Spotify rokkasi pörssiavauksessa – osakkeen hinta ampaisi 20 % ennusteiden yli - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Spotify rokkasi pörssiavauksessa – osakkeen hinta ampaisi 20 % ennusteiden yli

Spotifylla käytiin kauppaa ensimmäistä kertaa New Yorkin pörssissä tiistaina.

Julkaistu: 3.4.2018 20:43

Spotifyn kaupankäynti New Yorkin pörssissä alkoi ryminällä.

Ruotsalaislähtöinen musiikkipalvelu Spotify listautui tänään Wall Streetin NYSE-pörssissä. Osakkeelle ei ollut määritelty antihintaa, vaan osakkeen kurssi määräytyi suoraan kaupankäynnin perusteella.

Ensimmäinen kauppa tehtiin hintaan 165,90 dollaria. Osakkeen viitehinta oli 132 dollaria, ja vielä aiemmin päivällä hinnaksi haarukoitiin noin 145 dollaria

Ensimmäisen puolen tunnin sähköisen kaupankäynnin aikana hinta vaihteli 160 ja 169 dollarin välillä, eli kurssi kävi enimmillään yli 20 prosenttia aiemmin päivällä ennakoitua korkeammalla.

Arviot yhtiön pörssiarvosta vaihtelivat ennakolta 15–20 miljardin euron välillä. Ensikauppojen mukaan yrityksen pörssiarvo olisi jopa 23–24 miljardia euroa.

Spotify on ilmoittanut, että sillä on 71 miljoonaa maksavaa käyttäjää. Viime vuoden liikevaihto oli noin 4,1 miljardia euroa ja tulos 1,2 miljardia tappiolla.

Uutistoimistolähteet arvioivat ennakkoon, että listautuminen on onnistunut, mikäli yhtiön osakkeiden arvo pysyy ensimmäisen kaupankäyntipäivän aikana mahdollisimman tasaisena. Maanantaisen pörssilaskun jälkeen tämä tavoite näyttää vaikealta saavuttaa.

Suoralla listautumisella Spotify on halunnut välttää kalliit osakeantijärjestelykulut. Yhtiö on kuitenkin käyttänyt neuvonantajia, jotka ovat pyrkineet varmistamaan puolentoista kuukauden aikana, että nykyiset osakkaat haluavat myydä osakkeita tarpeeksi.

Neuvonantajat ovat myös varmistaneet, että halukkaita ostajia riittää.

Lähteet: Startel, Reuters, STT, Bloomberg

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?