Pörssiuutiset

Robit sai ison omistajan Ruotsista – osakekurssi noussut viime päivinä rajusti

Julkaistu:

Robitin kurssi vajosi viime vuonna selvästi, mutta kääntyi vuodenvaihteen jälkeen selvään nousuun.
Kaivoslaitevalmistaja Robitin isoksi omistajaksi on noussut ruotsalaisperäinen sijoitusyhtiö Athanase Industrial Partner.

Robitin tiistai-iltana julkaisemasta liputusilmoituksesta käy ilmi, että Athanasen omistusosuus Robitista nousi eilen 5,0 prosenttiin. Osuus tekee yhtiöstä Robitin seitsemäksi suurimman omistajan.

Athanase Industrial Partner on ruotsalaisen Stefan Charetten vuonna 2014 perustama sijoitusyhtiö. Yhtiön verkkosivujen mukaan se sijoittaa pörssissä noteerattuihin markkina-arvoltaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Robitin kurssi oli aamun kaupankäynnissä noussut 12 prosenttia. Alkuvuonna kurssi on ponkaissut jo reilut 128 prosenttia. Viime vuonna Robitin osakekurssi laski noin 75 prosenttia ja vajosi roimasti varsinkin vuoden loppua kohti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kurssi kääntyi vuodenvaihteessa sen jälkeen, kun yhtiöstä oli kuultu kaksi uutista: suurin omistaja Harri Sjöholm palasi hallituksen puheenjohtajaksi ja yhtiö kertoi uudelleenjärjestelleensä lainojaan päärahoittajapankkinsa kanssa.

Lisäksi Robitilla on ollut käynnissä laaja säästöohjelma, joka alkoi viime vuoden alussa. Yhtiö kertoi joulukuussa, että säästöohjelma on toteutettu ja yhtiö saavuttaa noin kolmen miljoonan euron vuotuiset säästöt.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

  2. 2

    Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

  3. 3

    Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

  4. 4

    Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

  5. 5

    Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

  6. 6

    Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

  7. 7

    Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

  8. 8

    Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

  9. 9

    Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

  10. 10

    55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

  2. 2

    Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

  3. 3

    Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

  4. 4

    Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

  5. 5

    Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

  6. 6

    Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

  7. 7

    Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

  8. 8

    Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

  9. 9

    Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

  10. 10

    Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

  2. 2

    Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

  3. 3

    Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

  4. 4

    Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

  5. 5

    Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

  6. 6

    Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

  7. 7

    Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

  8. 8

    Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”