Pörssiuutiset

Sanoma nimitti uuden johtajan Hollantiin

Julkaistu:

Sanoman Hollannin-yksikön edellinen toimitusjohtaja lähti elokuun puolivälissä.
Rob Kolkman on nimitetty Sanoma Media Netherlandsin toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta lähtien, Sanoma kertoo tiedotteessaan.

45-vuotias Kolkman raportoi Sanoman toimitusjohtajalle Susan Duinhovenille ja on myös Sanoman johtoryhmän jäsen.

Kolkman siirtyy tehtäväänsä Reed Business Informationista (RBI), joka on osa maailmanlaajuista informaatio- ja data-analytiikkakonserni RELX Groupia.

Hän on toiminut RELX Groupissa johtotason tehtävissä ja on tällä hetkellä RBI:n konsernijohtaja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Rob on kokenut ja arvostettu yritysjohtaja, jolla on vahvat näytöt niin Hollannista kuin kansainvälisestä liiketoiminnastakin. Hän tuntee sekä yritysdatan markkinat että kustannustoimialan, sanoo Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven tiedotteessa.

Sanoma Media Netherlandsin edellinen toimitusjohtaja Marc Duijndam ilmoitti elokuun puolivälissä jättävänsä yhtiön välittömästi.

Sanoman mukaan päätös syntyi yhteisymmärryksessä.

Taloussanomat kuuluu Sanomaan.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tikat tuhoavat taloyhtiötä Tampereella, edessä jopa tuhansien eurojen lasku: ”Tulee pinnoitteen läpi että paukahtaa”

  2. 2

    Kerrostalo uppoaa maahan Järvenpäässä, tavarat vierivät vinoilla lattioilla – asukkaiden mitta tuli lopullisesti täyteen

  3. 3

    Tuntematon sähköfirma perui turenkilaisen Riikan sähkösopimuksen ja teki uuden nimiinsä – oma yhtiö ei voi asialle mitään

  4. 4

    Suomessakin suosittu margariini sai täyden rökityksen Ruotsissa: ”Vuoden ruokahuijaus”

  5. 5

    Palta: Suomen lennonjohtajien yhdistys hylkäsi sovintoesityksen – seisaukset jatkuvat, työsulku alkaa helmikuussa

  6. 6

    Kone takoi selvää voittoa – osinko pysyy ennallaan

  7. 7

    Sadattuhannet amerikkalaiset kulkevat kohta ruotsinsuomalaisen Tonyn kädenjälki taskussaan – ”Tätä on vaikea ymmärtää”

  8. 8

    Kuluttaja: Kolmen iäkkäille aggressiivisesti remontteja tyrkyttäneen yrityksen taustalla on yksi suku – ja valtion omistusta

  9. 9

    Joulukuun työllisyys sai ekonomistit riemuitsemaan – ”Uuden pullapäivän paikka”

  10. 10

    Nyt puhuu laktoosittoman karjalanpiirakan estänyt viranomainen: ”Tässä suojellaan kahta asiaa...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nyt puhuu laktoosittoman karjalanpiirakan estänyt viranomainen: ”Tässä suojellaan kahta asiaa...”

  2. 2

    Kuluttaja: Kolmen iäkkäille aggressiivisesti remontteja tyrkyttäneen yrityksen taustalla on yksi suku – ja valtion omistusta

  3. 3

    Tuntematon sähköfirma perui turenkilaisen Riikan sähkösopimuksen ja teki uuden nimiinsä – oma yhtiö ei voi asialle mitään

  4. 4

    Katso, miten keskituloisia verotetaan eri kunnissa: samat tulot, toinen pariskunta maksaa 4 672 euroa enemmän

  5. 5

    Kerrostalo uppoaa maahan Järvenpäässä, tavarat vierivät vinoilla lattioilla – asukkaiden mitta tuli lopullisesti täyteen

  6. 6

    Sadattuhannet amerikkalaiset kulkevat kohta ruotsinsuomalaisen Tonyn kädenjälki taskussaan – ”Tätä on vaikea ymmärtää”

  7. 7

    Remonttien kotimyynti kuriin, vaatii Kuluttajaliitto – ”Arkiongelma, joka voi viedä vararikkoon”

  8. 8

    Suomessakin suosittu margariini sai täyden rökityksen Ruotsissa: ”Vuoden ruokahuijaus”

  9. 9

    Tikat tuhoavat taloyhtiötä Tampereella, edessä jopa tuhansien eurojen lasku: ”Tulee pinnoitteen läpi että paukahtaa”

  10. 10

    EU: Mastercard rajoitti kilpailua ja nosti keinotekoisesti korttitaksoja – komissio löi yli 570 miljoonan sakot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

  2. 2

    Kuluttaja: Kolmen iäkkäille aggressiivisesti remontteja tyrkyttäneen yrityksen taustalla on yksi suku – ja valtion omistusta

  3. 3

    Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

  4. 4

    Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

  5. 5

    Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

  6. 6

    Kerrostalo uppoaa maahan Järvenpäässä, tavarat vierivät vinoilla lattioilla – asukkaiden mitta tuli lopullisesti täyteen

  7. 7

    Antti katseli urakoulutuksessa, kun kouluttaja luki kalvoja ääneen – sitten tajuntaan iski karu totuus

  8. 8

    Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

  9. 9

    Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

  10. 10

    Nyt puhuu laktoosittoman karjalanpiirakan estänyt viranomainen: ”Tässä suojellaan kahta asiaa...”

  11. Näytä lisää