Kommentti: Näin Italia vie euroaluetta kohti seuraavaa kriisiä

Italian hallituksen budjettiaikeet ovat kuin EU:lle esitetty talouspoliittinen sodanjulistus. Siitä voi helposti syttyä euroalueen seuraava kriisi, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

30.9.2018 8:05

Italian hallitus esitteli torstaina ensimmäisen budjettiesityksensä, jossa on tavanomaisten budjettilukujen lomassa iso määrä rutikuivaa ruutia. Siitä voi helposti leimahtaa alkuun euroalueen seuraava talouspoliittinen kriisi.

Budjettiesityksellään hallituspuolueet Liitto ja Viiden tähden liike aikovat lunastaa ison joukon kalliin puoleisia vaalilupauksiaan, jotka merkitsevät käytännössä joko valtion menojen kasvattamista tai tulojen supistumista.

Esityksen perusteella Italian valtiontalouden alijäämä näyttää paisuvan ensi vuonna ja sitä seuraavienkin vuosien aikana melkein kaksi kertaa niin suureksi kuin maan valtiovarainministeriö oli kaavaillut ja jopa kolme kertaa niin suureksi kuin maan edellinen hallitus oli hahmotellut.

Hallituksen aikeet alijäämän ronskiksi kasvattamiseksi menevät pahasti ristiin myös Euroopan unionin EU:n talouspolitiikan pelisääntöjen ja niitä vahtivan EU-komission ohjauksen kanssa.

Italialla on jo pitkän aikaa ollut ”Brysselin” antamat ohjeet ja tavoitteet julkisen talouden asteittaiseksi tasapainottamiseksi ja valtion valtavan velkataakan keventämiseksi.

Torstaina esittelemällään budjettiesityksellä Italian hallitus käytännössä viittasi kintaalla komission ohjaukselle ja EU:n taloussäännöille.

Tästä syystä budjettiesitys on paljon enemmän kuin pelkkä suunnitelma valtion ensi vuoden tulojen ja menojen suuntaviivoiksi.

Se on kuin Italian hallituksen itsevarma mutta samalla uhkarohkea ja ainakin Brysselistä katsoen harvinaisen röyhkeä haaste ryhtyä komission ja kenties muiden jäsenmaiden kanssa talouspoliittisiin turnajaisiin.

Samalla se on koko euroalueelle ja -taloudelle sekä niiden tulevaisuudelle paljon yhden jäsenmaan budjettihaasteita ja niskurointia suurempi asia.

Euromaiden taloudet ovat toisiinsa niin tiivisti sidoksissa, että yhdenkin euromaan vaikeudet voivat herkästi heijastella muidenkin ongelmiksi. Näin kävi viime kriisissä, vaikka siinä oli pääosin kyse Kreikan ja parin muun pienen euromaan rahavaikeuksista.

Italian talous tai maan julkinenkaan talous eivät ole ainakaan vielä yhtä toivottomassa jamassa kuin Kreikka oli kymmenen vuotta sitten.

Mutta Italiassa talouspoliittisen välirikon ja talouskaaoksen sekä niistä kimpoilevien heijastushaittojen aiheuttavat vahingot olisivat verrattomasti suurempia, sillä Italia on talouden mittareilla kymmenen kertaa suurempi kuin Kreikka.

Italian kriisi olisi koko euroalueen kriisi

Italia on euroalueen kolmanneksi suurin kansantalous ja yksi euromaiden talous- ja rahaliiton perustajamaista. Sen talous on myös yksi euroalueen ja koko läntisen maailman aneemisimmista ja valtio maailman velkaisimpia.

Italian talous on reaalisesti polkenut paikoillaan suunnilleen siitä lähtien, kun maa liittyi euroalueeseen ja vaihtoi liirat euroiksi vuoden 1999 alussa. Siitä lähtien maan teollisuustuotanto on pääosin supistunut ja yritysten investoinnit hakeutuneet pääosin ulkomaille.

Talouden aneemisuudesta huolimatta – tai ehkä paremminkin sen takia – maan hallitukset ovat vuosien ajan harjoittaneet suhteellisen avokätistä talouspolitiikkaa. Sillä seurauksella, että valtiolle on vuosien mittaan kertynyt länsimaisittain poikkeuksellisen raskas velkataakka.

Italian valtion velkaisuuden suhdeluku on tätä nykyä pyörein luvuin 130 prosenttia maan vuotuisen kokonaistuotannon arvosta. Velkaa on toisin sanoen yli kaksi kertaa enemmän kuin EU:n taloussääntöihin kirjatun 60 prosentin velkarajan mukaan saisi olla.

Suurikaan velkataakka ei välttämättä olisi kohtalokas talouden rasite, kunhan talous ja samalla valtion tulot kasvaisivat edes saman verran kuin velkarahoituksesta koituu korkokuluja ja muita kustannuksia.

Mutta jos velkarahoituksen korkokuluihin hupenee velkaisen valtion varoja enemmän kuin talouskasvu tuottaa sille uusia tuloja, on se rumasti sanottuna velkaloukussa.

Italia on juuri tällaisessa velkaloukussa, sillä sen talous ei juuri kasva ja hallitus aikoo omin toiminkin supistaa valtion tuloja mutta samaan aikaan velkamäärä kasvaa ja uuden velkarahoituksen korot kohoavat.

Italian kansantaloudessa ja julkisessa taloudessa on hyvän aikaa näkynyt enteitä ylivelkaisuuden noidankehästä ja velkaloukusta. Mutta nyttemmin hallituksen alijäämäaikeet ovat hermostuttaneet velkakirjamarkkinoita siihen malliin, että valtion uudesta velkarahoituksesta vaadittavat korot ovat taas alkaneet selvästi kohota.

Kansainväliset suurpankin odottavat Italian taloudelta hädin tuskin yhden prosentin keskimääräistä vuosikasvua ensi vuosikymmenen loppuun mennessä. Silti valtion kymmenvuotisten velkakirjojen markkinakorko hermoilee parhaillaan kolmen prosentin tuntumassa.

Italian valtaisalla velkamäärällä noin suuri ero kasvu- ja korkoprosenttien välillä on yhtä kuin velkaloukku.

Se on tulenarka tausta talouspoliittisille turnajaisille Rooman ja Brysselin välillä.

Ensimmäinen ison maan eurokriittinen hallitus

Seuraavaksi Italian hallituksen on esiteltävä budjettiaikeensa EU-komission tarkastajille ensi kuun puoliväliin mennessä. Siitä alkaa joka tapauksessa mielenkiintoinen mutta mahdollisesti myös tulinen sananvaihto Italian hallituksen ja komission välillä.

Komissio on viime vuosina joustanut ja tinkinyt useiden jäsenmaiden hallituksille antamissaan budjettien tasapainotavoitteissa. Esimerkiksi Italian edellinen hallitus sai pakolaiskriisistä koituneiden kustannusten takia lisäaikaa velkaisuuden taittamistavoitteisiinsa.

Maan nykyinen hallitus on kuitenkin esiintynyt sen verran kärkevästi niin edellisten hallitusten kuin komissionkin linjauksia vastaan, että komission joustovalmiudet voivat olla vähissä jo ennen kuin kinastelu kunnolla alkaa.

Komission voi kuitenkin olla tavallista vaikeampi ryhtyä kovistelemaan Italian hallitusta.

Kovaotteinen yhteenotto Italian hallituksen kanssa voi herkästi karata käsistä ja lipsahtaa tavanomaisesta talouspoliittisesta voimainkoitoksesta paljon vakavammaksi poliittiseksi draamaksi tai jopa uudeksi eurokriisiksi.

Italiassa komissiolla on vastassaan ensimmäinen suuren euromaan avoimesti eurokriittinen tai jopa eurokielteinen hallitus, jolle välirikko Brysselin kanssa voi olla ennemmin tavoite kuin painajainen.

Kumpikin Italian nykyinen hallituspuolue on aiemmin avoimesti kannattanut maan eroa eurosta tai koko EU:sta, mutta hallituksessa ne ovat ainakin toistaiseksi luopuneet ajamasta moisia tavoitteita. Euroero olisi niille kuitenkin melkoisen varmasti pienempi huoli kuin komissiolle.

Siksi komission lienee parasta ottaa huomioon sellainenkin vaihtoehto, että jos Italian hallitus kaatuu mahdollisiin budjettikiistoihin ja -kovisteluihin, voi uusien vaalien tuloksena syntyä nykyistäkin radikaalimpi hallitus.

Nykyisen hallituksen lupaukset eivät sido seuraavan hallituksen ministereitä – vaikka kyse olisi samoista henkilöistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?