Pörssiuutiset

Lehdon liikevaihto kasvoi, mutta kannattavuus heikkeni

Julkaistu:

Rakennusyhtiö Lehto kertoo toimintansa kasvaneen 36,4 prosenttia tammi–kesäkuussa.
Samalla kuitenkin kannattavuus jäi viime vuodesta, kun heikommat projektikatteet rasittivat tulosta.

Lehdon liikevaihto vuoden alkupuoliskolla oli 291,9 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavan aikaan oli 213,9 miljoonaa euroa.

Liiketulosta myynnistä jäi kuitenkin vain 13,7 miljoonaa euroa edellisvuoden 15,4 miljoonan euron sijaan. Liiketulosprosentti laski 7,2 prosentista 4,7 prosenttiin.

Yhtiön mukaan vertailukautta alhaisempaa liikevoittoa selittävät erityisesti heikommat projektikatteet hyvinvointitilat ja korjausrakentaminen -palvelualueilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Toisella vuosipuoliskolla kannattavuuden arvioidaan selvästi kohentuvan erityisesti omaperusteisten projektien valmistumisen ja tuloutumisen myötä, toimitusjohtaja Hannu Lehto sanoo tulostiedotteessa.

– Asunnot ja toimitilat -palvelualueilla projektikatteet olivat tavoitteidemme mukaisia, mutta hyvinvointitilat ja korjausrakentaminen -palvelualueiden katteet olivat tavoiteltua alhaisempia.

Tulos ennen veroja laski 13,3 miljoonaan euroon vertailujakson 15,4 miljoonasta eurosta.

Osakekohtainen tulos oli 0,19 euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan yhtiö teki tulosta 0,21 euroa osakkeelta.

Tilauskanta puolivuotiskauden lopussa oli 665,0 miljoonaa euroa, joka oli 166,8 miljoonaa euroa vuodentakaista enemmän.

Lehto pitää ennallaan kuun alussa laskemansa taloudelliset näkymänsä. Yhtiö arvioi, että konsernin liikevaihto kasvaa tänä vuonna 20–30 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna ja että liikevoitto on 8–9 prosenttia liikevaihdosta. Viime vuonna liikevaihto oli 598 miljoonaa euroa ja liiketulos 10,8 prosenttia liikevaihdosta.

Liikevaihdon ja liikevoiton kertymisen Lehto arvioi painottuvan voimakkaasti loppuvuoteen.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Osa kaupungeista ei pysty tarjoamaan lapsille aterioita JHL:n julistaman lakon vuoksi

  2. 2

    Eläkeläisen sähkölaskuun tulossa jopa 100 euron korotus – harkitsee nyt talonsa myymistä

  3. 3

    Ruotsin työttömyysaste laski 6,0 prosenttiin

  4. 4

    Bloomberg: Antan johtama ryhmä neuvottelee yli 3,5 miljardin euron lainoista Amer Sportsin ostoon

  5. 5

    Rauman telakka solmi aiesopimuksen Tallinkin uudesta aluksesta – aikoo rekrytoida lisää väkeä

  6. 6

    Diners Club -luottokortille hyvästit Suomessa

  7. 7

    ”Tässä on nyt kyse siitä...” – kaksi viikkoa sitten poliittiset lakot jakoivat mielipiteet kahtia, mutta entä tänään?

  8. 8

    Kauppakeskus Itis vaihtaa omistajaa

  9. 9

    Rehn Ylelle: Korko nousee todennäköisesti vuoden päästä

  10. 10

    Lakko uhkaa jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa – ”Sellaiseenkin äärimmäiseen tilanteeseen on varauduttava”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eläkeläisen sähkölaskuun tulossa jopa 100 euron korotus – harkitsee nyt talonsa myymistä

  2. 2

    Näin eri liitot vastustavat nyt irtisanomislakia – maanantaina lakkoon 10 000 työntekijää lisää

  3. 3

    Lakko uhkaa jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa – ”Sellaiseenkin äärimmäiseen tilanteeseen on varauduttava”

  4. 4

    Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

  5. 5

    Kauppakeskus Itis vaihtaa omistajaa

  6. 6

    Tutkijan kova väite: Miehet haluavat naista kovemmat tulot, jotta nainen ei pettäisi

  7. 7

    Diners Club -luottokortille hyvästit Suomessa

  8. 8

    ”Tässä on nyt kyse siitä...” – kaksi viikkoa sitten poliittiset lakot jakoivat mielipiteet kahtia, mutta entä tänään?

  9. 9

    Mitä taloyhtiön kannattaa tehdä 7,3 miljoonan euron perinnöllä? ”Rikkaalla on rikkaan murheet”

  10. 10

    Rauman telakka solmi aiesopimuksen Tallinkin uudesta aluksesta – aikoo rekrytoida lisää väkeä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Asiantuntijat antoivat suomalaisille konkreettiset neuvot jemmarahasta pankkitilillä – keskustelu kävi kuumana: ”Ihan mitätön summa varsinkin perheelliselle”

  2. 2

    Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

  3. 3

    Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

  4. 4

    Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

  5. 5

    Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

  6. 6

    Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

  7. 7

    JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon

  8. 8

    Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

  9. 9

    Riita 5 700 eurosta vei osakkaat oikeuteen ja taloyhtiön konkurssiin – ”Jos olet ostamassa paritaloa, älä ihmeessä osta sitä ennen kuin...”

  10. 10

    Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

  11. Näytä lisää