Pörssiuutiset

Ay-liitot keräsivät Kojamosta satojen miljoonien tulot – tietoja liittojen myymien osakkeiden määristä ei kerrottu

Julkaistu:

Kojamon vanhat omistajat päätyivät myymään vähimmäismäärän eli 39 miljoonaa osaketta. Enintään omistajat olisivat voineet myydä yhteensä 54 miljoonaa osaketta. Yhtiö ei kertonut, paljonko kukin omistaja osakkeita myi.
Vuokra-asuntoyhtiö Kojamon vanhat omistajat saavat yhtiön listautumisesta Helsingin pörssiin yhteensä satojen miljoonien euron tulot.

Kojamo tiedotti torstaina, että listautumisannin ja -myynnin lopullinen merkintähinta on 8,50 euroa osakkeelta.

Yhtiön vanhat omistajat päätyivät myymään vähimmäismäärän eli 39 miljoonaa osaketta. Enintään omistajat olisivat voineet myydä yhteensä 54 miljoonaa osaketta.

Omistajat keräävät listautumismyynnistä yhteensä noin 333 miljoonaa euron tulot. Jos antiin liittyvät vakauttamistoimet toteutetaan täysimääräisesti, omistajat saavat yhteensä noin 406 miljoonan euron bruttotulot.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Se on lähellä omistajien nettotuloja, koska suurin osa Kojamon omistajista välttyy veroilta yleishyödyllisinä yhteisöinä.

Kojamon omat bruttotulot annista jäävät noin 150 miljoonaan euroon.

Kojamon suurimmat omistajat ovat työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Varma sekä työntekijäjärjestöt Teollisuusliitto, JHL, Rakennusliitto, palvelualan PAM, Ammattiliitto Pro ja opettajien OAJ.

Pienempiä omistajia ovat Tehy, AKT, Jyty ja Vakuutusväen liitto sekä monialayhtiö Tradeka ja Hämeenlinnan kaupunki.

Omistajien tarkat tulot jäivät pimentoon, sillä yhtiö ei kysyttäessä kertonut, kuinka paljon työeläkeyhtiöt ja ay-järjestöt myivät erikseen osakkeita.

Yhtiön listautumisesitteessä yhtiö joutui kertomaan sen, kuinka paljon omistajat olivat enintään halukkaita erikseen myymään osakkeitaan.

Kojamon omistajien myymien osakkeiden määrä selviää, kun yhtiö julkistaa omistajaluettelonsa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Ruotsin työttömyysaste laski 6,0 prosenttiin

  2. 2

    Bloomberg: Antan johtama ryhmä neuvottelee yli 3,5 miljardin euron lainoista Amer Sportsin ostoon

  3. 3

    Rauman telakka solmi aiesopimuksen Tallinkin uudesta aluksesta – aikoo rekrytoida lisää väkeä

  4. 4

    Osa kaupungeista ei pysty tarjoamaan lapsille aterioita JHL:n julistaman lakon vuoksi

  5. 5

    Eläkeläisen sähkölaskuun tulossa jopa 100 euron korotus – harkitsee nyt talonsa myymistä

  6. 6

    Diners Club -luottokortille hyvästit Suomessa

  7. 7

    Kauppakeskus Itis vaihtaa omistajaa

  8. 8

    Rehn Ylelle: Korko nousee todennäköisesti vuoden päästä

  9. 9

    Tallinkin uusi laiva tuo töitä sadoille Raumalla – kaupungissa riemuitaan: ”Tämä on iso juttu”

  10. 10

    Nordean osake selvässä laskussa – varainhoitoyhtiö epäilee rahanpesua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eläkeläisen sähkölaskuun tulossa jopa 100 euron korotus – harkitsee nyt talonsa myymistä

  2. 2

    Lakko uhkaa jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa – ”Sellaiseenkin äärimmäiseen tilanteeseen on varauduttava”

  3. 3

    Osa kaupungeista ei pysty tarjoamaan lapsille aterioita JHL:n julistaman lakon vuoksi

  4. 4

    Diners Club -luottokortille hyvästit Suomessa

  5. 5

    Kauppakeskus Itis vaihtaa omistajaa

  6. 6

    ”Tässä on nyt kyse siitä...” – kaksi viikkoa sitten poliittiset lakot jakoivat mielipiteet kahtia, mutta entä tänään?

  7. 7

    Näin eri liitot vastustavat nyt irtisanomislakia – maanantaina lakkoon 10 000 työntekijää lisää

  8. 8

    Rauman telakka solmi aiesopimuksen Tallinkin uudesta aluksesta – aikoo rekrytoida lisää väkeä

  9. 9

    Tallinkin uusi laiva tuo töitä sadoille Raumalla – kaupungissa riemuitaan: ”Tämä on iso juttu”

  10. 10

    Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

  2. 2

    Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

  3. 3

    Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

  4. 4

    Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

  5. 5

    Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

  6. 6

    JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon

  7. 7

    Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

  8. 8

    Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

  9. 9

    Näin eri liitot vastustavat nyt irtisanomislakia – maanantaina lakkoon 10 000 työntekijää lisää

  10. 10

    Asiantuntijat antoivat suomalaisille konkreettiset neuvot jemmarahasta pankkitilillä – keskustelu kävi kuumana: ”Ihan mitätön summa varsinkin perheelliselle”

  11. Näytä lisää