EKP piti ohjauskorkonsa nollassa

Julkaistu:

Euroopan keskuspankki (EKP) piti ohjauskorkonsa ennallaan 0,00 prosentissa korkokokouksessaan tänään.
Korkopäätös oli odotettu, sillä uutistoimisto Bloombergin haastattelemista 68 ekonomistista yksikään ei povannut korkoon muutosta. Ohjauskorko on ollut nollassa vuoden 2016 marraskuusta lähtien.

Myös talletuskoron EKP piti ennallaan -0,40 prosentissa ja maksuvalmiuslainan koron 0,25 prosentissa. Arvopaperiostot jatkuvat 30 miljardin euron kuukausittaisin netto-ostoin ainakin syyskuun loppuun.

Keskuspankki toistaa lausunnossaan, että ohjauskorot pysyvät nykytasolla vielä pitkään osto-ohjelman päättymisen jälkeen ja että osto-ohjelma jatkuu kunnes inflaatiokehitys on kestävästi EKP:n tavoitteessa.

Erääntyvien arvopapereiden uudelleensijoittamista jatketaan vielä osto-ohjelman päättymisen jälkeen, minkä on määrä pitää likviditeettiympäristö suotuisana.

Viime kokouksessaan maaliskuussa keskuspankki jätti pois maininnan valmiudestaan kasvattaa osto-ohjelmaansa. Tätä aiemmin kokouksissaan EKP on sanonut, että se on valmis kasvattamaan osto-ohjelman kokoa tai kestoa jos se on tarpeen.

Suuri mielenkiinto kohdistuu keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin kello 15.30 alkavaan tiedotustilaisuuteen. Hänen lausumistaan haetaan vihiä rahapolitiikan suunnasta.

Kansainvälisten kauppasuhteiden kiristyminen ja euroalueelta viime aikoina saadut heikoiksi tulkitut tiedot ovat markkinoilla synnyttäneet epäilyjä EKP:n rahapolitiikan normalisointitahdista. Viimeksi tällä viikolla keskuspankin johdosta on kuitenkin kuultu kommentteja elvytystoimien vähentämisen puolesta kuitenkin niin, että normalisointi tapahtuisi varovaisesti ja vähitellen.

Euroalueen talous kasvoi loppuvuonna 2,7 prosentin vuosivauhtia, mutta kuluttajahintojen nousuvauhti on sitkeästi pysynyt alle 1,5 prosentissa eli selvästi alle EKP:n kahden prosentin tavoitteen. Alkuvuoden bkt:stä ja kevään inflaatiosta saadaan uusia tietoja ensi viikolla.

EKP aloitti määrällisen elvytyksen eli arvopaperien osto-ohjelmansa syksyllä 2014. Sitä kasvatettiin vuoden 2015 maaliskuussa.

Tämän jälkeen EKP ja kansalliset keskuspankit ovat ostaneet jälkimarkkinoilta euroalueen joukkovelkakirjoja ja omaisuusvakuudellisia arvopapereita 80 miljardin euron kuukausitahdilla. Viime vuoden maaliskuusta eteenpäin osto-ohjelma oli suuruudeltaan keskimäärin 60 miljardia euroa kuussa. Vuoden vaihtuessa kuukausiostot pienenivät 60 miljardista 30 miljardiin euroon.

Elvytystoimillaan EKP on pyrkinyt saamaan euroalueen talouskasvua vauhtiin ja nostamaan alhaista inflaatiota, joka on pitkään jäänyt reippaasti alle keskuspankin tavoitteleman noin kahden prosentin tason.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Posti vähentää Suomesta – PAU: tarjoaa irti­sanotuille samoja töitä Tallinnasta, Viron palkoilla

    2. 2

      Synkkä arvio ekonomistilta: Eläkkeiden pienentäminen on hyvin todennäköistä

    3. 3

      Sunny Car Centerin toimitusjohtajan jättipalkankorotuksesta riidellään käräjillä

    4. 4

      Taksien jättiselvitys paljastaa uudistuksen voittajat ja häviäjät: Hinnat nousseet ympäri Suomen, Kela-kyydeissä jopa vaaratilanteita

    5. 5

      Politiikoilta tyly tuomio Carunan hinnankorotuspuheille: ”Kohtuutonta”, ”puhdasta rahastusta”

    6. 6

      Maatalousministeri sai 116 000 euroa maa­taloustukia – yhteensä tukia maksettiin noin 2 miljardia

    7. 7

      Soten romuttuminen vei pohjan maakunnille tiloja vuokraavalta sote-yhtiöltä: ”Syksyllä tiedetään, nostetaanko yhtiötä enää ylös”

    8. 8

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    9. 9

      Disneyn ja Foxin jättidiili varmistui – Simpsonit ja Avatar muuttavat uuteen kotiin

    10. 10

      Porin Energian öljyvuoto syyte­harkintaan – Kokemäen­jokeen valui liki 50 000 litraa öljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synkkä arvio ekonomistilta: Eläkkeiden pienentäminen on hyvin todennäköistä

    2. 2

      Taksien jättiselvitys paljastaa uudistuksen voittajat ja häviäjät: Hinnat nousseet ympäri Suomen, Kela-kyydeissä jopa vaaratilanteita

    3. 3

      Posti vähentää Suomesta – PAU: tarjoaa irti­sanotuille samoja töitä Tallinnasta, Viron palkoilla

    4. 4

      Politiikoilta tyly tuomio Carunan hinnankorotuspuheille: ”Kohtuutonta”, ”puhdasta rahastusta”

    5. 5

      Sunny Car Centerin toimitusjohtajan jättipalkankorotuksesta riidellään käräjillä

    6. 6

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    7. 7

      Osuuspankin korttien toiminnassa oli vikaa – maksaminen ja rahan nosto ei onnistunut

    8. 8

      Caruna teki hakemuksen viranomaiselle – pyytää lisää aikaa hinnankorotuksille

    9. 9

      Posti irtisanoo 59 – Tallinnaan syntyy 14 uutta työtä

    10. 10

      Yksi luku näyttää, miksi eläkkeiden turvaaminen vaatii jättimäistä uudistusta – näin rajusti palkansaaja voi joutua maksamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    4. 4

      HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

    5. 5

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    6. 6

      Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

    7. 7

      Katso itse: Sekoitatko nämä autot toisiinsa? Taksi Helsinki hermostui katukuvaan ilmestyneistä takseista

    8. 8

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    9. 9

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    10. 10

      Synkkä arvio ekonomistilta: Eläkkeiden pienentäminen on hyvin todennäköistä

    11. Näytä lisää