Pörssiuutiset

Taloustaito: Arviot Nocartin arvosta heittelevät huomattavasti

Julkaistu:

Loudspringin kurssi on jatkanut laskuaan neljättä päivää.
Sijoitusyhtiö Loudspringin kurssi on jatkanut tänään reippaassa laskussa neljättä päivää peräjälkeen, kun Loudspringin salkkuyhtiön Nocartin arvostus huolettaa sijoittajia.

Kirjailija ja toimittaja Karo Hämäläinen nosti tänään Taloustaidon kolumnissa esille, että Nocartin arvostusarvio laski huomattavasti, kun Loudspring vaihtoi kesällä maksuanalyysitoimittajaansa FIMistä Inderekseen.

Taloustaidon mukaan FIM arvioi huhtikuussa Loudspringin Nocart-omistuksen 14,6 miljoonan euron arvoiseksi.

Inderes puolestaan arvioi elokuun lopussa omistuksen 6,6 miljoonan arvoiseksi. Reilu viikko analyysin julkaisemisen jälkeen Inderes puolitti Nocartin arvostuksen 3,3 miljoonaan euroon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Loudspringin osake on ollut paineessa perjantaista lähtien, kun Suomen Kuvalehti (SK) kertoi torstai-iltana epäselvyyksistä Nocartin hankkeissa ja tulosluvuissa.

Loudspringin perjantaina julkaisema tammi–kesäkuun osavuosikatsaus ei selventänyt epävarmuutta.

Eilen tiistaina SK kertoi, että Nocart esittelee verkkosivuillaan kuvatoimisto Getty Imagesin muokattua kuvaa omana tuotteenaan.

Loudspringin viestintä epäselvyyksien valottamiseksi on ollut vähäistä.

Loudspring omistaa 19,3 prosenttia Nocartista. Sen projektit ovat olleet merkittävä Loudspringin kurssiin vaikuttava tekijä.

Loudspringin osake on tänään käynyt pahimmillaan yli 15 prosenttia miinuksella Helsingin pörssin First North -listalla. Kello 15 aikaan osake oli 5,8 prosentin laskussa 0,59 eurossa.

Neljän kaupankäyntipäivän aikana yhtiön kurssi on sukeltanut jo lähes 45 prosenttia.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

  2. 2

    Fazerin Oulun leipomon työntekijät marssivat ulos työ­paikalta vasta­lauseena sulkemis­aikeille

  3. 3

    Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

  4. 4

    Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

  5. 5

    Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

  6. 6

    Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

  7. 7

    Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

  8. 8

    Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

  9. 9

    Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

  10. 10

    Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

  2. 2

    Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

  3. 3

    Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

  4. 4

    Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

  5. 5

    Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

  6. 6

    Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

  7. 7

    Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

  8. 8

    Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

  9. 9

    Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

  10. 10

    Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

  2. 2

    Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

  3. 3

    Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

  4. 4

    ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

  5. 5

    Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

  6. 6

    Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

  7. 7

    Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

  8. 8

    Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

  9. 9

    Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

  10. 10

    Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

  11. Näytä lisää