Pörssiuutiset

Baswaren osake hurjassa nousussa

Julkaistu:

Helsingin pörssissä osakkeiden kurssit ovat olleet viikon lopuksi loivassa nousussa.
Vaihtokärjessä kiikkuu sitkeästi mediatalo Alma Media, jonka osakkeita Ilkka-Yhtymä myi suurkaupalla Otavalle.

Ilkan kurssi oli roimassa ylämäessä ja myös Alman osake on vahvistunut. Myös parantuneesta osavuosituloksesta ilmoittanut pelitalo Rovio oli kallistunut selvästi, samoin kuin ostotarjouksen pönkittämä ohjelmistoyhtiö Basware.

Muualla Euroopassa osakkeiden kurssit ovat vaappuneet edellispäivän päätöstasojen tuntumassa. Viiteindeksi Stoxx 600 oli nollatasoilla.

Helsingissä yleisindeksi OMXH oli kello 14.20 aikaan noussut 0,4 prosenttia 9295,73 pisteeseen. OMXH 25 oli edennyt 0,3 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 264 miljoonaa euroa, josta Almaa oli 101 miljoonaa euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilkka kertoi myyneensä 13,5 miljoonaa Alma Median osaketta yli sadalla miljoonalla eurolla. Ostaja on kustannusyhtiö Otava, joka kasvattaa omistustaan 29 prosenttiin. Ilkka kirjaa kaupasta 44 miljoonan euron myyntivoiton. Ilkalle jää edelleen 10,9 prosentin osuus Almasta.

Alman osake oli noussut 8,3 prosenttia 6,76 euroon. Ilkka-Yhtymän vaihdetumpi 2-osake oli noussut 17,2 prosenttia 3,75 euroon.

Muualla vaihtokärjessä Nokian osake oli noussut 0,3 prosenttia 5,07 euroon. Metsäyhtiöistä UPM oli hieman miinuksella ja Stora Enson R-osake oli noussut 0,3 prosenttia.

Vaihtokärjen selvä laskijoita olivat 0,6 prosenttia pakittanut rakennuskonserni YIT ja 0,4 prosenttia peruuttanut Fortum.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Peliyhtiö Rovio kertoi tappiolta selvästi voitolliseksi nousseesta tuloksesta. Osake oli noussut 12,0 prosenttia 5,03 euroon.

Omistuskiistojen pyörittämä metalliyhtiö Afarak kertoi tappionsa kutistuneen heinä–syyskuussa. Osake oli noussut 0,7 prosenttia.

Ohjelmistoyhtiö Baswaren osakkeen kaupankäynti keskeytettiin yhtiön pyynnöstä. Uutistoimisto Bloomberg kertoi, että nimeämätön ostajataho olisi lähestynyt Baswarea, minkä tiedon yhtiö myöhemmin myös vahvisti.

Kaupankäynnin jälleen alettua Baswaren osake oli noussut 42 prosenttia.

Kaupankäynti tapahtumajärjestäjä Rush Factoryn osakkeella alkoi tänään pörssin First North -listalla. Osake oli 4,05 eurossa, kun merkintähinta oli 4,00 euroa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

  2. 2

    HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

  3. 3

    Brexit-äänestyksen lykkäys heijastui markkinoihin – pörssikurssit ja punta sukelsivat

  4. 4

    Entistä harvempi yritys aikoo lisätä työvoimaa vuoden alussa

  5. 5

    Toistuuko Kiina-pakettien kaaos tänä vuonna? ”Iso kysymysmerkki, paljonko kirjelähetyksiä on Euroopan kentillä jumissa”

  6. 6

    Oletko käynyt omituisessa työhaastattelussa? Kysymyksiä lapsista, perheen perustamisesta tai puolisosta…

  7. 7

    Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

  8. 8

    Nuorten työttömyyden katkaisua yritetään yhä nopeammin – ”Syrjäytyminen on mittaamaton katastrofi ”

  9. 9

    Älä mokaa työhakemuksessa – 3 tuttua sanaa, joita ei pidä käyttää

  10. 10

    Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

  2. 2

    Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

  3. 3

    Ruotsalainen ÅF haluaa ostaa suomalaisen Pöyryn – yli 600 miljoonan euron kauppa

  4. 4

    Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

  5. 5

    Oletko käynyt omituisessa työhaastattelussa? Kysymyksiä lapsista, perheen perustamisesta tai puolisosta…

  6. 6

    Brexit-äänestyksen lykkäys heijastui markkinoihin – pörssikurssit ja punta sukelsivat

  7. 7

    Toistuuko Kiina-pakettien kaaos tänä vuonna? ”Iso kysymysmerkki, paljonko kirjelähetyksiä on Euroopan kentillä jumissa”

  8. 8

    Nissan-johtaja sai syytteet talousrikoksista: väitetään pimittäneen 70 miljoonaa euroa

  9. 9

    Joulu voi iskeä pahan loven suomalaisten saldoon – huonoimmat ratkaisut saatetaan tehdä vasta pyhien jälkeen

  10. 10

    Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

  2. 2

    Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

  3. 3

    5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

  4. 4

    Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

  5. 5

    Legendaarinen venekeisari myy koko elämäntyönsä – sodankäynyt isä vähätteli poikaansa: ”Pitäisi tehdä kunnon töitä”

  6. 6

    HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

  7. 7

    Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

  8. 8

    Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

  9. 9

    Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

  10. 10

    Trumpin hallinto aikoo lopettaa kaiken tuen uusiutuvalle energialle ja sähköautoille

  11. Näytä lisää