Pörssiuutiset

Amer Sports vahvistaa: Anta haluaa ostaa koko osakekannan

Julkaistu:

Osakkeenomistajat olisivat oikeutettuja 40 euron käteisvastikkeeseen osakkeelta.
Urheiluvälineyhtiö Amer Sports vahvistaa saaneensa sitomattoman, alustavan kiinnostuksenosoituksen Amer Sportsin koko osakekannan hankkimisesta konsortiolta, johon kuuluvat kiinalainen Anta Sports Products Limited ja aasialainen yksityinen pääomasijoitusyhtiö FountainVest Partners.

Kiinnostuksenosoituksen mukaan Amer Sportsin osakkeenomistajat olisivat oikeutettuja saamaan 40,00 euron käteisvastikkeen osakkeelta, Amer kertoo tiedotteessaan.

– Liittyen viimeaikaiseen uuteen mediaspekulaatioon Amer Sports vahvistaa Nasdaq Helsingin pyynnöstä, että Amer Sportsin ja konsortion sekä niiden neuvonantajien välillä on ollut tiettyjä keskusteluja, joiden tarkoituksena on ollut varmistaa, onko olemassa edellytyksiä mahdollista hallituksen suosittelemaa transaktiota edesauttavan muodollisemman prosessin aloittamiselle, Amer sanoo tiedotteessa.

Yhtiö muistuttaa osakkeenomistajiaan, että tarjouksen toteutuminen on edelleen monella tavalla ehdollinen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Amer sanoo julkistavansa asiasta lisätietoja asianmukaisena ajankohtana.

Aaamulla uutistoimisto Bloomberg kertoi nimettömiin lähteisiinsä viitaten, että Antan suunnitelma Amerin ostamiseksi olisi edennyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osa Sähköliiton jäsenistä liittyy Teollisuusliiton kolmen päivän lakkoon – koskee yli 90 yritystä

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Hermitage-yhtiöstä tullut tutkintapyyntö

    3. 3

      Joka kymmenes jättää työnteon perjantaina väliin – tässä syyt

    4. 4

      Vartijoiden lakko voi ruuhkauttaa lentokenttää – tarkista tilanne, jos olet lähdössä matkalle

    5. 5

      Ilmarinen: Nyt on käsillä nousukauden viimeiset hetket

    6. 6

      Metsäteollisuus: Lakoista 20 miljoonan euron menetykset – ”Olemme kiistassa täysin ulkopuolisia”

    7. 7

      Verkkouutiset: Työmarkkina­järjestöiltä tulossa ehdotus irtisanomis­kiistaan

    8. 8

      Vartijoiden lakko alkaa keskiviikkona – poikkeuslupia myönnetty suurlähetystöihin ja hissipäivystäjille

    9. 9

      Boris Rotenberg vaatii Suomessa toimivilta pankeilta 70 000 euron hyvityksiä – syyttää syrjinnästä

    10. 10

      Vartiointialan lakko alkaa keskiviikkona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talouselämän huipulla raivoaa jyrkkä riita – Laatunen syyttää uhkailusta, Kakkonen lataa: ”Sun aikasi on ihan oikeasti ohi”

    2. 2

      Joka kymmenes jättää työnteon perjantaina väliin – tässä syyt

    3. 3

      Laura, 29, tekee neli­päiväistä työ­viikkoa: ”Down­shiftaamisesta tulee elämän­tapa­laiskottelijan leima”

    4. 4

      Miljonääri sai tarpeekseen lakosta: tarjoaa seinäjokelais­koululle ruokailun hotelli Sorsanpesässä

    5. 5

      ”Hälyttävän monen” talous kaatuu jo, kun tulot putoavat 100 euroa kuussa – joukossa myös hyvätuloisia

    6. 6

      Vartiointialan lakko alkaa keskiviikkona

    7. 7

      Verkkouutiset: Työmarkkina­järjestöiltä tulossa ehdotus irtisanomis­kiistaan

    8. 8

      Ryanairin toimitusjohtaja povaa alalle synkkää talvea: SAS tai Norwegian voi ajautua konkurssiin

    9. 9

      Grilliyrittäjä Riikka, 30, uskoo nauruun ja huumoriin: ”Vaikka miten olisi v-käyrä korkealla, töissä se ei tunnu”

    10. 10

      Saksalaisyhtiö rakentaa akkumateriaalitehtaan Harjavaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri sai tarpeekseen lakosta: tarjoaa seinäjokelais­koululle ruokailun hotelli Sorsanpesässä

    2. 2

      Teollisuusliitto irtisanoo kikyn työajan pidennykset viidellä alalla

    3. 3

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    4. 4

      Lakko uhkaa jättää lapset nälkäisiksi: Sporttibaari toimittaa pizzat päiväkotiin

    5. 5

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    6. 6

      40 000 euron velat kerännyt eläkeläinen ei saanut armoa oikeudessa – oli velkaantunut ”vastuuttomasti”

    7. 7

      Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

    8. 8

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    9. 9

      Maanantain lakko herätti vastareaktion – yrittäjät ympäri Suomea tarjoavat apuaan

    10. 10

      JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon

    11. Näytä lisää