Pörssiuutiset

Nokian Suri: Osa asiakkaista siirtyy 5g-verkkoihin odotettua aiemmin – lisää hintapaineita

Julkaistu:

5g-verkkojen rakentaminen lähtee käyntiin seuraavan vuosineljänneksen aikana käyntiin varsinkin Pohjois-Amerikassa ja kiihtyy vielä vuoden loppukuukausien aikana
Nokian toimitusjohtajan Rajeev Surin mukaan verkkolaitevalmistajan loppuvuodesta tulee aiempien odotusten mukaisesti selvästi alkuvuotta vahvempi.

Syynä tähän ovat varsinkin 5g-verkkojen rakentaminen, joka lähtee seuraavan vuosineljänneksen aikana käyntiin varsinkin Pohjois-Amerikassa ja kiihtyy vielä vuoden loppukuukausien aikana.

5g-verkkojen odotettuakin nopeampi rakennustahti on Surin mukaan aiheuttanut yhtiölle hintapaineita.

– Hintapaineissa ei ole kyse entistä aggressiivisemmasta kilpailusta valmistajien välillä, Suri korosti Nokian tulosjulkistuksen jälkeisessä sijoittajapuhelussa tänään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Sen sijaan olemme nähneet, että jotkin asiakkaamme ovat päättäneet siirtyä 5g-verkkoihin aiemmin kuin ovat arvioineet, ja ne pyrkivät rahoittamaan sen nykyisillä budjeteillaan.

Surin mukaan Nokia pyrkii tasapainottamaan tilanteen muun muassa laajoilla koko verkon kattavilla sopimuksilla, mutta se tulee viemään enemmän aikaa. Lisäksi yhtiö suunnittelee elvytystoimia, joihin kuuluvat muun muassa säästöt kiinteistöissä ja tietotekniikassa. Surin mukaan myös aiempaa korkeakatteisempien verkkolaitteiden myyntiin on odotettavissa parannusta.

5g-verkkohankkeet käynnistyvät Surin mukaan tämän vuoden puolella siis Pohjois-Amerikassa. Tämän jälkeen verkkohankkeet alkavat Etelä-Koreassa ja Japanissa. Kiinassa 5g-verkkojen rakennus käynnistyy Surin mukaan ensi vuoden lopulla. Samoihin aikoihin 5g-verkkoja rakennetaan myös Lähi-itään ja Pohjoismaihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisten keskiansio on 2 600 € – riittääkö se elämiseen?

    2. 2

      Nuorilta kysyttiin, millaiseen työpaikkaan he haluaisivat – suomalaisten vastaukset pomoista yllättivät

    3. 3

      Työllisyysasteen trendi jäi alle hallituksen tavoitteen – ”Eihän tässä näin pitänyt käydä!”

    4. 4

      Lähihoitajien opettaja epäilee soveltuvuuskokeita: ”Psykologi ei suositellut opiskelijaa alalle, itse näin hänessä mahdollisuuksia”

    5. 5

      Lähes 8 500 vartijaa menossa lakkoon – turvallisuusalan johtaja varoittaa: ”Vaikutukset voivat näkyä melkein missä vaan”

    6. 6

      Wärtsilän osake reippaassa laskussa

    7. 7

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    8. 8

      Uusi tehdas heikensi Ponssen tulosta – uusia tilauksia tuli ennätystahtiin

    9. 9

      Vain murto-osa JHL:n jäsenistä on lakossa – millä perusteella lakkokohteet on valittu?

    10. 10

      Wärtsilän tulos parani, tilauskertymä vain hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten keskiansio on 2 600 € – riittääkö se elämiseen?

    2. 2

      Lähes 8 500 vartijaa menossa lakkoon – turvallisuusalan johtaja varoittaa: ”Vaikutukset voivat näkyä melkein missä vaan”

    3. 3

      Vain murto-osa JHL:n jäsenistä on lakossa – millä perusteella lakkokohteet on valittu?

    4. 4

      Verkkouutiset: Työmarkkina­järjestöiltä tulossa ehdotus irtisanomis­kiistaan

    5. 5

      Joka kymmenes jättää työnteon perjantaina väliin – tässä syyt

    6. 6

      Vartiointialan lakko alkaa keskiviikkona

    7. 7

      Ryanairin toimitusjohtaja povaa alalle synkkää talvea: SAS tai Norwegian voi ajautua konkurssiin

    8. 8

      Vartijoiden lakko voi ruuhkauttaa lentokenttää – tarkista tilanne, jos olet lähdössä matkalle

    9. 9

      Osa Sähköliiton jäsenistä liittyy Teollisuusliiton kolmen päivän lakkoon – koskee yli 90 yritystä

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Hermitage-yhtiöstä tullut tutkintapyyntö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri sai tarpeekseen lakosta: tarjoaa seinäjokelais­koululle ruokailun hotelli Sorsanpesässä

    2. 2

      Teollisuusliitto irtisanoo kikyn työajan pidennykset viidellä alalla

    3. 3

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    4. 4

      Lakko uhkaa jättää lapset nälkäisiksi: Sporttibaari toimittaa pizzat päiväkotiin

    5. 5

      40 000 euron velat kerännyt eläkeläinen ei saanut armoa oikeudessa – oli velkaantunut ”vastuuttomasti”

    6. 6

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    7. 7

      Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

    8. 8

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    9. 9

      Maanantain lakko herätti vastareaktion – yrittäjät ympäri Suomea tarjoavat apuaan

    10. 10

      JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon

    11. Näytä lisää