Pörssiuutiset

Kauppakeskus Redin kustannukset nousivat – SRV arvioi tekevänsä liiketappiota

Julkaistu:

Hankkeen lopullinen tulosvaikutus nähdään kuitenkin vasta kun kauppakeskus ja kaikki asuintornit ovat valmistuneet ja myyty.
Rakennuskonserni SRV alentaa kuluvan vuoden ohjeistustaan. Yhtiö arvioi operatiivisen liikevoiton painuvan lähinnä Helsingin Kalasataman Redi-kauppakeskuksen kustannusten kasvun ansiosta. Redi avataan aikataulun mukaisesti syyskuussa.

Operatiivisen liikevoiton arvioidaan nyt jäävän tappiolliseksi, kun sen aiemmin arvioitiin vain alenevan edellisvuodesta. Vuonna 2017 operatiivinen liikevoitto oli 27,0 miljoonaa euroa.

Konsernin koko vuoden liikevaihdon arvioidaan laskevan viime vuoden 1114,4 miljoonaan euroon verrattuna. Tämä ennuste on ennallaan.

SRV kertoi jo heinäkuussa julkistetussa puolivuosikatsauksessaan, että operatiivista liikevoittoa heikentävät markkinatilanteen vuoksi nousseet materiaali- ja työvoimakustannukset sekä pidentyneet toimitusajat.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lopullisen kustannusennusteen mukaan Redi-kauppakeskuksen kustannukset muodostuvat edellistä ennustetta suuremmaksi. Hankkeen lopullinen tulosvaikutus nähdään kuitenkin vasta kun kauppakeskus ja kaikki asuintornit ovat valmistuneet ja myyty.

Yhtiö arvioi edelleen, että omaperusteista asuntotuotantoa valmistuu tänä vuonna viime vuotta vähemmän. Vaikka asuntoja valmistuu tänä vuonna edellisvuotta tasaisemmin, suuri osa näiden asuntojen liikevoitosta muodostuu edelleen toisella vuosipuoliskolla.

Lisäksi tulokseen vaikuttavat eräiden jo käynnissä olevien hankkeiden ennakoitua alhaisempi kate.

SRV julkistaa heinä–syyskuun tuloksensa 24. lokakuuta.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

  2. 2

    Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

  3. 3

    Ensin joensuulaisfirmaan ei soittanut kukaan, sitten soitti pankinjohtaja – konttorissa istui huijari tyhjentämässä yhtiön tiliä

  4. 4

    Aina Group myy ICT-liiketoimintansa Telialle

  5. 5

    Bloomberg: Deutsche Bank, Bank of America ja JP Morgan Chase linkitetty Dansken rahaliikenteeseen Virossa

  6. 6

    Baswaren osake hurjassa nousussa

  7. 7

    Ilkka myi Otavalle ison potin Alma Median osakkeita – Otavasta Alman suurin omistaja

  8. 8

    Britannian punta vahvistui brexit-sopimusluonnoksen hyväksymisen jälkeen

  9. 9

    Suomalainen Valoe sai vaihtovelkakirjalainan Dubaista – osakkeen hinnasta lähti 90 %

  10. 10

    Basware: Yhtiötä on lähestytty alustavalla ostotarjouksella

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

  2. 2

    Ensin joensuulaisfirmaan ei soittanut kukaan, sitten soitti pankinjohtaja – konttorissa istui huijari tyhjentämässä yhtiön tiliä

  3. 3

    Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

  4. 4

    Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

  5. 5

    Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

  6. 6

    Suomalainen Valoe sai vaihtovelkakirjalainan Dubaista – osakkeen hinnasta lähti 90 %

  7. 7

    Uudet radiotoimiluvat myönnetty – joukossa uusia radiotoimijoita

  8. 8

    Sveitsi tutkii, syrjivätkö pankit Applea ja Samsungia

  9. 9

    Hallitus haluaa laajentaa ja tiukentaa pikavippien korkokattoa – korolle 30 prosentin yläraja

  10. 10

    Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

  2. 2

    Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

  3. 3

    Juha ei ollut uskoa silmiään kun ajoi huoltoasemalle Kirkkonummella – bensan ja dieselin hinnassa näkyy nyt harvinainen ilmiö

  4. 4

    Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

  5. 5

    Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

  6. 6

    Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

  7. 7

    Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

  8. 8

    Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

  9. 9

    Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

  10. 10

    Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

  11. Näytä lisää