Varman omistus Sammosta laski noin 4 prosenttiin

Julkaistu:

Sammon huhtikuun lopussa päivätyn omistajaluettelon mukaan Varma oli sen toiseksi suurin omistaja 5,4 prosentin osuudella osakkeista.
Finanssikonserni Sampo ilmoittaa saaneensa työeläkevakuutusyhtiö Varmalta liputusilmoituksen, jonka mukaan työeläkevakuuttajan omistus yhtiöstä laski alle viiteen prosenttiin tänään julkistettujen osakekauppojen myötä.

Varmalla on nyt 4,01 prosenttia Sammon A-osakkeista ja 3,97 prosenttia osakkeisiin liittyvistä äänioikeuksista. Edellisessä liputusilmoituksessa vastaavat osuudet olivat 8,64 prosenttia ja 8,57 prosenttia.

Sammon huhtikuun lopussa päivätyn omistajaluettelon mukaan Varma oli sen toiseksi suurin omistaja 5,4 prosentin osuudella osakkeista. Suurimmalla omistajalla Solidiumilla oli 10,09 prosentin osuus Sammon osakkeista.

Sammolla on kaksi osakesarjaa, joista B-sarja on äänivaltaisempi. Kukin A-sarjan osake tuottaa yhden äänen ja B-sarjan osake viisi ääntä
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Varma ilmoitti aiemmin päivällä myyneensä nopeutetussa tarjousmenettelyssä 7,7 miljoonaa Sammon A-osaketta. Määrä vastaa noin 1,39 prosenttia Sammon kaikista osakkeista.

Osakekohtainen myyntihinta oli 42,50 euroa ja bruttomyyntitulo 327 miljoonaa euroa. Osakemyynnin jälkeen Varma omistaa 22 248 420 Sammon osaketta.

Osakemyynnin pääjärjestäjiä olivat DNB Markets ja Nordean Suomen sivuliike.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kommentti: Suomi kulkee kohti synkkiä aikoja – tarvitsemme lisää maahanmuuttajia

  2. 2

    Suomeen saattaa syntyä uusi valtakunnallinen sähköyhtiö – heti 250 000 asiakasta

  3. 3

    Suomalaiset yritykset näyttävästi esillä New Yorkin designviikoilla – Napue-ginin Amerikan-valloitus alkamassa

  4. 4

    Miestenvaatteiden myynti kasvaa ripeämmin kuin naisten Suomessa

  5. 5

    Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo siirtyy Metson johtoon

  6. 6

    Ministeriön laskelma sote-säästöistä lytättiin – talousneuvosto: rahanmeno voi lisääntyä

  7. 7

    Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

  8. 8

    Mikä olisi Kojamon markkina-arvo? ”Noin kaksi miljardia voi olla hyvä arvio”

  9. 9

    Korko täysin tai lähes nolla – yhä useampi siirtää rahojaan tileiltä tuottavampiin kohteisiin

  10. 10

    Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomeen saattaa syntyä uusi valtakunnallinen sähköyhtiö – heti 250 000 asiakasta

  2. 2

    Kommentti: Suomi kulkee kohti synkkiä aikoja – tarvitsemme lisää maahanmuuttajia

  3. 3

    Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo siirtyy Metson johtoon

  4. 4

    Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

  5. 5

    Kojamo suunnittelee listautumista – osa ay-johtajista aikoo erota hallituksesta, jos se toteutuu

  6. 6

    Suomalaiset yritykset näyttävästi esillä New Yorkin designviikoilla – Napue-ginin Amerikan-valloitus alkamassa

  7. 7

    Mikä olisi Kojamon markkina-arvo? ”Noin kaksi miljardia voi olla hyvä arvio”

  8. 8

    Ryanair varoittaa jopa 14 prosentin tulospudotuksesta, povaa alalle konkurssiaaltoa

  9. 9

    Piironki, papukaija tai hillopurkit – varatuomari kertoo, millaista omaisuutta suomalainen testamenttaa

  10. 10

    Vauramo perustelee siirtoaan pitkällä konepajaurallaan – Metson toimitusjohtajan eläkeikä nousee

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

  2. 2

    Tällaiset tulot Susanna Koskella oli vuonna 2016 – tienaa yli 13 kertaa toimeentulotuen perusosan

  3. 3

    Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

  4. 4

    Liki 3 000 eläkeläistä saa iloisen puhelun Kelalta: rahaa tulossa yllätyksenä ja reippaasti

  5. 5

    Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

  6. 6

    Tiesitkö, että voit saada valtiolta 200 euroa tekemällä muutoksen autoosi?

  7. 7

    Juristi antoi neuvon, miten puhelinmyyjästä pääsee eroon – ”Klik, tuut-tuut...”

  8. 8

    EU-komissio suunnittelee uutta 30 miljardin tukijärjestelmää – joutuuko Suomi taas maksumieheksi?

  9. 9

    Syöpä sai Satun luomaan uuden tuotteen: ”Toivon sydämestäni, ettei kukaan tarvitse tätä”

  10. 10

    Nyt tuli uusi mittari kyvykkyyden mittaamiseen – 6 luonteenpiirrettä tärkeitä

  11. Näytä lisää