Pörssiuutiset

Kommentti: Joulupukkiralli peruttu – onneksi sijoittajilla on uusi juhannus

Julkaistu:

Helsingin pörssin joulupukkiralli uhkaa jäädä tänä vuonna toteutumatta, mutta onneksi tulevasta joulusta näyttää tulevan yrityskauppojen uusi juhannus, kirjoittaa toimittaja Harri Pietarinen.
Yrityskaupat on perinteisesti saatu Suomessa sovituksi ennen juhannusta, juuri ennen kuin maan liike-elämä lähtee viettämään kesälomaa.

Tänä vuonna pörssin isoista yrityskaupoista on kuitenkin kerrottu ennen kun maa hiljenee joulun viettoon.

Norjalainen Orkla aloitti marraskuun lopussa yrityskauppojen jouluputken tekemällä 146 miljoonan euron ostotarjouksen pikaruokaketju Kotipizzasta.

Kiinalaisen Anta Sportsin johtama ryhmittymä puolestaan kertoi perjantaina aikeistaan ostaa urheiluvälinevalmistaja Amer Sports 4,6 miljardilla eurolla. Kauppa on toteutuessaan yksi isoimmista Suomen taloushistoriassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ruotsalainen insinööri- ja suunnitteluyhtiö ÅF jatkoi eilen ilmoittamalla haluavansa ostaa konsulttiyhtiö Pöyry 611 miljoonalla eurolla.

Yrityskauppoja on siten julkistettu marras–joulukuussa ennen joulurauhan julistusta yli 5,3 miljardin euron arvosta.

Summa voi edelleen kasvaa, koska joukon jatkoksi saattaa liittyä ohjelmistoyhtiö Basware. Yhtiö kertoi perjantaina keskustelevansa mahdollisesta yrityskaupasta amerikkalaisen Tradeshift Holdingsin kanssa 48 euron osakekohtaiseen hintaan. Jos kauppa toteutuisi, Tradeshift ostaisi Baswaren noin 690 miljoonalla eurolla.

Jättikaupoista saatavat miljardit ja niiden komeat preemiot lohduttavat sijoittajia tilanteessa, jossa kuluvan vuoden tuotto Helsingin pörssistä on jäämässä miinusmerkkiseksi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Yleisindeksi on vuoden alusta laskenut noin 7,2 prosenttia ja osingot huomioiden noin 3,4 prosenttia.

Vaikka pörssikurssien kehitys on ollut heikkoa syyskuun jälkeen, kurssit ovat yhä korkealla pörssin kuuden vuoden yleisen nousun jälkeen. Suomalaissijoittajat saavat hyvät rahat Kotipizzasta, Amerista ja Pöyrystä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    2. 2

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    3. 3

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    6. 6

      Fiva: Suomessakin merkkejä kurssien manipuloinnista – riski jäädä kiinni suurempi kuin Ruotsissa

    7. 7

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    8. 8

      Kommentti: Veikkaus valitsee hyväntekeväisyyden sijaan rahan

    9. 9

      Sähkön kulutus nousi tänä aamuna talven ennätykseen

    10. 10

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    2. 2

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    3. 3

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    6. 6

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    7. 7

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    8. 8

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    9. 9

      Kiinteistönvälittäjät: Uusista osakeasunnoista on jo ylitarjontaa

    10. 10

      Kiinteistön­välittäjät: asunto­kaupoilla näkyy tänä vuonna voimakkaasti vanheneminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    11. Näytä lisää