Pörssiuutiset

Restamaxin Smile suunnittelee listautumista

Julkaistu:

Restamax on Smilen suurin osakkeenomistaja ja pyrkii yhtiön mukaan olemaan merkittävä osakkeenomistaja myös suunnitellun listautumisannin jälkeen.
Restamaxin tytäryhtiö Smile henkilöstöpalvelut suunnittelee listautumisantia Helsingin päälistalle. Listautumisen on määrä tapahtua vuoden 2018 aikana, Restamax kertoo tiedotteessaan.

Listautumisannin yhteydessä on tavoitteena kerätä noin 50 miljoonaa euroa, jotka on tarkoitus käyttää Smilen taloudellisen joustovaran kasvattamiseen, kasvun mahdollistamiseen muun muassa yritysostojen ja orgaanisen kasvun avulla, Restamaxilta otettujen lainojen takaisinmaksuun sekä yleisiin rahoitustarpeisiin.

– Smilen johto on toteuttanut yhtiön kasvustrategiaa erittäin menestyksekkäästi. Yhtiö on kolminkertaistanut liikevaihtonsa vuosina 2015–2017, Restamaxin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine sanoo tiedotteessa.

– Näkemyksemme mukaan suunniteltu listautuminen loisi edellytyksiä vahvistaa Smilen kilpailukykyä ja asemaa toimialansa kärkiyhtiönä edelleen. Mahdollinen järjestely loisi merkittävää omistaja-arvoa Restamaxin osakkeenomistajille
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Restamax on Smilen suurin osakkeenomistaja ja pyrkii yhtiön mukaan olemaan merkittävä osakkeenomistaja myös suunnitellun listautumisannin jälkeen.

Smile ei kuitenkaan olisi listautumisannin toteutumisen jälkeen enää Restamaxin tytäryhtiö.

Vuonna 2017 Smilen liikevaihto oli 74,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto ennen aineettomia poistoja 5,3 miljoonaa euroa.

Restamax kertoi Smilen pörssilistautumisen selvitystyön käynnistämisestä maaliskuussa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Palkasta on voinut saada vaikka tonnin etukäteen – tulorekisteri uhkaa sysätä förskotit historiaan

  2. 2

    Suomi lyhentää valtionvelkaansa – valtiovarainministeri yllättyi, Nordean pääekonomisti ei: ”Olen ihmetellyt ministeriön vaisua talousnäkymää”

  3. 3

    Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

  4. 4

    SAK:n kysely: Aktiivi­mallista kärsivät etenkin yli 55-vuotiaat työttömät – ”Eläke­kertymä­vuodet jäivät kokematta”

  5. 5

    Ostitko jonkin näistä suosituista leluista? Palauta se kauppaan – Tukes: ”Vanhempien vastuulla valvoa pikkulasten leikkejä”

  6. 6

    Kommentti: Tätä menoa korot voivat laskea ennen kuin niitä ehditään nostaa

  7. 7

    HS: Suomi lyhentää valtion­velkaa ensimmäistä kertaa 10 vuoteen – Orpo yllättyi

  8. 8

    Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

  9. 9

    Ekonomisti: valtionvelan lyhennys, eli ”mukavat jouluterveiset” – nyt on aika kerätä puskuria

  10. 10

    Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

  11. Näytä lisää

    Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Osa Veikon Koneen asiakkaista ei ole saanut tavaroitaan – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

  3. 3

    Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

  4. 4

    Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

  5. 5

    Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

  6. 6

    HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

  7. 7

    Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

  8. 8

    Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

  9. 9

    Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

  10. 10

    Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

  11. Näytä lisää