Metsä Boardin tulos koheni alkuvuonna – ”Paras vuosiin” - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Metsä Boardin tulos koheni alkuvuonna – ”Paras vuosiin”

Hintojen nousu tasapainotti valuuttakurssien aiheuttamaa negatiivista tulosvaikutusta. Kannattavuutta paransi myös ennakoitua vahvempi sellumarkkina ja sellun kallistuminen.

Päällystetyn kartongin tuotanto- ja toimitusmäärät Husumin tehtaalla Ruotsissa paisuivat.­

3.5.2018 12:33

Kartonginvalmistaja Metsä Boardin toimitusjohtajan Mika Joukion mukaan kuluva vuosi on käynnistynyt erinomaisesti. Tammi–maaliskuun tulos oli yhtiön paras vuosiin, Joukio sanoo.

– Liikevaihtomme kasvoi 9 prosenttia ja vertailukelpoinen liiketuloksemme parani 27 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Kartonkien tuotanto- ja toimitusmäärät nousivat, ja myyntihinnat paikallisissa valuutoissa paranivat kaikilla meille tärkeillä markkina-alueilla, Joukio sanoo tiedotteessa.

Hintojen nousu tasapainotti valuuttakurssien aiheuttamaa negatiivista tulosvaikutusta. Kannattavuutta paransi myös ennakoitua vahvempi sellumarkkina ja sellun kallistuminen.

– Ensimmäiselle neljännekselle ei kohdistunut merkittäviä huoltoseisokkeja, mikä parantaa sen tulosta muihin vuosineljänneksiin nähden, Joukio sanoo.

Joukion mukaan useat Metsä Boardin tuotantoyksiköt ylsivät uusiin kuukausitason tuotantoennätyksiin. Myös päällystetyn kartongin tuotanto- ja toimitusmäärät Husumin tehtaalla Ruotsissa paisuivat.

– Taseemme pysyi vahvana. Olemme vähentäneet korollista nettovelkaamme yli 100 miljoonalla eurolla vuoden aikana. Myös velkamarkkinat osoittivat luottamustaan Metsä Boardin tulevaisuuteen: helmikuussa luottoluokittaja Standard & Poor’s nosti luottoluokituksemme investment grade -tasolle, Joukio sanoo.

Markkinanäkymätkin näyttävät suotuisilta.

– Uskon ensikuitukartonkien kysynnän jatkavan kasvuaan. Valtameriin kertyvä muovijäte on herättänyt kuluttajien ympäristötietoisuuden, ja huoli mineraaliöljyjen siirtymisestä kierrätyskuitupohjaisista pakkauksista elintarvikkeisiin lisää puhtaan ja turvallisen ensikuidun kysyntää.

Toimitukset kasvussa

Metsä Board arvioi ensikuidusta valmistetun korkealuokkaisen kuluttajapakkauskartongin kysynnän jatkavan kasvuaan tärkeimmillä markkina-alueilla. Taivekartongin ja valkoisten kraftlainereiden hintojen paikallisissa valuutoissa odotetaan pysyvän ennallaan tai hieman kallistuvan.

Metsä Boardin tavoitteena on edelleen nostaa Husumin taivekartongin keskihintaa ja kasvattaa Pohjois-Amerikan myyntiä. Metsä Boardin kartonkitoimitusten arvioidaan huhti–kesäkuussa kasvavan hieman tammi-maaliskuusta.

Huhti-kesäkuussa on useita Suomen tehtaiden huoltoseisokkeja, mukaan lukien kahdella Metsä Fibren sellutehtaalla. Tämä rasittaa myös Metsä Boardin tulosta alkuvuoteen verrattuna.

Yhdysvaltain dollarin heikentyminen euroa vastaan, suojaukset huomioiden, tulee alentamaan liiketulosta vähintään syyskuun loppuun. Tuotantokustannusten arvioidaan nousevan edellisestä vuodesta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?