Euroalueen keskuspankki EKP on vihjaillut aloittavansa ohjauskorkojensa varovaiset nostot ehkä tämän vuoden syyskaudella. Tuskin aloittaa.

Noiden vihjeiden aikaan eurotalous oli kohtalaisessa vedossa ja meneillään oli Suomea myöten vuosikausiin vahvin kasvukausi. Mutta ei ole enää.

Nyt alkaa vähitellen valjeta, että edes keskinkertaisen kasvun suhdannehuippu koettiin viime vuoden puolella ja on nyt ohi. Ja että talouskasvu hidastuu ja kasvunäkymät heikkenevät paraikaa paitsi euroalueella myös muualla maailmassa selvästi pelättyä nopeammin.

Jos talouden kasvukausi olisi jatkunut edes entiseen tahtiin, EKP:n vasta ensi syksyyn kaavailemia koronnostoja olisi voinut pitää saamattomana aikailuna.

Mutta nyt talouden kokonaiskuva näyttää muuttuvan niin nopeasti niin paljon aiempaa heikommaksi, että korkojen nostaminen uhkaisi sysätä talouden ”pelkästä” kasvun hidastumisesta suoraa päätä uuteen taantumaan.

Edes EKP tuskin tekee samaa vikatikkiä kolmatta kertaa peräkkäin – vaikka toki sekin riski on pidettävä mielessä.

EKP kokeili viimeksi ohjauskorkojensa nostamista ensin vuoden 2008 finanssikriisin jo alettua ja seuraavaksi vuonna 2011 eurokriisin jo leimahdettua.

Kumpikin kokeilu pahensi euroalueen talouskriisiä – ja pakotti EKP:n lopulta paikkaamaan vahinkoja sittemmin historiallisen mittavaksi paisunein rahaelvytyksen keinoin, kuten painamalla korot nollaan prosenttiin ja osin sitäkin matalammiksi.

Vaikka EKP:n rahapolitiikan ylimmät päättäjät ovat varsin herkkähipiäisiä omasta uskottavuudestaan ja vakavasta maineestaan, ehkä hekin ymmärtävät, että kolmas samanlainen korkovirhe peräkkäin heikentäisi heidän uskottavuuttaan vielä rutkasti raskaammin kuin korkoaikeiden muuttaminen vastaamaan talouden nopeasti muuttuneita olosuhteita.

EKP:ltä voi jäädä yksi korkosykli väliin

EKP ei ole itse vielä ilmoittanut korkoaikeidensa muuttamisesta eikä sitä, että korkojen korotukset eivät ehkä alakaan tämän vuoden syyskaudella niin kuin aiempien vihjeiden mukaan on ollut tarkoitus.

Mutta finanssimarkkinat ovat jo muuttaneet euroalueen korko-odotuksiaan selvästi aiempaa vaisummiksi.

Odotukset EKP:n ohjauskorkojen nostoista ja samalla markkinakorkojenkin noususta näyttävät lykkäytyneen sitä kauemmas tulevaisuuteen mitä heikommiksi euroalueen ja muunkin maailman talousnäkymät ovat laskeneet.

Esimerkiksi maailman suurimpiin kuuluva pankkijätti HSBC on vastikään venyttänyt EKP:n nollakorko-odotuksensa ensi vuoden loppuun – eli niin pitkälle tulevaisuuteen kuin ennustekausi tällä haavaa yltää.

Tämän ja vastaavien korkoennusteiden samoin kuin esimerkiksi korkojohdannaisten hinnoittelun perusteella vaikuttaakin todennäköiseltä, että EKP tuskin nostaa korkojaan nollaa korkeammiksi ensi syksynä eikä ehkä edes ensi vuonna.

Samanlaisten muita keskuspankkeja koskevien korko-odotusten perusteella esimerkiksi Yhdysvaltain Fed ehtii ryhtyä laskemaan omia korkojaan ennen kuin EKP ennättää nostaa omia korkojaan nollaa prosenttia korkeammalle.

Nyt näyttääkin jo täysin mahdolliselta, että EKP:ltä jää yksi kokonainen niin sanottu korkosykli väliin. Tämä tarkoittaisi sitä, että eurotalouden laskukausi edellyttäisi EKP:ltä jo uusia rahapolitiikan kevennyksiä ja elvytystoimia ennen kuin se on ehtinyt lopettaa edellisiäkään.

Tämä tarkoittaisi, että esimerkiksi meikäläisessä asuntorahoituksessa yleisissä viitekoroissakin nolla olisi uusi normaali.

Jopa vuosikausien mittaiseksi venyvä nollakorkojen kausi voikin ensi alkuun tuntua asuntovelkaisen onnen potkulta. Mutta tarkemmin ajatellen nollakorot ja niiden pitkittyvä kausi on ennemmin huono uutinen.

Isojen talouksien kasvu ja kauppa hidastuvat jo

Korkojen nollakauden pitkittyminen vielä jopa vuosien mittaiseksi merkitsee korkonäkymien heikkenemistä eikä kohenemista. Ja sen keskeinen taustasyy on talousnäkymien heikkeneminen.

Tällainen käänne heikkenevään talous- ja korkokehitykseen on erityisen kelju käänne euroalueelle, jonka talous ei ole kunnolla toipunut edellisestäkään kriisistä.

Yksi osoitus talouden toipilasvaiheesta on EKP:n yhä mittavana jatkuva rahaelvytys – nollakorot tai raharuiskut tuskin olisivat tarpeen, jos talous pysyisi omin voimin tolpillaan.

Saksan ja parin viime vuoden aikana Suomenkin talouskasvua on kiitelty vahvaksi, vaikka todellisuudessa kasvu on ollut vahvaa ainoastaan verrattuna kriisivuosien taantumaan ja talousanemian surkeuteen.

Vähänkään kriisivuosia pitkäaikaisemmassa tarkastelussa euroalueen viime vuosien kasvu näyttää jääneen korkeintaan keskinkertaiseksi. Moni Saksaa heikompi euromaa ei ole vieläkään saavuttanut kriisivuosia edeltäneitä tuotannon mittojaan saati työllisyyttään.

Viime viikolla julki tulleet teollisuustilastojen viime vuoden ennakot kertovat neljän suurimman euromaan, Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan, teollisuustuotannon pitkästä aikaa jyrkimmästä laskusta.

Teollisuustuotanto ei siis kärsi vain kasvun hidastumisesta, vaan se supistuu.

Tämä heijastelee muun maailmantalouden heikkenemistä, sillä talouskasvu heikkenee samaan aikaan kaikissa euroalueen tärkeimmissä kauppakumppani- ja vientimaissa Yhdysvaltoja ja Kiinaa myöten.

Kun kasvu hidastuu muuallakin, ja kun kaupankäynti kärsii kauppasodankin haitoista, on vientivetoisen eurotalouden sakkaaminen ennemmin luonteva kuin yllättävä seuraus.

Suomen taloudella on ollut taipumusta seurata isompiaan talouden nousuihin ja laskuihin usein hieman muita myöhemmin mutta vastaavasti muita jyrkemmillä nousuilla ja laskuilla.

Nollakorko ei auta, jos työpaikka menee

Yksi euroalueen nopeasti kasvava riski on, että teollisuustuotannon ja kasvun sakkaaminen heikentää pian myös työllisyysnäkymiä. Tämäkään ei olisi suuri yllätys mutta sitäkin ikävämpi käänne, sillä alueella on yhä pari miljoonaa työtöntä enemmän kuin oli runsaat kymmenen vuotta sitten ennen kriisiä.

Seuraavaksi asuntovelkaisen onkin vaikea valita, kumpi on isompi riski, korkojen nousu vai korkojen jämähtäminen nollaan. Jos korot nousevat, käy lainan maksaminen entistä kalliimmaksi.

Mutta jos korot jämähtävätkin vielä vuosien ajaksi nollaan, johtuu se talouden epävarmuudesta – ja se taas merkitsee työpaikkojenkin ja tulojen epävarmuutta.

Nollakorkojen tuki tuskin riittää, jos isoa asuntolainaa pitäisi maksaa työttömyyspäivärahoilla.