty Markus Melkko

    9. 9

      Suomen julkinen talous sai Aktian huolestumaan – ennustaa talouskasvun hidastuvan

    10. 10

      Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    2. 2

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    3. 3

      Sähköpotkulaudat tulevat tänään kaikkien käyttöön Helsingissä – ja sen voi jättää melkein minne tahansa

    4. 4

      Poikkeukset myöhästyttävät jatkuvasti työttömyys­päivärahoja: ”Perheeni saattaa joutua elämään nälässä monta viikkoa”

    5. 5

      ”Lähdin Turkuun mukanani pahvilaatikko, jossa oli kaikki kotoa saamani omaisuus” – näin Sinikka Laisaari nousi köyhyydestä menestykseen

    6. 6

      Suomen maanteiden kunto puhutti huoltoasemalla – tiejohtajalta karuja terveisiä: ”Tänä vuonna rahaa ei enää ole”

    7. 7

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    8. 8

      Urheiluketju XXL joutui kohun keskelle Ruotsissa – aamukokouksesta myöhästynyt työntekijä pakotettiin punnertamaan

    9. 9

      ”Paskalaki” voimaan tänään – katso koskeeko muutos sinua

    10. 10

      Stora Enso ilmoitti suurista yt-neuvotteluista ja Oulun tehtaan täysremontista – Analyytikko: ”Varmasti järkevä investointi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

    4. 4

      Taksiyrittäjä Osmo pettyi uudistukseen ja pani pillit pussiin: ”Meillä oli maailman paras järjestelmä”

    5. 5

      ”Hullu nivalalainen” päätti toimittaa ovia keskellä yötä jopa 500 kilometrin taakse – miljoonavoitot seurasivat perässä

    6. 6

      Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

    7. 7

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    8. 8

      Uusi ohjeistus: Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi tuo miljoonasäästöt – asiantuntijat kertovat, kuinka ongelmat väistetään

    9. 9

      Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

    10. 10

      Norwegian ja TUI keskeyttävät lennot Boeing 737 Max 8 -koneilla

    11. Näytä lisää