Pörssiuutiset

Orava Asuntorahasto kyntää tappiolla – liikevaihto ennallaan

Julkaistu:

Asuntosijoitussalkkua painaa heikko arvonkehitys.
Kiinteistörahasto Orava Asuntorahaston liiketulos kääntyi alkuvuonna syvemmin tappiolliseksi. Operatiivinen tulos sen sijaan parani. Liikevaihto pysyi edellisvuoden lukemissa.

Yhtiön mukaan tulosta leimasi asuntosijoitussalkun heikko arvonkehitys. Taloudellinen käyttöaste ylsi 94,8 prosenttiin. Bruttovuokratuotto oli 7,1 prosenttia.

Liiketappiota kertyi 1,1 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 0,1 miljoonaa euroa tappiollinen. Osakekohtainen tulos laski 0,18 euroa tappiolle, kun se vuotta aiemmin oli 0,10 euroa miinuksella.

Kiinteistösijoitusyhtiöiden käyttämä operatiivinen epra-tulos sen sijaan nousi 47 000 euron tappiolta 257 000 euroa voitolle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Liikevaihto oli 3,3 miljoonaa euroa, kuten viime vuoden tammi-maaliskuussa.

Orava arvioi koko vuoden operatiivisen tuloksen olevan jokseenkin samaa tasoa kuin viime vuonna.

Orava Asuntorahasto valmistelee osana tehostamisohjelmaa yhtiön rakenteen yksinkertaistamista. Tämä toteutettaisiin siten, että muutettaisiin yhtiö rahastomuotoisesta listatusta yhtiöstä listatuksi kiinteistösijoitusyhtiöksi.

Uusi rakenne olisi vastaava kuin muilla pörssin päälistan kiinteistösijoitusyhtiöillä.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Ostitko jonkin näistä suosituista leluista? Palauta se kauppaan – Tukes: ”Vanhempien vastuulla valvoa pikkulasten leikkejä”

  2. 2

    Asiantuntija: Sähkö­auto ei ole välttämättä ekoteko – valmistus kuluttaa ”todella paljon enemmän” energiaa kuin perinteisen auton

  3. 3

    Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

  4. 4

    Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

  5. 5

    Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

  6. 6

    Nämä joulun hittilelut viedään kauppojen hyllyiltä: Scruffaluv, yllätyspallo – listalta löytyy myös rakastettu ikisuosikki

  7. 7

    Sinisilmäinen nainen autteli petollista miesystäväänsä – havahtui todellisuuteen 90 000 euron velkataakan alta

  8. 8

    Lähes jokaisessa luokassa on lapsia, joiden kodeissa ei ole varaa lahjoihin – näin voit muistaa köyhän perheen lasta jouluna

  9. 9

    Polttoaineen veroruoskassa piilee vaara: ”Ihmiset jättävät ostamatta esimerkiksi lääkkeitä”

  10. 10

    Autokaupan edustaja sähköautoihin siirtymisestä: ”On luettu liikaa Muumilaakson tarinoita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

  2. 2

    Asiantuntija: Sähkö­auto ei ole välttämättä ekoteko – valmistus kuluttaa ”todella paljon enemmän” energiaa kuin perinteisen auton

  3. 3

    Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

  4. 4

    Sinisilmäinen nainen autteli petollista miesystäväänsä – havahtui todellisuuteen 90 000 euron velkataakan alta

  5. 5

    Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

  6. 6

    Ostitko jonkin näistä suosituista leluista? Palauta se kauppaan – Tukes: ”Vanhempien vastuulla valvoa pikkulasten leikkejä”

  7. 7

    Lähes jokaisessa luokassa on lapsia, joiden kodeissa ei ole varaa lahjoihin – näin voit muistaa köyhän perheen lasta jouluna

  8. 8

    Poliittiset pulmat eivät ole iskeneet euron arvoon

  9. 9

    Polttoaineen veroruoskassa piilee vaara: ”Ihmiset jättävät ostamatta esimerkiksi lääkkeitä”

  10. 10

    Autokaupan edustaja sähköautoihin siirtymisestä: ”On luettu liikaa Muumilaakson tarinoita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Osa Veikon Koneen asiakkaista ei ole saanut tavaroitaan – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

  3. 3

    Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

  4. 4

    Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

  5. 5

    Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

  6. 6

    HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

  7. 7

    Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

  8. 8

    Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

  9. 9

    Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

  10. 10

    Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

  11. Näytä lisää