Pörssiuutiset

Aasian ja Euroopan pörsseissä vuosi alkoi laskussa – Nokia painui alle viiden euron

Julkaistu: , Päivitetty:

Kiinan talousvaikeudet säikyttivät Aasian pörssit laskuun. Myös Euroopan markinnat laskivat.
Aasian markkinoiden lasku on jatkunut tänään myös Euroopan markkinoilla, kun pörssit avautuivat ensimmäiseen kaupankäyntipäiväänsä. Helsingissä OMXH-indeksi oli reilun puolen prosentin laskussa pian avauksen jälkeen.

Nokia aloitti vuotensa reilun prosentin laskussa vaipuen alle viiden euron.

Suunta oli sama myös Tukholmassa, jossa OMXS-indeksi oli vartin kaupankäynnin jälkeen 1,4 prosentin laskussa. Frankfurtissa laskua kertyi pian avauksen jälkeen aamupäivällä prosentin, Pariisissa kahden prosentin verran.

Hongkongissa pörssi sulkeutui lähes kolmen prosentin laskussa, kun sijoittajat huolestuivat tilastosta, jonka mukaan Kiinan teollisuustuotanto supistui joulukuussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tieto nähtiin uutena merkkinä siitä, että Kiinan talouden vauhti on hidastumassa selvästi. Lasku oli ensimmäinen 19 kuukauteen. Kiinan hallituksen odotetaan lähiaikoina kertovan uusista elvytystoimista.

Kiinan talouskasvun hiipumisesta viesti myös ostopäällikköindeksi, joka laski alimmilleen sitten vuoden 2017.

Myös Sydneyn, Shanghain, Soulin ja Singaporen pörsseissä nähtiin laskevia kursseja. Tokion pörssi oli juhlapäivän vuoksi suljettu.

Kiinan talouden lisäksi markkinoita huolestuttaa kehitys Yhdysvalloissa, jossa liittovaltion hallinnon osittainen sulku jatkuu jo toista viikkoa. Ratkaisu kiistaan antaa yhä odottaa itseään.

Päivitys kello 10.52: Juttua täydennetty Euroopan tiedoilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    2. 2

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    3. 3

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    4. 4

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    5. 5

      Selvitys ehdottaa opintotuen tulorajojen nostamista

    6. 6

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    7. 7

      Deutsche Bank varoittaa: Yhdysvallat uhkaa vajota taantumaan jo tänä vuonna

    8. 8

      Konkurssihakemus aiempaa useammin perintäkeino

    9. 9

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    10. 10

      Fazerin Oulun leipomon työntekijät marssivat ulos työ­paikalta vasta­lauseena sulkemis­aikeille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    3. 3

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    4. 4

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    5. 5

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    6. 6

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    7. 7

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    8. 8

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    9. 9

      Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

    10. 10

      Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    5. 5

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    9. 9

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää